torstai 18. huhtikuuta 2013

Vihaan sinua Huhtikuu!!

Moon aina rakastanut kevättä. Mä rakastan sitä, kun kura lentää. Rakastan, ettei aurinko anna mun nukkua aamuisin pitkään. Rakastan koirien pesemistäkin, koska se kaikki tarkoittaa, että kevät tulee. Ja kesä. Rakastan sitä odottamista. Kun kaikki on vielä edessä. Toive aurinkoisesta, lämpöisestä kesästä valoisine öineen ja kaikkineen. Viime keväät ovat kuitenkin kovasti yrittäneet kääntää mua kevätvastaiseksi tai ainakin huhtikuu tuntuu yrittävän parhaansa.

Huhtikuu 2010

Koin elämäni Menetyksen. Vaikka kuinka sen tietää, ettei nuo rakkaat karvaiset ole luonamme ainiaan, on se musta silti väärin. Huutava vääryys, ettei ne voi elää mein kanssa samaa aikaa ja kuolla meidän kanssa yhdessä. Jessen menetyksestä tuli 5.4 kolme vuotta ja 15.4 Ukko olisi täyttänyt 17 vuotta. Muutaman viikon päästä mä oon siis 17 vuotta ollut shetlanninlammaskoiran omistaja. Huhtikuussa kolme vuotta sitten mä kaduin ekaa kertaa hetkellisesti, että niin oli päässyt käymään. En mä Jesseä katunut enkä meidän muistoja, mutta se menetyksen tuska oli vaan niin raastava, etten ollut varma, voiko siitä henkiin jäädä. Edelleen ikävä saa kyyneleet silmiin <3

Huhtikuu 2011

Yritin vannottaa itselleni, että seuraava kevät on helpompi. Ettei tarvia kärsiä, jos vaan Jessen menetyksen vuosipäivästä selvittäisiin. Oli likellä, ettei menetetty Almaakin. Huhtikuu 2011 meni Alman toipumista seuraten. Mäyräkoirahalvaus yhdestä kalkkeumasta. Se on sitä meidän tuuria. Onneksi meillä on kuitenkin huonon tuurin lisäksi hyvääkin ja Alma toipui leikkauksesta hyvin.

Huhtikuu 2012

Ylihuomenna tulee vuosi siitä, kun meidän elämää ravisteltiin tällä kertaa vähän eri kulmasta, mutta koirat olivat silti mukana. Valitettavasti. Ne, jotka ei meidän blogia vielä vuodatuksen aikaan seuranneet, voivat lukea tarinan kokonaisuudessaan täältä: kolaritarina. Onneksi huonossa onnessa mukana taas myös hyvää ja saatiin Hippu takaisin ja toivuttiin kaikki. Lopulta.

Huhtikuu 2013

Yksi väärään paikkaan jäänyt treenireppu ja auki unohtunut ovi. Tänään klo. 11 tajusin, että tytöt on päässeet mein treenirepun pikkutaskulle, missä on meidän jemma-Ibumaxit. Kuka se oli, joka se repulla kävi, oliko apureita, kuka veti Ibumax-liuskat repusta lattialle, kuka se oli, joka niitä söi vai söikö kukaan. Liikaa merkityksellisiä kysymyksiä ilman tärkeitä vastauksia. Eläinlääkärit eivät tuntuneet halukkailta ottamaan meidän neljän laumaa vain varmuudeksi vähintään vuorokaudeksi tiputukseen ja laittamaan kaikkia muita mahdollisia pelastuslääkityksiä ibuprofeiinimyrkytykselle, kun ei tiennyt kuka oli syönyt ja mitä oli syönyt, jos kukaan oli syönyt mitään. Niinpä lääkehiiltä yhden naamassa, toisen hännässä ja vähän lattiallakin. Muuta ei voida tehdä. Ja odottaa. Suhteellisen todennäköistä, ettei kukaan syönyt mitään. Tai siis ainakaan niitä Ibumaxeja, Myrtti täällä veti vinkulelu suussa ihan liekeissä ympäri kämppää vinguttaen. Vasten tapojani ristin käteni ja istun hiljaa. Tän enempää ei voi enää toivoa, että tuuri olisi tänä keväänä meidän puolella ja me ei menetettäis, ei melkein eikä kokonaan, ketään meidän laumasta. Olisiko se liikaa pyydetty ..

8 kommenttia:

  1. Ei oo keväät teitä suosineet. :/ Peukut pystyssä, että taas selvitään säikähdyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme peukuista!

      Kyllä tässä on sellanen olo, et pitäisikö anoa Vuoden huonoin koiranomistaja -palkintoa. Mutta lohduttautua ajatuksella, että vahinkoja sattuu, vaikka parhaansa yrittäisi. Normaalisti moon ylinipo, mitä koiriin tulee. Tällä traumalla sit varmasti oon tulevaisuudessa entistä skitsompi ihan kaikesta ..

      Poista
  2. Vahinkoja sattuu, sille ei voi mitään, vaikka olis kuinka tarkka. Ei sekään oo enää kivaa, jos pitää likaa stressa ihan kaikesta.

    VastaaPoista
  3. No kummakos, että otsikko on mitä on. Toivottavasti karvakaverit voi hyvin, ja selvisitte (tästäkin) säikähdyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me kovasti toivotaan! Ainakin tähän asti kaikki vaikuttavat edelleen täysin normaaleille omille itseilleen :)
      P.S En oo varmaan näissä kaikissa omissa hässäköissäni edes onnitella pennusta, joten ONNEA! :) Lisäsin teidät linkkilistaankin (en ollut aiemmin tiennyt, että sulla sellanen edes on ;D)

      Poista
    2. Hyvin ehti vieläkin ;) Kiitos! Blogin päivitystahti on ollu huikea, joten jaksanu koko asiasta ees mainostaa :D Josko nyt taas aktivoituis. Ps. Millanen hääpuku?

      Poista
  4. Voi Mia, mulle tuli niin pahamieli tästä postauksesta kuinka elämä (ja huhtikuut) runnoo. Jos oisin ollut läsnä, olisin varmaa joutunut halaamaan! Tsemppiä nyt kuitenkin, olette ajatuksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Tiia tsempeistä ja ajatuksista! :) Tosin jäin väkisin miettimään, että kuinka vastenmielistä mun halaaminen oikein on, kun olisit JOUTUNUT halaamaan ;D

      Poista