torstai 6. marraskuuta 2014

Raksraks, kun raksuttaa..

.. mikäli sen raksutuksen kaikelta siltä tuhinalta kuulisi.

Eilen likat pääsi pelaamaan älypelejä ihan lautapelien muodossa. Kaksi oli aina kerrallaan Jonin kanssa ulkona ja kaksi mun pelaamassa mun molemmin puolin omaa peliään. Ymmi on kyllä ollut vuoden yllättäjä. Oikeastaan sen jälkeen, kun se itseaktivoi itseään Kajaanissa elokuun alussa hotellissa (avasi laatikon, mikä oli tosi haastava avata ja otti sieltä palkaksi sinne piilotetun vinkopallon) sen aivojenkäyttö on lisääntynyt aivan huimasti. Vaikka monesti edelleen motto tuntuu olevan "puuttuva ajatustyö korvataan sitäkin kovemmalla vauhdilla" on myös se ajatustyö saatu elämään mukaan :)

Vuosi sitten Piira suositti lisäämään entisestään Myrtin aktivointia, koska se tuntui käyvän suhteellisen kovilla kierroksilla välillä, eikä edes kotona rauhottuminen ollut sille helppoa. En mä tiedä, missä kohtaa Myrtti tottui meidän menevään elämään ja siihen, että lepomahdollisuuden tullen, se kannattaa käyttää. Mutta näin pääsi käymään, ja myös agilitykentällä on itseoivaltamista vaadittu ja palkittu naksuttimella eli monessa kohtaa on aivotyötä hyödynnetty. Ja niinpä meillä asuu itse ajatteleva sisko, joka on aika erilainen kuin se, jonka muistan masentuneen aktivointilelusta (Jätin sen kerran töissä takahuoneeseen pelaamaan aktivointipeliä ja löysin sen tauolle mennessäni tunteja myöhemmin edelleen istumasta lelu edessään ja masentunut ilme naamallaan. Selvästi ajatus oli, että ihmisen on oltava itse ilkimys, jotta voi pienelle koiralle tehdä niin väärin, et laittaa namit niin, ettei niitä voi syödä.).

Myrtti pesi Oodin eilen mennen tullen aktivointileluissa ja Oodi on sentäs mein porukasta tähän asti ollut se älykkö. Niinpä tietenkin, blondithan ne on älykkyydestään tunnettuja :D Enemmän yllättynyt olin pelistä, jossa on pystyssä laudalla yhdeksän muovitötsää, joiden alle laitetaan namit ja ne pitää siitä nostaa poies. Sen verran ovat upotettuja, ettei tassulla kaataminen onnistu. Myrtti kokeili hetken ja nosteli sit yksi kerrassaan ne pois ja söi namit. Oodi selvitti palikoista neljä, jonka jälkeen Myrtti oli jo laatikkolelullaan valmis. Hipulla oli tähän ihan oma versionsa ja vaikkei se ehkä ollut se fiksuin, ei mulla kenenkään muun kanssa ollut niin hauskaa :D :D

Hippu pitkän aikaa yritti ensin tassulla huimasti huitomalla saada tötsiä paikoiltaan, kyllähän sen nyt joka koira tiesi, että alla on nami, tuleehan se tuoksukin jo tötsän katossa olevasta reiästä. Mutta siinä kohtaa, kun neiti tajusi, että tötsä lähtee hampailla nostamalla, ei riemulla ollut rajoja (eikä järki pysynyt mukana) ja niinpä Hippu löysi itsensä juoksemasta ympäri kämppää häntä tötteröllä Aarre suussaan. Kukaan ei saanut vilkaistakaan Aarretta päin, kun neiti lähti tohkeissaan luikkimaan pakoon. Juu-u, se nami, minkä takia tätä koko hommaa tehtiin, oli edelleen siinä laudalla. Ei auttanut kutsuminen, maanittelu eikä käskyt, kun Pikkumusta makasi Aarteen kanssa tohkeissaan säkkituolissaan. Tähän kun lisää sen, että Hippu elää syödäkseen. Tiedän vain yhden ahneemman kaverin ja son Zelda-sisko. Ei siis mitään logiikkaa tässä :D Ja tämä tapahtui joka ikisen kerran eli yhdeksän kertaa likka makasi onnessaan Aarteen kanssa säkkituolissa eikä edes se, että lopulta mun ohjeistamana se namikin oli löytynyt laudalta edistänyt tietoisuutta seuraavalle kerralle.

Tänään siivosin broilerin koivista ihmisille kelpaavat osat erilleen ja loput meni koirille piilotusnameiksi. On se vaan siinäkin hauska, miten ne kytkee näön kokonaan pois päältä ja luottaa vaan tuhisevaan nenäänsä. Ei ne nyt huonekaluja päin mene tai mitään, mutta sillä ei ole eroa, onko makupala jonkun näköesteen takana piilossa vai ihan keskellä paljasta lattiaa, yhtä lailla sen voi ohittaa, jos nenä kovasti vinkkaa tuoksuhavainnosta toisessa suunnassa. On se vaan tuo nenä ihmeellinen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti