maanantai 10. marraskuuta 2014

Viikonloppu kisoissa

Lauantaina oli Oodin vuoro. Mein kuukauden tauon jälkeen homma tuntui olevan hakusassa, mutta se onneksi pääosin vaan tuntui siltä. Kaksi nollaa onnistuttiin silti tekemään, vaikkakin oikeastaan vasta vikalla radalla meno alkoi vasta tuntua taas mun ja Oodin menolta. Siinä sit taas miinuksena oli mun heikko syömistilanne koko päivältä ja kello oli jo kuusi illalla. Niinpä siis jalat veti ihan hapoille, enkä vaan pysynyt Oodin mukana. Hienosti se teki rataa ilman muakin, mutta kurvit venyi, kun en ohjannut ja yhdeltä yhteentörmäykseltäkin vähemmän tyylikkäästi vältyttiin jo heti alkuunsa ennen ekaa putkea (piti persjättää, mutta enpä ennättänyt). Kurjinta viikonlopussa oli Oodin kaatuminen vikassa putkessa :( Just takana tauolla osteopaattia ja urheilukoirahierojaa, joilta molemmilta kehut Oodin hyvästä kunnosta ja tässä sille nyt sit vilkutettiin heippoja. Onneksi kahden viikon päästä on Sannalle ajat. Sentäs. Vaikka kyllä sekin pitkältä ajalta tuntuu odottaa..

video

Myrtti pääsi puolestaan eilen vuorostaan baanalle. Kaikilla radoilla meno oli oikein sujuvaa, eikä Myrttiä juuri jänskättänyt. Vähän se vauhdissa näkyi vieläkin, ettei ihan sama fiilis ole treeneissä, mutta yhtään estekieltoa ei tullut :)

video

Vaikkakaan etenkään loppusuoralla ei vauhti perinteistä Myrttiä ollutkaan, ni ihan kelvollisesti tuolla ajalla ykkösissä pärjää (ajallisesti siis, jos jättäisi ne pari virhettä tekemättä) ;D



Illalla Myntti oli ihan tyytyväinen <3

Vähän jaksoi kuitenkin poseeratakin <3

Poseerata!? Sehän onOodin toinen nimi ja niinpä blondikin tuli paikalle!
 
Tänään otettiin kimppapäikkärit sängyssä. Neljä tuntia oli ihan hyvä aika nukkua kaikki yhdessä. Siis mä ja tytöt. Toisten pitää käydä valitettavasti töissäkin ..

torstai 6. marraskuuta 2014

Raksraks, kun raksuttaa..

.. mikäli sen raksutuksen kaikelta siltä tuhinalta kuulisi.

Eilen likat pääsi pelaamaan älypelejä ihan lautapelien muodossa. Kaksi oli aina kerrallaan Jonin kanssa ulkona ja kaksi mun pelaamassa mun molemmin puolin omaa peliään. Ymmi on kyllä ollut vuoden yllättäjä. Oikeastaan sen jälkeen, kun se itseaktivoi itseään Kajaanissa elokuun alussa hotellissa (avasi laatikon, mikä oli tosi haastava avata ja otti sieltä palkaksi sinne piilotetun vinkopallon) sen aivojenkäyttö on lisääntynyt aivan huimasti. Vaikka monesti edelleen motto tuntuu olevan "puuttuva ajatustyö korvataan sitäkin kovemmalla vauhdilla" on myös se ajatustyö saatu elämään mukaan :)

Vuosi sitten Piira suositti lisäämään entisestään Myrtin aktivointia, koska se tuntui käyvän suhteellisen kovilla kierroksilla välillä, eikä edes kotona rauhottuminen ollut sille helppoa. En mä tiedä, missä kohtaa Myrtti tottui meidän menevään elämään ja siihen, että lepomahdollisuuden tullen, se kannattaa käyttää. Mutta näin pääsi käymään, ja myös agilitykentällä on itseoivaltamista vaadittu ja palkittu naksuttimella eli monessa kohtaa on aivotyötä hyödynnetty. Ja niinpä meillä asuu itse ajatteleva sisko, joka on aika erilainen kuin se, jonka muistan masentuneen aktivointilelusta (Jätin sen kerran töissä takahuoneeseen pelaamaan aktivointipeliä ja löysin sen tauolle mennessäni tunteja myöhemmin edelleen istumasta lelu edessään ja masentunut ilme naamallaan. Selvästi ajatus oli, että ihmisen on oltava itse ilkimys, jotta voi pienelle koiralle tehdä niin väärin, et laittaa namit niin, ettei niitä voi syödä.).

Myrtti pesi Oodin eilen mennen tullen aktivointileluissa ja Oodi on sentäs mein porukasta tähän asti ollut se älykkö. Niinpä tietenkin, blondithan ne on älykkyydestään tunnettuja :D Enemmän yllättynyt olin pelistä, jossa on pystyssä laudalla yhdeksän muovitötsää, joiden alle laitetaan namit ja ne pitää siitä nostaa poies. Sen verran ovat upotettuja, ettei tassulla kaataminen onnistu. Myrtti kokeili hetken ja nosteli sit yksi kerrassaan ne pois ja söi namit. Oodi selvitti palikoista neljä, jonka jälkeen Myrtti oli jo laatikkolelullaan valmis. Hipulla oli tähän ihan oma versionsa ja vaikkei se ehkä ollut se fiksuin, ei mulla kenenkään muun kanssa ollut niin hauskaa :D :D

Hippu pitkän aikaa yritti ensin tassulla huimasti huitomalla saada tötsiä paikoiltaan, kyllähän sen nyt joka koira tiesi, että alla on nami, tuleehan se tuoksukin jo tötsän katossa olevasta reiästä. Mutta siinä kohtaa, kun neiti tajusi, että tötsä lähtee hampailla nostamalla, ei riemulla ollut rajoja (eikä järki pysynyt mukana) ja niinpä Hippu löysi itsensä juoksemasta ympäri kämppää häntä tötteröllä Aarre suussaan. Kukaan ei saanut vilkaistakaan Aarretta päin, kun neiti lähti tohkeissaan luikkimaan pakoon. Juu-u, se nami, minkä takia tätä koko hommaa tehtiin, oli edelleen siinä laudalla. Ei auttanut kutsuminen, maanittelu eikä käskyt, kun Pikkumusta makasi Aarteen kanssa tohkeissaan säkkituolissaan. Tähän kun lisää sen, että Hippu elää syödäkseen. Tiedän vain yhden ahneemman kaverin ja son Zelda-sisko. Ei siis mitään logiikkaa tässä :D Ja tämä tapahtui joka ikisen kerran eli yhdeksän kertaa likka makasi onnessaan Aarteen kanssa säkkituolissa eikä edes se, että lopulta mun ohjeistamana se namikin oli löytynyt laudalta edistänyt tietoisuutta seuraavalle kerralle.

Tänään siivosin broilerin koivista ihmisille kelpaavat osat erilleen ja loput meni koirille piilotusnameiksi. On se vaan siinäkin hauska, miten ne kytkee näön kokonaan pois päältä ja luottaa vaan tuhisevaan nenäänsä. Ei ne nyt huonekaluja päin mene tai mitään, mutta sillä ei ole eroa, onko makupala jonkun näköesteen takana piilossa vai ihan keskellä paljasta lattiaa, yhtä lailla sen voi ohittaa, jos nenä kovasti vinkkaa tuoksuhavainnosta toisessa suunnassa. On se vaan tuo nenä ihmeellinen :D

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mynttinen kävi oikeissa kuvissa

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

maanantai 3. marraskuuta 2014

Reilun tunnin lenkki

Sellainen käytiin eilen Jonin, Sussun ja likkojen kanssa. Hippu jäi kotiin edelleen parantelemaan tassuaan aktivointilelujen kanssa, mutta muuten oli koko porukka mukana. Lähdettiin jälkeen neljän ja kovin äkkiä se humautti meidän päälle pimeän. Yöllä satanut lumi oli hiekkatien päällä ohjaavana, mutta hieman haasteellista oli, kun ei tiennyt, mikä kuoppa tai lammikko jalan alta milloinkin löytyy.

Mentiin vähän eri reittiä, mitä normaalisti ja yhdessä risteyksessä Sussu sai sit valita suunnan. Siinä kohtaa, kun alettiin olla jo takas autolla ja sportstracker näytti ajaksi 1:56 totesi Sussu, että soli sitten viimeinen kerta, kun hän saa valita reitin :D Joni sentäs ymmärsi asian, sillä olin luvannut, että käydään "sellainen reilun tunnin lenkki". Eihän sitä vielä kahden tunnin lenkiksi voi sanoa, jos aikaa on kulunut tunti ja risat, ei kai sitä kukaan kysy, että kuin vähän minuutteja ois siihen kahteen tuntiin :D

Märistä kengistä huolimatta lenkki meni hyvässä seurassa oikein sujuvasti, mutta tyttöjen osalta kyllä suhteellisen vähällä riehunnalla. Aamulla soopelilikat meinas olla lumesta järjiltään ja juoksivat aamupissityksellä flekseissään ihan reikäpäinä ja sai vahtia, etteivät innossaan juosseet autotielle tai tehneet muuta typerää (muutenkaan en aivan innoissani itse ole tuosta hihnassa riekkumisesta, mutta se tän kerran lumi-innon vuoksi anteeksiannettakoon). Kyllähän sen sitten arvata saattaa, että kun on metsää silmän kantamattomiin, hyvää seuraa ja lupa juosta, niin muutama pieni pyrähdys riittää ja sit voidaankin hiimailla. Tärkeintä on säästää energiaa sille seuraavalle hihnalenkille ;D

Lauantaina illalla pääsin vihdoin hallille. Neljän viikon tauko teki mullekin tehtävänsä ja intoa riittää!Torstain ohjatut treenit Perrolla meni oikein hyvin ja Oodilla oli virtaa. Mutta kyllä sen sen jälkeen väsyttikin, etenkin kun vielä treenattiin keppikulmaa kosketusalustalla, niin joutui ihan ajatellakin ;D Samaa virtaa oli lauantaina ja erehdyin aloittamaan keppikulmilla. Ei ois kannattanut, mutta taas kosketusalustalla saatiin asia toimimaan muutaman hudin jälkeen (Oodi ei ymmärtänyt, ettei se riitä, jos juoksee tuhatta ja sataa vaan pitäs niitä keppejäkin tehdä) ja lopputoistot menikin taas jo ihan nappiin. Keppien lisäksi otettiin kontakteja, eikä niissä mitään valitettavaa. Vauhtia oli ja sitä riitti tällä kertaa myös keinulle. Naksuvahvistusta ja namipalkkausta sit vaan kovasti keinulla, jotta sama fiilis jatkuis.

Jotenkin ihanaa kyllä palata tauolta. Ajatuksiin on kummasti kirkastuneet asiat, joita haluan treenata, koska ne selvästi treenaamista tarviavat. Kisamäärä tulee huimasti laskemaan nyt talven tullen, mutta ei me kisaamista nyt sentäs kokonaan lopeteta. Kisojen vähentyminen antaa kuitenkin tilaa treenille ja sille, että hallin avaimelle on taas käyttöä. Kisaaminen on kyllä kooovin koukuttavaa, mutta jotenkin odotan nyt tätä lisääntyvää treenaamistakin. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä mä vilkuilin ens kevään kisakalenteriakin jo. Ihan vähän vaan ;)