keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kuvia

Myrtillä oli kivaa tukattomuudesta huolimatta! :)

Ja Hipulla oli asiaa! Vaihteeksi ;)

Siskot omatoimiposeeraa <3

Epäselvyyttä suunnasta .. :D

Mustat hippaa keskenään ja ruskeat keskenään :D

Yksi tarkkaileva nassu <3




Flunssa on pitänyt mua tiukasti kynsissään nyt jo viikon ajan ja vaikka tiukasti oon sohvaan ollut liimattuna, ei ole ollut jaksaa tännekään naputella. Tänään aurinkoisen päivän kunniaksi raahauduin ekaa kertaa pitkään aikaan kauemmaksi tyttöjen kanssa kuin viereisen korttelin kiertämään ja niinpä me otettiin Sussun kanssa tytöt ja kamera ja ajettiin metsään. Itsessään matkallisesti meidän lenkki oli varmaan yhden kilometrin mittainen, mutta kaksi tuntia ja melkein yhtä monta sataa kuvaa myöhemmin tultiin sieltä takas.


Nyt tytöt makaa reporankoina pitkin poikin ja mä plärään kuvia läpi. Naamakirjaan laittelin jo useita kymmeniä, mutta koska sinne ei kaikki kuulu, niin laittelen viä tänne kuvia kanssa :)

Shelttiläjä hippaa!

Zeldan takatassut ei pysy vauhdissa mukana!

Viimestään tässä kuvassa ne jäi kyydistä!

Oodilla ei ennätä yksikään tassu osua maahan, kun vauhtia on niin huimasti.

Väliin ollaan vaan tomeria <3

Tai otetaan suorastaan katsojan tyrmäävä ilme <3


Kuvattavina tytöt oli kyllä niin erilaisia kuin olla ja voi. Oodi, no, Oodi oli Oodi. Joka kuvassa, vaikka en itsessään Oodia kuvaisikaan, niin Oodi löytyy joka kuvasta ryhdikkäästi seisomassa ja katse kohti kameraa. Välillä kameran osoittaessa blondiin tuntuu kuin neiti ottaisi eri asentoja ja ilmeitä, jotta mahdollisimman monipuolisesti saataisiin Miss Malli ikuistettua. Myös samaa asentoa saatiin esimerkiksi nenän lumidippauksella ja ilman. Välillä sit taas nenä vei niin mukanaan jäniksen matkaan, että puita olisi saanut kuvata yrittäessään epätoivoisesti etsiä pusikosta koiraa :D Joko kaikki tai ei mitään siis.

Se lumessa dipattu nassu <3

Valaistunut Fanny :D

Sitten se nenä taas pupun perään vei ..

Muiden hipatessa voi ottaa pikaposeerauksen kameran ilmestyessä esiin :D

Lisää omatoimiposeerausharjoittelua :D

Se pupu ..


Hippu ja Zelda olivat siskoksina uskollisesti samalla linjalla ja se oli ei mitään -linja. Zeldasta taisin saada yhden hyvän yksilökuvan, Hipusta en sitäkään. Fanny osui muutaman kerran vahingossa kameran eteen, mutta ei senkään suorituksella voinut paljoa kehuskella. Myrtti sen sijaan tuntui ottavan mallia siskostaan ja poseeraus sujui koko ajan lenkin edetessä paremmin. Blogin pääkuva on hyvä todiste loppulenkin poreerauksesta Myrtin(kin) osalta :)

Hippu, Oodi ja Fanny <3

Bestikset <3

Tänään puolipystykorvana esiintynyt Zelda Myrnan kanssa.

Ajokoiran veri vetää pupun perään .. Ei ku! Täähän olikin paimenkoira :D

Zelda ja Keppi!

Ryhdikäs Myrtti on saattanut kaulakarvojen perusteella napata vähän kiinni jostain mustasta kaverista :D
Zelda <3

Siskokuva viä uudestaan tähänkin tekstiin <3

Mun rakas kolmikkoni <3






tiistai 5. helmikuuta 2013

Jennan valmennuksessa viikonloppuna: Hippu

Viikonloppuna päästiin koko perhe (no se agiliitävä osa meistä, Alma ei osallistunut ;D) Jenna Caloanderin oppiin. Lauantaina vuoron aloitti Myrtti, sunnuntaina treenasivat Hippu ja Oodi ja vielä Oodin jälkimmäisellä pätkällä uudestaan Myrtti.

Koska asiaa on paljon, mitä pitää ylös kirjata ja videoita en oo viä kerinnyt muuta kuin Hipun osalta laittaa peräkkäin (wau tätä mun videonmuokkausosaamista!! :D), niin nyt ekana pääsee Hippu estradille:

video

Hipulle valmennuksen ehkä suurin mullistus oli palkkaus. Ihan alunperin silloin vuonna miekka ja kilpi, kun Hipun kanssa aloitettiin en ollut kuullutkaan etupalkasta ja niinpä Hippu palkattiin usein kädestä (lue: AINA), mikä johti lukuisiin ongelmiin, joita onkin sitten tämä väliaika korjailtu. Palkkaus ja esteiden opetustapa muuttuivat keväällä 2010, kun Tony kävi täällä meitä kouluttamassa ja sen jälkeen sen eteen on tehty töitä hevosvoimin. Nyt työ alkaa tuottaa tulosta, eikä ollenkaan huonoa ole tehneet asialle Jonin nopeat jalat ja pitkä pinna :)

Vielä muutama kuukausi sitten tuntui, ettei Hippu oikein palkkaannu edes raaoista broiskun sydämistä tai kivipiirasta, mitkä ovat ainoat herkut, mitä edes pystyy ajatella neidille kentällä (kun mikään ei vaan tunnu kiinnostavan). Nyt kuitenkin Jenna pääsi sanomaan, että koira seuraa, minne nami menee ja menee sinne eli jouduttiin palaamaan hetkittäin jo käsipalkkaankin takas. Ja totta se oli. Jos Essi meni namikupin kanssa radalla eteenpäin, oli Hippu sitä mieltä, että voihan tässä vähän oikoa, jotta namilla oltaisiin nopeammin. Katseella oikein haukkana seurasi lähdössä, että kellä/missä namikuppi on ja vasta sitten lähti matkaan, minne se sit milläkin kerralla Pikkumustan vei. Niinpä kurveissa ja pyörityksissä päästiin nyt siis siihen, että Joni palkkaa kädestä ja luukutuksissa edelleen käytämme etupalkkaa. Loistohomma, ja idea näytti kyllä toimivan loistavasti! :)

Muuten Hipun koulutus ei suurempia ihmeitä sisältänyt, keilauksen kertaamista ja ohjauskuvioita (osa Jonille tosin aivan uusia) ja parin meno näytti hyvinkin sujuvalta. Saamme radat jälkikäteen, joten voimme samoja pätkiä rakennella vielä sitten myöhemmin uudestaan ja ottaa treeniin kohtia, jotka eivät aivan omilta vielä tunnu.

Loistava valmennus siis takana, seuraavaan suuntaamme takuuvarmasti ja Oodin ja Myrtin pätkät kirjottelen/teen videoiksi, kunhan vain ennätän :)

perjantai 1. helmikuuta 2013

Perjantain piilonenä

Selailin vanhoja kuvia naamakirjassa Jonia koirien iltapissitykseltä odotellessani (jes, taas muutama päivä normielämää ennen kuin taas maanantaina takas yyhooksi) ja löysin tällaisen:


Tajusin vasta tänään (vaiks tää on melkein vuosi sitten naamakirjassa ja varmaan vanhassa blogissakin aikoinaan) julkaistu kuva, että eihän tää kuva pelkästään Oodista ja Fannysta ole unikavereina vaan kuvassa on piilonukkuja nenineen :D

Oodi - jotta elämä ei kävisi tylsäksi

Otsikko olisi myös voinut olla:
- Se päivä, jona luulin Hipun lopullisesti tulleen hulluksi
- Se päivä, jona jätin paljon puhutut Hipun jäljestämistaidot hyödyntämättä
- Se päivä, jolloin Oodi oli ollut meillä kolme vuotta

Noin niinku pari esimerkkiä ilmaan heittääkseni. Mutta mennään nyt tuolla, Miira sen mulle puhelimessa heitti ja mietinkin, et jos Oodi ois saanut pennut, niin oisko tuo otsikkolause toiminut enemmän myyvänä vai pennunostajia torjuvana sloganina :D

Kolme vuotta sitten (31.1) oli mulla unohtumaton päivä, Oodi Oskari Oravanpoika muutti meille <3 Jotta eilinen päivä ei olisi jäänyt sen varjoon, järjesti Oodi meille ohjelmaa. Ja kenties takana oli myös halu viettää vuosipäiväämme yhdessä, mä en sitä nimittäin muistanut ennen kuin vasta eilen illalla.

Hetkeä aiemmin ennen kuin puhelin soi, olin päättänyt leimata Hipun lopullisesti hulluksi. Se yhtäkkiä syöksyi taukohuoneen ovelle, laittoi nenän kiinni oven nurkkaan ja nuuskutti niin, että koko huone tuntui kaikuvan. Yritin siittä ottaa videotakin, sillä oikeasti epäilin raukan menettäneen lopunkin järkensä, mutta Hippu vaan koitti kertoa, että Oodi on huudeilla. Eipä se kyllä tullut mulle mieleenkään .. Ja miksi ihmeessä olisi tullutkaan!? :D Aikamoinen aloitus ruokatauolle siinä kohtaa, kun ensin toinen koira sekoaa ja toisen kerrotaan karanneen!

Vähän yli kolme sain siis puhelun, että Oodi oli karannut Sussun pojalta ja sen kaverilta, kun olivat tulleet koiria ulkoiluttamasta. Mitään varsinaista syytä karkaamiselle ei ollut, mutta blondi oli päättänyt, et son mamman luo lähdettävä NYT. Hyvin osasi blondi päätellä, että päiväsaikaan oon töissä (vai luuleekohan Oodi jo oikeasti, että me asutaan Väliköntiellä, kun keskiviikkonakin ensin oltiin päivä töissä ja sit ilta treeneissä hallilla ..) ja sinne suunta siis. Pojat olivat ottaneet Zeldan ja Fannyn ja lähteneet perään ja heitä vastaan oli tullut koulusta palaava Sofia. Vastaantulijat olivat ystävällisesti kertoneet, mihin suuntaan blondi oli suunnistanut ja niinpä Oodi löytyi meidän työpaikan takapihalta, sieltä, mihin aina mein auto jätetään parkkiin, silloin harvoin kun autolla ollaan liikenteessä. Oliko neiti yrittänyt kaupan ovista sisään, jää arvoitukseksi, ne kun ei oikein koirista (varsinkaan pienistä) ota avautuakseen.

Sen sisuskaluja myöten järkyttäneen puhelinsoiton jälkeen, koitin kaapia jotakin ulkovaatteita paniikinomaisesti matkaan ja rynnin ulos taukohuoneesta Maaritille soperrellen, että Oodi on karannut ja nyt on PAKKO mennä.  Juoksin ulos samalla näppäillen puhelinta ja soittaen Hennalle järjellistä apua etsien (mitä tehdään, kuka tekee, minne ilmoittaa).  Koska matkassa oli monta seikkailureissun järkyttämää mieltä ja kaikki tapahtui samanaikaisesti, oli siinä kohtaa Oodi jo turvallisesti Sofian kanssa takapihalla, kun mä syöksyin puhelin kädessä kohti Särkiniemeä. Henki ei meinannut kulkea, kun paniikki oli niin suunnaton, mielessä vilisi vaan ajatukset siittä, jollen blondia enää koskaan näkisikään eikä viime keväinen Hipun metsästyskään välttynyt kertaukselta mielessä. Kovinkaan pitkälle en siis onneksi ennättänyt ennen kuin kuulin Sofian huutavan mun nimeä mun takana ja kertovan, että Oodi on löytynyt. Itkuhan siinä tuli! Samaan aikaan Sussu viä soitti paniikissa Sofialle, jolle Sohvi kertoi Oodin jo löytyneen ja kuulin itsekin Sussun huutavan puhelimeen, että Mialle on heti soitettava. Kyllä blondi sai vaan monta ihmistä tempauksellaan shokkiin eilen!

Oodilla ei puolestaan shokista ollut tietoakaan, jutteli mulle väyväyvää -juttujaan ihan siihen malliin, että tilitti ilmeisesti koko reissun alusta loppuun kaikkine ideoineen ja tapahtumineen. Edelleenkin, kun sanakirja puuttuu, jäimme siis kaikista selityksistä paitsi. Oodi viihtyy Sussulla kuin kotonaan, joten koti-ikävästä en tosiaan usko olleen kyse. Plus eihän blondi kotia edes juossutkaan ;) Tuntui vaan saaneen päähänpiston, että lähdenpä käväsemään mamman luona kaupalla ja Sofian löytäessä Oodin, Oodi oli oikein iloissaan tervehtinyt, että onpa kiva, että säkin tulit! Siinä odotellessa Oodille oli pitänyt seuraa joku nainen ison koiransa kanssa ja katsonut vähän Oodin perään karkurin etsijöitä odotellessa. Mutta ei siis minkäänlaista paniikkia eikä mitään, blondi vaikutti löydyttyään tasajärkisemmältä kuin ikinä, vaikka itse idea lähtemiseen ei nyt järkevä ollutkaan.

Eilen illalla otin illan levon kannalta ja makasin ja puoliksi torkuin sohvalla telkkaria katsellen. Oodi tuli ihan liki kainaloon ja nukkui siinä niin onnellisen näköisenä <3 Kyllä reissu siis taisi seikkailijattaren ainakin väsyttää .. Eikä ihme, ei sitä tiedä, mitä kaikkea blondi matkallaan kohtasi. Onneksi tie hallille on tuttu, niin blondi osasi alittaa ison autotien ja MOOTTORItien alikulkutunnelien kautta eikä niiden päältä (tai näin ainakin oletan, sillä neiti on edelleen hengissä ..). Yksi autotie siinä oli lisäksi ylitettävänä matkalla ja pitkä pätkä autotien viertä kuljettavana, toivon kovasti, että neiti on juossut pitkin jalkakäytävää mun hermojeni rauhoittamiseksi. Ja miksei olisi, fiksu neitihän blondi on. Ainakin siis yleensä.

Illalla sitten vielä tajusin, etten mäkään ollut kovin fiksu. Monesti ollaan Essin kanssa sitä puhuttu, kun Pikkumustasiskoilla on sama taipumus jäljittää omia tai oman perheen jälkiä ihan hulluuteen asti. Ja ei mulla käynyt pienessä mielessäkään ottaa Hippua avuksi, kun ulos syöksyin. Idiootti! No, ehkä tää oli vasta harjoittelua sitä ensi kertaa varten (jota ei toivottavasti tule *kopkop*), jotta sitten ovat aivot paremmin mullakin mukana. Hippuhan ois todennäköisesti heti vienyt mut sinne takapihalle eikä olisi edes antanut lähteä väärään suuntaan .. :)

Miira sanoi puhelimessa jo ehtineensä kuvitella, että soitan Oodin karanneen jäniksen perään. Vastasin siihen, että vaikka sitä soittoa ei vielä ole tullut, se todennäköisesti vain tarkoittaa, että se on vielä edessä. Toivottavasti yhtä onnellisella lopulla kuitenkin ..

Etsijäjoukoille kiitos ja anteeksi kaikesta paniikista ja huolesta! OoPee (=omituinen pentu, uusi versio Oodi-pennusta :D) ei varmasti tarkoittanut kenellekään harmaita hiuksia.  Toivottavasti saamme nyt taas hetken toipua ennen seuraavaa Kuningasideaa .. ;) Niinpä. Oodi - jotta elämä ei kävisi tylsäksi.