maanantai 31. elokuuta 2015

Shetlanninlammaskoiran kasvatus

Ekan kanssa olin tosi innoissani. Kasvatin oikein ilolla ja hartaudella ja tulos oli sen mukainen. Jesse oli 45 senttiä, mutta ei Jempun suuri sydän ois pienempään mahtunutkaan <3

Seuraavan kanssa päätin olla varovainen. Kasvatin todella varovaisesti. Niin varovasti, ettei ainakaan tule iso. No, ei tullut, ei. Hippu, 30 senttiä, on ehdottomasti pienimpiä shelttejä omassa tuttavapiirissä, vaikka siihen aikas monta shelttiä kuuluukin.

Oodin kanssa olin jo valppaana. Pentupainojen kehityksestä pystyi sen verran ennustamaan, ettei siitä isoa tule. Venyy kokoon, jos venyy. Ajattelin, että ihan sama, ennestään jo yksi kirpunpoikanen asuu kotona, niin toinen mahtuu sille hyvin kaveriksi. Ei tullut Oodista ihan niin tirppaa, mutta venyttää saa, jos haluaa 32 senttiin yltää. Rakenne ja runko olivat kuitenkin jo parempia kuin Hipulla esimerkiksi agilitya ajatellen. Suunta oli siis oikea!

Yoshi 7kk 1vk ja koko huitelee 40 sentissä. Lähti taas lapasesta tää kasvatus, kun päätin, ettei pojan tarvitse olla niin pieni ja tirppa kuin tyttöjen. No ei oo joo. Tässä sitä jänskätään, että kuinka paljon meinaa jätkä vielä kasvaa.

On meillä yksi oikeankokoinen tai ainakin sinnepäin. Myrtti on 34 ja risat. Ja ei ihme, mä en sitä aikuiseksi kasvattanutkaan :D Saas nähdä, kuinka monennen kanssa osuu kohdilleen ja koko menee oikein.. ;D

Ja niinno, Alma. Mäyräkoirissa, kun rotua vaihdetaan koon mukaan, kaikki koot on oikeita. Voi olla, että tällä historialla alan mäyräkoiraharrastajaksi :D

Vikan lauseen perusteella voi mut tuntevat päätellä, kuinka tosissani olin :D Nimimerkillä shetlanninlammaskoirien kasvatusta vuodesta 1996 :D

2 kommenttia:

  1. Kelpaako samaan klubiin Iona 6kk 38cm - tosin minä toivoisin mieluusti venymistä vaikka sinne 42:een :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! :D Tervetuloa klubin ainaisjäseneksi, ihana Iona!

      Poista