tiistai 9. heinäkuuta 2013

5-0-hyl-5-10-5

Tuo koodikieli kuvasi meidän agilityntäytteistä viikonloppuamme Ylöjärvellä Agirodussa. Vettä tuli niskaan kuin saavista, aurinko paistoi niin kuumasti, että mustat kengät jalassa varpaat tuntuivat palavan ja siltä väliltä löytyi säätä jos jonkinlaista. Jos edellinen viikonloppu mahtavine polttareineen oli ikimuistoinen, niin sitä oli tämäkin! :)

Kolme viikkoa ennen Agirotua toimin lähinnä oman elämäni sivustaseuraajana. Koirat kyllä harrasti niin agilitya kuin verijälkeäkin ja lenkkeilivät normaalisti, mutta tämä kaikki tapahtui ilman mun läsnäoloa, sillä mä kärsin määrittelemästä jalkakivusta, jolle ei vaan tuntunut löytyvän selitystä. Viime keskiviikkona fysioterapeutti sitten ensimmäisenä alkoi avata vyyhtiä toteamalla, että mulla on Si-nivelen lukko ja lantio vino sekä lukko rintarangassa ja näiden johdosta jalat oli eripituiset ja niiden liikeradat aivan epäsuhtaiset. Sairaskertomukseni siis suoraan kuin Piiran papereista koirille ja nytpä tiedän senkin traktorin alle jääneen tunteen, mikä seuraavana päivänä iskee kovasti. Tätä sitten korjattiin keskiviikkona, kaksi päivää ennen Agirotua ja mut saatiin suoraan. Ohjeistus oli, että jos perjantain malttaisin ottaa rauhallisesti, niin lauantaina olisi jo ok juosta.

Perjantaina oli Sofian tarkoitus juosta kaksi rataa Oodilla, mutta ekat radat meni aikataulujen myöhästymisten takia ihan päällekkäin ja niinpä Henna astui ekalle radalle puikkoihin. Ottaen huomioon, ettei Henna ole _kertaakaan_ mennyt Oodin kanssa aksaa, meni rata tosi hienosti!! :) Nollaa tästä oli nyt turha odottaa ja ihan heti Oodi ei ideaa tuntunut tajuavan, mutta kun vauhtiin pääsi, niin meno oli tosi hienoa! Tokan radan juoksi sitten Sofia ja hieman tahmaavan alun jälkeen loppu oli aivan tosi hieno, tuskin olisi kovasti eronnut mun ja Oodin menosta edes! :)

Vika rata näytti ihan meiltä. Tavalenkkarit jalassa (ja sivustaseuraajan vaatteet samoin) huomasin löytäväni itseni radalta tutustumasta, vaikka Sofian piti siellä olla. Tämä päätös tuli vasta siinä kohtaa, kun muut osanottajat jo seisoivat tuomarin puhuttelussa :D Ja niin sitä mentiin, ehkä hieman vähällä lämmittelyllä (minä siis, koirasta kyllä pidettiin huoli), mutta sitäkin suuremmalla innolla, sillä en oo koskaan ollut niin kateellinen agilitykisoista kuin perjantaina.

5vp, -6,20s, sij. 6./22, tuomari Vesa Sivonen

Me toimittiin yhteen aivan kuin treeneissä! :) Aivan huima fiilis! Vitonen tuli siis puomin alastulolta, missä mä yllytin Oodia etenemään, kun jalka ei oikein antanut periksi juosta normisti. No, ei välttis fiksu veto, muttei harmita sitten tippaakaan! Oodi oli niin hieno <3

Seuraava aamu aloitettiin sitten nollalla. Oonkin Jonille nauranut, että mun kannattas kisata aina vaan joka kuun eka viikonloppu, sillä me ollaan ko. viikonloppuina touko-, kesä- ja heinäkuussa tehty nollat :D Tänä viikonloppuna oli kyllä riskit useampaankin nollaan eli toivotaan, että päästään nyt irti meidän perinneviikonlopuista (elokuun alussa ei nimittäin ehkä kisata ekana viikonloppuna) ja nyt oltais tässä ihanassa flow'ssa, mikä mut on vallannut Oodin kanssa <3 Ei sillä, ei meillä edelleenkään kolmosiin ole kiire, mutta jos yhteistyö on tällaista, niin ei kolmosetkaan enää haittais ;)


0vp, -14,73s (etenemä 4,68m/s), sij. 2./37, LUVA, tuomari Minna Räsänen

Tutustuessani rataan huikkasin Sussulle ja Sofialle radan reunalla, että näillä putkiansoilla saa oikeasti olla jumalat meidän puolella, jotta tästä kunnialla selvittäis :D No, se oli vaan heitto ja totuus taisi olla edelleen se meidän toimiva yhteistyö ja niinpä sitä mentiin taas niin kuin treeneissä - nollana! :) 15 parasta luokastaan sai pääsylipun iltapäivän avo-sm finaaliradalle. Ei mennyt siis lauantai ihan suunnitellusti, meidän kun piti alunperin ottaa rennosti ennen kuin seuraavat radat alkaisivat viiden jälkeen ;)

Ei voi sanoa, että olisin ottanut rennosti. Vaikka ei mua paljoa jännittänyt ennen kuin oma vuoro alkoi olla lähellä, ni sit kyllä jännitti senkin edestä. On se vaan eri asia kisata, kun katsojia on ihan tungokseksi asti radan reunalla (hyvä, että siellä normikisoissa on edes muutama). Alusta ja ekasta esteestä huomaa, että Oodi ottaa itseensä mun jännittämisestä, mutta kun vauhtiin päästiin, niin meitä ei pidätellyt mikään :) Eikä hyllytetty sellaiseen kohtaan, mihin kaikki muut, vaan mun pää ei kestänyt sitä, ettei Oodi tuossakaan (mun) jännityksessä kieltänyt keinua ja ajatukset levis. Hyvin näkee videoltakin, miten keinulla oon ihan nollat taulussa. Huitaisu seuraavalle hypylle eikä kunnon korjausta ja hyllyhän se siinä. Vaikkei jossitella koskaan pitäisi, niin vitosella oltais mahdollisesti oltu kymmenen parhaan joukossa, kun vain yksi teki nollan mineissä. Mutta olemme yhtä kokemusta onnellisesti rikkaampia :)

Avo-sm finaalirata, tulos hyl, tuomari Tomas Glabazna

Illan vikalle radalle lähtiessä olo oli aikas varma, tiesin, että me Oodin kanssa tehdään samaa rataa. Rataantutustumisessa jäi kuitenkin useampi kohta, mistä en ollut varma viä tutustumisesta poistuttuani, että miten ne teen. Oodi oli jähmeä lähdössä eikä meinannut jaksaa enää tsempata, mutta kolmantena esteenä oleva putki tempaisi blondin kuitenkin taas mukaansa :) Puomin olisin voinut ohjata tarkemmin, muuten ei suuremmin huomautettavaa.

5vp, -4,69s, sij. 5./31, tuomari Kari Jalonen

Sunnuntaiaamu valkeni aikaisin lyhyiden unien jälkeen onnellisuuskrapulassa. Tiättekö sen tunteen, kun edellisenä päivänä on vaan ollut niin onnellinen ja aamulla unenpöpperössä sitä ei oikein edes tunnu tajuavan, mutta silti ne muistikuvat on tiukasti päässä kiinni? :) Tuntui, etten edes halunnut lähteä uuteen päivään, jalkaan sattui eilistä enemmän ja väsy alkoi väkisinkin jo painaa. Ajattelin, että eihän mun ole pakko, mutta voihan sen sit arvata, miten siinä kävi ;)

Aamun eka rata oli FAO Open Class eli se rata oli julkaistu piirroksena jo viikko aiemmin ja paikan päällä siihen oli aikaa vain minuutti tutustua. Mun kipeällä jalalla en edes ennättänyt radan loppuun, kun tutustumisaika oli jo mennyt. Osallistujanumerot heittelivät miten sattuu, eikä tilannetta helpottanut se, että muille radoille menossa olevat pääsivät jonossa ohi. Niinpä huomasin, että mulla oli kuumuudesta läähättävä, väsynyt blondi hihnan päässä eikä omakaan olo ollut kummoinen. Esteelle neljä päästiin nollana kunnes Oodi otti ihme lähdöt suoraan eteen esteen ohi ja siinä sitten sohittiin vitosen verran (ja aikaa tottakai meni) ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Kepeillä Oodi teki itselleen poikkeuksellisesti virheen, mutta osasyyllisenä olin varmasti mä, joka vaan rynnin eteenpäin Oodin ollessa putkessa, jotta olisi ollut edes jotain saumaa jalan kanssa selvitä rata loppuun. Erityisen onnellinen olin kuitenkin siittä, ettemme taaskaan langenneet putkiansoihin vaan virheet olivat jostain aivan muualta ohjaajan toimesta :)

10vp, -11,09, sij.23/61, tuomari Merja Kuntsi

Päivän viimeinen rata oli hyvinkin kimurantti joukkuerata, joka ei rataantutustumisessa tuntunut sitten millään olevan edes tehtävissä. Hyvin kuitenkin taisteltiin Oodin kanssa vitosella maaliin ja joukkueemme sijoittui 36:ksi Zeldan tehdessä nollan Sussun kanssa Sofian ja Jonin tehdessä jokusen virheen enemmän. Keinulta tuli perinteisesti kielto eli keinuongelmamme eivät ole vielä kokonaan unholassa, mutta olisin tietysti voinut myös paremmin sinne Oodin ohjatakin. Tästä videota, kunhan sitä Sussulta saan :)

Ylipäänsä viikonlopusta jäi siis yltiöhyvä fiilis. Vaikka väsymys on kova, en silti voinut eilenkään illalla olla tuntematta agilitynhimoa ja kaivannut jo kisaamaan (niinno kuusi starttiahan sitä vasta olikin takana kolmeen päivään :D). Lajina tää on kyllä maailman koukuttavin <3 Vuoden verran me ollaan Oodin kanssa taisteltu mun kisajännityksen kanssa ja keinuongelman kanssa ja nyt vihdoin alkaa tuntua siltä, että me oltaisiin tiimi. Koputan kovasti puuta, että sama suunta jatkuisi myös ensi viikonloppuna Mikkelissä ;) Keinuhakuinen Oodi ei vieläkään ole (samoin kuin muille esteille) eikä blondia missään nimessä voi jättää sitä itsenäisesti suorittamaan, mutta tärkeintä musta on se, että useammin ja useammin se sujuu myös kisoissa radan osana. Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin :)

Helppoa tämä tiimityön etsintä ei ole ollut toissa kevään jälkeen (kun se silloin kolarin jälkeen kadotettiin), mutta nyt alkaa tuntua samalta kuin silloin ykkösissä kisatessa. Oodi keskittyy tasan mun kanssa tekemiseen, ei katsele ympärilleen eikä pamauttele itsenäisesti putkiin tai keksi muutakaan kivaa. Monet itkut sitä on itketty, kun vaikka treeneissä ollaan nollailtu vaikka miten monesti, me ei vaan saatu siirrettyä sitä kisoihin jännityksen ollessa niin iso osa mua. Kevään lukuisat kisat varmasti edes auttoi tätä asiaa ja nyt oltiin molemmat erinomaisesti läsnä ja yhdessä. Vaikka se joinakin hetkinä tuntui aivan toivottomalta jatkaa, antoi tämä viikonloppu aivan erilaisen varmuuden siitä, ettei mikään ole meille mahdotonta :)

Kyllä se vaan tuli viikonloppuna todettua, että onni on estevarma ja irtoava koira <3 Kun Oodin voi lähettää/jättää itsenäisesti tekemään estettä, pääsin mä jalkavammaisena edelle ja selvisin radoista suhteellisen kunnialla. Toisaalta tuon jalan aiheuttama tahmaisuus toi myös uutta mun ohjaamiseen, koska koiraan oli vain luotettava, ei ollut vaihtoehtoja. Niinpä jalan kipuilun takia mä löysin uudenlaisen tavan ohjata Oodia myös kisoissa pakon sanelemana ja sepä ei ollut ollenkaan huono tapa (aiemmin oon vaan nössöillyt enkä ole luottanut blondiin). Oodi otti selvästi luottamuksenosoituksen kunnia-asiakseen ja teki kaikkensa ollakseen sen arvoinen. Ja Oodihan oli <3 Moon viäkin aivan onnesta rullalla viikonlopusta. Palaamme asiaan Oodin kanssa taas viikonloppuna! :)

3 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Onnea kovasti! P.S. Miten sait blogin löytämään sun youtube videot?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)

    Sain loppujen lopuksi suoraan koneelta ne ladattua, Youtubesta ei edelleenkään mitään hyötyä :(

    VastaaPoista
  3. Mun täytyy kans saada kyllä joku kunnollinen ohjelma koneelle, että ei tarvis youtubea kun ei taas yhteistyö toimi blogin kanssa. Tekis mieli laittaa jonnekin palautetta..

    VastaaPoista