On se vaan ufoa..

.. vetää perjantaina metsässä perässään narussa veristä sientä, joka ei jätä jälkeäkään maahan. Tai siis ainakaan mun aisteilla havaitakseni. Ei veriläikkää, koska se veri on siinä sienessä, hajusta nyt puhumattakaan ;)

Seuraavana päivänä Hipun nenä kertoo jo tiellä, et hei, tuolla metsässähän se homma odottaa. Hirmu rempominen tieltä pusikon kautta metsään ja sieltä se aloitus löytyy. Syvä nuuskaisu ja sit mennään! Hieman ilmavainuisesti hetkittäin, mutta koko ajan liikahtamatta jäljeltä. Siinähän se niin selvästi menee. Häntä ei tosin heilu (niin kuin Almalla), töissähän täällä ollaan. Tosissaan ku mitkä! Lopussa kiitos seisoo ja raa'at broiskunsydämet. Oli se vaan pätevä likka. Niin pätevä <3

Oodilla tilanne oli vähän vaihteleva. Tiesi kyllä tiellä, minne mennään, mutta ekan jäljen ongelmana oli sieni, jossa ei verta vielä ihan kauheasti ollut ja siksi jälki tuntui keskeltä katkeavan. Totta tai ei, mutta mein lisättyä eilen puolessa välissä verta, jatkui matka melkein loppuun asti hyvin varmasti. Kunnes Oodi ajoi sen linnun piilostaan lentoon :D On se varmaan vaikeaa, kun pitää olla kaikki metsästyskoirat, vinttikoirat ja kaikki mahdolliset kerralla. Normikoira on ajokoira, lintukoira tai jotain muuta, Oodi-paran kun pitää olla kaikkea. Tai no paran ja paran, tainnut kyllä ihan itse valita tän roolinsa .. No, loppu löytyi lopulta, mutta ei se Oodia ilahduttanut. Kuka sitä nyt raakoja broiskunsydämiä söisi ..

Myrtti oli päivän yllättäjä. Edellisellä kerralla veren haistaessaan Myrtti oli varma jonkun kuolleen sinne ja oli sitä mieltä, jotta olisi parasta mahdollisimman hiljaa ja vikkelään poistua paikalta ennen kuin kuollaan muutkin. Tänään oli jo aivan eri meininki, vaikkei sitä nyt miksikään ammattilaisen tekemiseksi vielä voi todellakaan kutsua :D Jäljestä löytyi kuitenkin alku, itse jälki ja loppu. Myrtti näytti hieman sille, ettei ollut aivan varma, mitä oli tekemässä, mutta tekipähän nyt sitten kuitenkin. Jos tätä vauhtia kehitys menee, niin ensi vuonnahan sitä ollaan Myrtin kanssakin jo kisoissa ;)

Alman kanssa oikeasti kisoja voisi harkita tosissaan. Hippukaan ei paljoa Alman menossa häviä, vaikkakin homma hoidetaan vähemmän innolla ja enemmän siksi, että työt jotka annetaan, tulee vastuullisen koiran hoitaa. Oli syy, mikä tahansa, oon mä enemmän kuin tyytyväinen, että Pikkumusta keskittyy ja tekee työnsä kunnolla. Oodi taas. No, alkuunsa blondi vaikutti tähän hommaan täydelliseltä, mutta nyt tuntuu nuo muut metsästyskoirien urat häiritsevän keskittymistä (sitä kuulemma on oikeasti ongelmana osalla jälkikoirista, joilla on voimakkaat riistavietit). Mut Oodi tehköön, kuin tykkää. Oodilla on muitakin harrastuksia ja jos jälki alkaa taas kiinnostaa, niin sit mietitään niitä kisoja uudestaan :)

Tähän vielä video muutaman viikon takaa, kun Oodi oli vuorostaan vinttikoira:

P.S Ni, ja jos mietitte, et kuin blogi on taas palannut näin aktiivisesti henkiin, ni se johtuu todennäköisesti hyvin vahvasti siitä, et moon opintovapaalla enkä töissä lainkaan ;)

Fyssarilla

Soopelit kävivät eilen tsekkauksessa fysioterapeutti Susanna Vartiaisella. Edellisestä käynnistä oli kuukausi aikaa ja alunperin suunnittelin ottavani Oodin ja Hipun mukaan. Hippu kun sai kortisonipiikin viime viikolla jalkaansa, niin olikin parempi vaihtaa osallistujaa vielä tässä vaiheessa. Niinpä Myrtti lähti matkaan ja hyvä niin!

Oodilla ei ollut (taaskaan) mitään muuta ongelmaa kuin jumissa olevat sisäreidet. Tämä nyt sinänsä on positiivinen ongelma sillä, että ne saa todella helpolla hoidettua auki. Kurjaa taas se, ettei edelleenkään ole tiedossa, mikä ne jumiin saa. Riippumatta siitä, kuinka usein Oodia hoidetaan on ongelma aina sama. Huikkaskaa ihmeessä joku viisas, jos tähän jotain ideaa ois! Mieluummin toki hoidattaisin aiheuttajaa enkä pelkästään seurausta.

Myrtti oli viimeksi käydessä elokuussa aivan mallikelpoisessa kunnossa, mitään huomautettavaa ei juuri ollut ollut. Nyt tilanne oli aika lailla toinen :( Koko selkä tuntui olevan enemmän tai vähemmän paikasta riippuen jumissa. Heti näkyy, kun uintikausi päättyi, ettei se kunnossa pysyminen olekaan niin helppoa. Myrtti on onneksi aina ollut sellainen, että se reagoi hoitoon tosi hyvin ja koko selkä saatiin takas kuntoon. Nyt sit joka päivä venytyksiä jumppapallolla luvassa. Ja vähän jo mietittiin, et pitäisikö ostaa sarjakortti uimalaan Jyväskylään. NIIN kurjaa, ettei täältä yhtään lähempää uimalaa löydy :(

Kisaamisen autuus

Eilen naamakirjan seinä täyttyi valioitumisuutisista, piirimestaruussijoista ja triplanollista Suomen MM-pronsista puhumattakaan. Mitään niistä ei tullut meille, mutta musta silti tuntui, ettei kukaan olisi voinut olla mua onnellisempi. Taaskaan. Oodin kanssa kisaaminen saa vaan mut niin fiiliksiin. Takana ihan mieletön kesä kaikkine kisareissuineen.

Jokainen startti on ihan mieletön onni. En todellakaan pidä itsestäänselvyytenä yhtään niistä. Vaikka Oodi on nuori koira ja meillä on toivottavasti vielä pitkä yhteinen kisaura edessä, ei mikään ole silti varmaa. Joka kerta istuttaessani Oodin lähtöön riemuitsen siitä, ettei se koskaan varasta (Joni nauroikin, et mun itsevarma koiran lähtöön jättämistyyli tulee vielä joskus jaloille Oodin muodossa :D). Kun kutsun, neiti tulee ja tekee aina parhaansa. Oodi ei koskaan tee virhettä tahallaan (mä olen niihin 100% syypää), ei koskaan kettuile ja pyrkii olemaan mun kanssa tiimi. Ja mä lupasin Oodille, et mä yritän parhaani mukaan olla se yhtä mahtava toinen osapuoli meidän tiimistä.

Eilen ekalta radalta Laukaasta tuli rimavitonen, vauhtisuora takana ja tiukasti hypätty kulmahyppy oli liikaa ja tilastorima tuli alas (tais olla toinen tälle vuodelle). Toisella radalla ohjaaja ei ollut enää vauhdissa mukana suoran toisessa päässä ja Oodi luuli mun paniikkiohjauksesta, että sama hyppy mennään vielä takaspäinkin. No ei oltas tuomarin suunnitelman mukaan menty, mutta muu rata fiilisteltiin silti. Tiiminä. 

Joka radan jälkeen mua tillittää silmiin maailman kaunein blondi naama nauraen. Tietäen olleensa ihan maailman paras. Ja sen mä yritän joka radan jälkeen yrittää kaikin keinoin Oodille kertoa. Meni tuloksellisesti miten meni.

Tottakai mäkin toivon menestystä, se on niitä kisaamisen ja tiimityön lisäetuja, kun oikein onnistuu. Nyt meillä oli eka viikonloppu kuukauteen, kun ei tehty yhtään nollaa. SM-kisoista puuttuu tuplat ja MM-karsinnoista voitto, muuten nollat on meillä kasassa. Mutta ne kyllä tulee sieltä, ja jolleivät tulisikaan, mitä sitten. 

Vaikka meillä onkin jo muutama vuosi harrastusta takana, ollaan me silti vielä kehittyvä koirakko. Vauhtia ja varmuutta on koko ajan tullut lisää, mun ohjauksen kehittymisestä puhumattakaan. Keinu on edelleen vahvistusta kaipaava, mutta viime vuoden ongelmien jälkeen oon edelleen onnellinen siitä, et neiti tekee sen, oli se sit kuin hitaasti tahansa. Kunhan talven kisatauko alkaa, niin otetaan keinu kunnon syyniin. Kaikki aikanaan ja sitä odotellessa nautitaan joka radasta!

Kuvaa ja liikkuvaa kuvaa

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

Joni ja Myrtti Mikkelissä 8.6.14, 5/1.

Me Oodin kanssa Joensuussa 1.6.14 0/4.

Oodin kanssa Joensuussa 1.6.14 0/3. eli tuplathan siitä tuli :)

Kuvia ja filmiä

Kalju-Myrtti toukokuussa 2014

Siskon oli p-a-k-k-o päästä mukaan, kun luvassa oli poseerausta ja kamera ;)

Lauantaina kipiteltiin Joensuussa Oodin kanssa neljä rataa. Rutiini on viime kuun sairastelun takia aivan hukassa, mutta hieno likka blondi kyllä on! <3 Kun vaan muistaisi ajoissa kertoa minne mennään, niin ei tarviais Oodin arpoa ja irtoilla ylimääräisiä. Kyllä tää tästä .. Ens viikonloppuna jatketaan!

Wiuf sanoi Oodi ..

.. ja huiskaisi mun ohi suorilla putkilla eilen treeneissä. A:n jälkeinen elämä näytti suunnitellun persjätön sijaan pelastukselta (onneksi onnistuneelta sellaiselta, vaikkakaan ei muuten kovin kauniilta :D), mutta loppujen lopuksi blondi luiskahti ylimääräiseen putkeen (did not see THAT coming! :D). Huisin hauskaa oli silti, ja radan kahdesta ekasta hypystä (tai no ei niiden suorittaminen kyllä mukaan päässyt ;) ) on valokuva. Jatketaan kuvaamisen harjoittelua ja harjoittelua muutenkin! ;D

Wiuf sanoi aika ..

.. ja hujahti. Jonnekin se vaan katosi, ehkä agilitymasennuksen (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua) myötä. Viime vuonna saavutettiin niin kovasti, selätettiin keinuongelma ja löydettiin tiimityö. Marraskuun kisoissa hyllytettiin kolmesti. Varmaan eniten hyllyjä putkeen, mitä koko vuonna missään kohtaa. Se, että vika rata oli hieno, ei pelastanut fiilistä.

Rata, jonka kolme viimeistä estettä hävisi mielestä ..

Jotenkin en vaan voinut kuvitella, että tiimityömme jatkuisi. Treenit olivat syystä tai toisesta vähällä ja tuntui, ettei me oltu samalla lailla me kuin viime vuonna. Ikään kuin vuosiluvun muuttuminen olisi muutanut jotain. Väärässä olin, lälläslää.

Tänään aamupäivällä nautittiin äipän ja mummun seurasta ja iltapäivästä korkattiin vuoden ekat kisat. Liki kahden viikon influenssa ei meidän yhteistyötä saanut tuhottua, vaikkakin muutama ylimääräinen mutka ja kieppi matkaan osuikin. 1,5s tai yksi osallistumaton koirakko, miten sen nyt ottaa, erottivat meidät ekasta SERTistämme. Hetken harmitti, mutta sitten tajusin, että puolikuntoisena, viimeksi 3kk sitten kisanneena ja viime aikoina hyvin vähän treenanneena on aikas huisin hyvin olla neljänsiä 39 koirakosta. Vastahan me kolmoset korkattiin, kyllä tässä ennätetään ;) Alla videota ylimäärämutkineen.

Koska loput videot ovat ylösalaisin, jää näkemättä tältä erää kaksi nollaa seurannutta huisin hienoa hyllyä, joissa toisessa yksi hyppy väärinpäin ja toisessa väärä putkenpää koituivat kohtaloksemme. Ylösalaisin katsottuna radat näyttivät itse asiassa hyvinkin mielenkiintoisilta, mutta toisen kerran sitten .. :D

Oodi pukeutui jo osaltaan BoT:iin ja nautiskeli perinteisestä pihvistään. Mä taidan jatkaa loimeen pukeutumista vuorostani, kun niskoja jomottaa. Sellaista sunnuntai-iltaa tänne :)