Vuosi ei olisi enää paljon paremmin pyörähtää käyntiin, kun heti ekoissa agilitykisoissa Myrtti teki huikean nollavoiton (aikaa oli -15,10 ja toiseksi tulleella -7,18, että ei ihan kannoilla ollut :D) ja nousi kakkosiin!! :) Kyllä siinä taas sai kyyneleitä pyyhkiä, niin huikeeta :')
Joni sanoi perjantaina, kun ajettiin kohti Seinäjokea, että jos hän onnistuu niinkin mahdottomassa, että nousee Myrtin kanssa kakkosiin ja tekee Oodin kanssa sunnuntaina kolmosissa nollan, niin hän ostaa shamppanjaa ja juo sen autossa matkalla kotiin. Niinpä me maanantaina suunnattiin Alkoon ostamaan samppanjaa :D Autossa sitä ei ihan juotu, vaan haluttiin nauttia siitä kylmänä, mutta tulipahan elämäni ekan kerran (!!) juotua ihan samppanjaa :D
Moon tässä jatkanut flunssan kanssa ja niinpä Joni juoksi Oodin kanssa sunnuntaina kaksi kolmesta. Alla oli treenit meidän omissa epiksissä (nolla ja mun perään haikailu). Eka kerta kolmosissa ikinä ja niinpä Joni vaan paukaisi Oodin kanssa heti nollan. Ekalla radalla Oodilla kyllä oli vauhtia vähemmän, mitä normisti ja selvästi oli vähän empiväinen jutun pointin kanssa, mutta toisella vedolla homma alkoi jo enemmän näyttää normaalilta. Ja mikäpä pienelle koiralle paremmin toimisi palkkana kuin mä seisomassa heti hihnaämpärin luona :D <3
Kaikessaan reissu oli aivan huikea. Meillä oli tosi kiva hotellihuone, kisat oli hyvin järjestetty ja meidän kannalta erittäin onnistuneet ja oli ihana nähdä pitkästä aikaa Miiraa kunnolla pitkästä aikaa. Anu taikoi mulle taas uuden, hienon tukan ja Anunkin seurasta saatiin nauttia sunnuntaina. Oodi liekutti kaikelle ja kaikille koko ajan, mutta ehkä silti voiton vei Carro-mama, joka oli liekuttanut meidän pakastekassille :D Myrttikin lämpeni perheelleen jo, unohtamatta kuitenkaan koko ajan kertoa Jonille, että son sen koko elämä. Särökin oli puolestaan heiluttanut häntää pakastekassille. Kovis muka, pah <3 Oli ne vaan koko karvaperhe onnellisia ja jos ne on, ni mäkin oon. Niin se vaan menee <3
tiistai 6. tammikuuta 2015
maanantai 29. joulukuuta 2014
Oodi lainassa
Moon viime viikkoina harrastanut flunssaa ja nyt myöhemmin poskiontelontulehdusta, niin on tuo oikea harrastaminen jäänyt valitettavan vähälle. Sunnuntaina HuPulla oli kinkunsulatteluepikset ja koska jouluviikko oli taukoa perusharkoistakin, oli kiva päästä pitkästä aikaa käymään hallilla. Mun kunto ei ois kestänyt juoksemista, niin Joni hoiti sen sitten molempien edestä :)
Yllä oleva video yhdistää oikeastaan melkein kaikki tärkeimmät ;) Joni, Oodi ja agility <3 Tosin kyllä mä vähän mietin, et tavallaan kurjaa, et Oodi menee Jonin kanssa kuin vanha tekijä. Kuin mua ei ois ollutkaan ..
No, mun ei tarvinnut kauaa murehtia :D Seuraavalla radalla kaksi estettä ja putki, se minne Oodi ei mennyt (!!). Mä olin sen putken toisella puolen ja Oodin nenä toi sen mun luo. Kerrankin mun, eikä jäniksen <3 Sen jälkeen Oodia ei kovasti huvittanut mennä Jonin kanssa. Ensin höpöili, karkasi railakkaasti A:lle ja muuta mukavaa. Loppu oli kyllä hienosti koottu, varmaan Oodi ajatteli, ettei jää Jonille kuitenkaan paha mieli ;)
Myrtillä oli ekalla radalla vauhtia ja meininkiä vähän liiankin kanssa. On turhan arvostettua suorittaa puomin kontaktia parista rimasta puhumattakaan. Ne ei todellakaan hidastaneet vauhtia eivätkä menoa haitanneet, pieniä kauneusvirheitä siinä matkalla.
Tokalla radalla Myrtti sitten tsemppasi, ei varmaan halunnut hävitä siskolleen ja teki puolestaan nollan. Ei hassummin Joniltakaan, nollaprosentti 50! :) Ottaen vielä huomioon, ettei toinen ollut oma ja toinen oli, no Myrtti :D Ihan kaikella rakkaudella, mutta Myrtistä tuskin koskaan tulee koiraa, joka tekee kolmesta radasta kaksi nollaa :D
tiistai 2. joulukuuta 2014
Viisi vuotta
 |
| kuva Iita Sillanpää |
Synttäreitä juhlistamme tämän koko viikon Helsingissä ja viikko kruunaantuu agilitykisoilla Vantaalla. Likoilla ei siis varmasti valittamista ;) Tunnin aamulenkki seikkaillen, päivähuilit mun vieressä mun naputtaessa hurjaa vauhtia luentopäiväkirjaa ja iltaisin ollaan käyty pari tuntia tutkiskelemassa vähän kaukaisempiakin paikkoja ydinkeskustaa ja kauppakeskuksia unohtamatta.
Nää on kyllä niin mahteja reissukavereita. Vaikka ihan maalaisia ollaankin, ei se näissä näy. Oodi on aivan innoissaan. Tuntuu, että se on vakuuttunut siitä, että on syntyperäinen stadilainen. Ýritin muistuttaa Seinäjoen perheestään, mutta henkisesti Oodi kuulemma kuuluu tänne. Paljon tutkittavaa, melua, menoa ja ihmisiä. Ihmiset saa olla niin kauan rauhassa, kunhan eivät katso Oodia. Äskenkin liikennevaloissa Oodi ilahtui niin kovin, kun joku vaan vilkaisi sitä siinä vihreitä odotellessa. Pusujahan siitä sit seuraa. Ehkä ihmiset jo arvaa ja on siksi katsomatta ;)
maanantai 10. marraskuuta 2014
Viikonloppu kisoissa
Lauantaina oli Oodin vuoro. Mein kuukauden tauon jälkeen homma tuntui olevan hakusassa, mutta se onneksi pääosin vaan tuntui siltä. Kaksi nollaa onnistuttiin silti tekemään, vaikkakin oikeastaan vasta vikalla radalla meno alkoi vasta tuntua taas mun ja Oodin menolta. Siinä sit taas miinuksena oli mun heikko syömistilanne koko päivältä ja kello oli jo kuusi illalla. Niinpä siis jalat veti ihan hapoille, enkä vaan pysynyt Oodin mukana. Hienosti se teki rataa ilman muakin, mutta kurvit venyi, kun en ohjannut ja yhdeltä yhteentörmäykseltäkin vähemmän tyylikkäästi vältyttiin jo heti alkuunsa ennen ekaa putkea (piti persjättää, mutta enpä ennättänyt). Kurjinta viikonlopussa oli Oodin kaatuminen vikassa putkessa :( Just takana tauolla osteopaattia ja urheilukoirahierojaa, joilta molemmilta kehut Oodin hyvästä kunnosta ja tässä sille nyt sit vilkutettiin heippoja. Onneksi kahden viikon päästä on Sannalle ajat. Sentäs. Vaikka kyllä sekin pitkältä ajalta tuntuu odottaa..
Myrtti pääsi puolestaan eilen vuorostaan baanalle. Kaikilla radoilla meno oli oikein sujuvaa, eikä Myrttiä juuri jänskättänyt. Vähän se vauhdissa näkyi vieläkin, ettei ihan sama fiilis ole treeneissä, mutta yhtään estekieltoa ei tullut :)
Vaikkakaan etenkään loppusuoralla ei vauhti perinteistä Myrttiä ollutkaan, ni ihan kelvollisesti tuolla ajalla ykkösissä pärjää (ajallisesti siis, jos jättäisi ne pari virhettä tekemättä) ;D
Myrtti pääsi puolestaan eilen vuorostaan baanalle. Kaikilla radoilla meno oli oikein sujuvaa, eikä Myrttiä juuri jänskättänyt. Vähän se vauhdissa näkyi vieläkin, ettei ihan sama fiilis ole treeneissä, mutta yhtään estekieltoa ei tullut :)
Vaikkakaan etenkään loppusuoralla ei vauhti perinteistä Myrttiä ollutkaan, ni ihan kelvollisesti tuolla ajalla ykkösissä pärjää (ajallisesti siis, jos jättäisi ne pari virhettä tekemättä) ;D
 |
| Illalla Myntti oli ihan tyytyväinen <3 |
 |
| Vähän jaksoi kuitenkin poseeratakin <3 |
 |
| Poseerata!? Sehän onOodin toinen nimi ja niinpä blondikin tuli paikalle! |
 |
| Tänään otettiin kimppapäikkärit sängyssä. Neljä tuntia oli ihan hyvä aika nukkua kaikki yhdessä. Siis mä ja tytöt. Toisten pitää käydä valitettavasti töissäkin .. |
torstai 6. marraskuuta 2014
Raksraks, kun raksuttaa..
.. mikäli sen raksutuksen kaikelta siltä tuhinalta kuulisi.
Eilen likat pääsi pelaamaan älypelejä ihan lautapelien muodossa. Kaksi oli aina kerrallaan Jonin kanssa ulkona ja kaksi mun pelaamassa mun molemmin puolin omaa peliään. Ymmi on kyllä ollut vuoden yllättäjä. Oikeastaan sen jälkeen, kun se itseaktivoi itseään Kajaanissa elokuun alussa hotellissa (avasi laatikon, mikä oli tosi haastava avata ja otti sieltä palkaksi sinne piilotetun vinkopallon) sen aivojenkäyttö on lisääntynyt aivan huimasti. Vaikka monesti edelleen motto tuntuu olevan "puuttuva ajatustyö korvataan sitäkin kovemmalla vauhdilla" on myös se ajatustyö saatu elämään mukaan :)
Vuosi sitten Piira suositti lisäämään entisestään Myrtin aktivointia, koska se tuntui käyvän suhteellisen kovilla kierroksilla välillä, eikä edes kotona rauhottuminen ollut sille helppoa. En mä tiedä, missä kohtaa Myrtti tottui meidän menevään elämään ja siihen, että lepomahdollisuuden tullen, se kannattaa käyttää. Mutta näin pääsi käymään, ja myös agilitykentällä on itseoivaltamista vaadittu ja palkittu naksuttimella eli monessa kohtaa on aivotyötä hyödynnetty. Ja niinpä meillä asuu itse ajatteleva sisko, joka on aika erilainen kuin se, jonka muistan masentuneen aktivointilelusta (Jätin sen kerran töissä takahuoneeseen pelaamaan aktivointipeliä ja löysin sen tauolle mennessäni tunteja myöhemmin edelleen istumasta lelu edessään ja masentunut ilme naamallaan. Selvästi ajatus oli, että ihmisen on oltava itse ilkimys, jotta voi pienelle koiralle tehdä niin väärin, et laittaa namit niin, ettei niitä voi syödä.).
Myrtti pesi Oodin eilen mennen tullen aktivointileluissa ja Oodi on sentäs mein porukasta tähän asti ollut se älykkö. Niinpä tietenkin, blondithan ne on älykkyydestään tunnettuja :D Enemmän yllättynyt olin pelistä, jossa on pystyssä laudalla yhdeksän muovitötsää, joiden alle laitetaan namit ja ne pitää siitä nostaa poies. Sen verran ovat upotettuja, ettei tassulla kaataminen onnistu. Myrtti kokeili hetken ja nosteli sit yksi kerrassaan ne pois ja söi namit. Oodi selvitti palikoista neljä, jonka jälkeen Myrtti oli jo laatikkolelullaan valmis. Hipulla oli tähän ihan oma versionsa ja vaikkei se ehkä ollut se fiksuin, ei mulla kenenkään muun kanssa ollut niin hauskaa :D :D
Hippu pitkän aikaa yritti ensin tassulla huimasti huitomalla saada tötsiä paikoiltaan, kyllähän sen nyt joka koira tiesi, että alla on nami, tuleehan se tuoksukin jo tötsän katossa olevasta reiästä. Mutta siinä kohtaa, kun neiti tajusi, että tötsä lähtee hampailla nostamalla, ei riemulla ollut rajoja (eikä järki pysynyt mukana) ja niinpä Hippu löysi itsensä juoksemasta ympäri kämppää häntä tötteröllä Aarre suussaan. Kukaan ei saanut vilkaistakaan Aarretta päin, kun neiti lähti tohkeissaan luikkimaan pakoon. Juu-u, se nami, minkä takia tätä koko hommaa tehtiin, oli edelleen siinä laudalla. Ei auttanut kutsuminen, maanittelu eikä käskyt, kun Pikkumusta makasi Aarteen kanssa tohkeissaan säkkituolissaan. Tähän kun lisää sen, että Hippu elää syödäkseen. Tiedän vain yhden ahneemman kaverin ja son Zelda-sisko. Ei siis mitään logiikkaa tässä :D Ja tämä tapahtui joka ikisen kerran eli yhdeksän kertaa likka makasi onnessaan Aarteen kanssa säkkituolissa eikä edes se, että lopulta mun ohjeistamana se namikin oli löytynyt laudalta edistänyt tietoisuutta seuraavalle kerralle.
Tänään siivosin broilerin koivista ihmisille kelpaavat osat erilleen ja loput meni koirille piilotusnameiksi. On se vaan siinäkin hauska, miten ne kytkee näön kokonaan pois päältä ja luottaa vaan tuhisevaan nenäänsä. Ei ne nyt huonekaluja päin mene tai mitään, mutta sillä ei ole eroa, onko makupala jonkun näköesteen takana piilossa vai ihan keskellä paljasta lattiaa, yhtä lailla sen voi ohittaa, jos nenä kovasti vinkkaa tuoksuhavainnosta toisessa suunnassa. On se vaan tuo nenä ihmeellinen :D
Eilen likat pääsi pelaamaan älypelejä ihan lautapelien muodossa. Kaksi oli aina kerrallaan Jonin kanssa ulkona ja kaksi mun pelaamassa mun molemmin puolin omaa peliään. Ymmi on kyllä ollut vuoden yllättäjä. Oikeastaan sen jälkeen, kun se itseaktivoi itseään Kajaanissa elokuun alussa hotellissa (avasi laatikon, mikä oli tosi haastava avata ja otti sieltä palkaksi sinne piilotetun vinkopallon) sen aivojenkäyttö on lisääntynyt aivan huimasti. Vaikka monesti edelleen motto tuntuu olevan "puuttuva ajatustyö korvataan sitäkin kovemmalla vauhdilla" on myös se ajatustyö saatu elämään mukaan :)
Vuosi sitten Piira suositti lisäämään entisestään Myrtin aktivointia, koska se tuntui käyvän suhteellisen kovilla kierroksilla välillä, eikä edes kotona rauhottuminen ollut sille helppoa. En mä tiedä, missä kohtaa Myrtti tottui meidän menevään elämään ja siihen, että lepomahdollisuuden tullen, se kannattaa käyttää. Mutta näin pääsi käymään, ja myös agilitykentällä on itseoivaltamista vaadittu ja palkittu naksuttimella eli monessa kohtaa on aivotyötä hyödynnetty. Ja niinpä meillä asuu itse ajatteleva sisko, joka on aika erilainen kuin se, jonka muistan masentuneen aktivointilelusta (Jätin sen kerran töissä takahuoneeseen pelaamaan aktivointipeliä ja löysin sen tauolle mennessäni tunteja myöhemmin edelleen istumasta lelu edessään ja masentunut ilme naamallaan. Selvästi ajatus oli, että ihmisen on oltava itse ilkimys, jotta voi pienelle koiralle tehdä niin väärin, et laittaa namit niin, ettei niitä voi syödä.).
Myrtti pesi Oodin eilen mennen tullen aktivointileluissa ja Oodi on sentäs mein porukasta tähän asti ollut se älykkö. Niinpä tietenkin, blondithan ne on älykkyydestään tunnettuja :D Enemmän yllättynyt olin pelistä, jossa on pystyssä laudalla yhdeksän muovitötsää, joiden alle laitetaan namit ja ne pitää siitä nostaa poies. Sen verran ovat upotettuja, ettei tassulla kaataminen onnistu. Myrtti kokeili hetken ja nosteli sit yksi kerrassaan ne pois ja söi namit. Oodi selvitti palikoista neljä, jonka jälkeen Myrtti oli jo laatikkolelullaan valmis. Hipulla oli tähän ihan oma versionsa ja vaikkei se ehkä ollut se fiksuin, ei mulla kenenkään muun kanssa ollut niin hauskaa :D :D
Hippu pitkän aikaa yritti ensin tassulla huimasti huitomalla saada tötsiä paikoiltaan, kyllähän sen nyt joka koira tiesi, että alla on nami, tuleehan se tuoksukin jo tötsän katossa olevasta reiästä. Mutta siinä kohtaa, kun neiti tajusi, että tötsä lähtee hampailla nostamalla, ei riemulla ollut rajoja (eikä järki pysynyt mukana) ja niinpä Hippu löysi itsensä juoksemasta ympäri kämppää häntä tötteröllä Aarre suussaan. Kukaan ei saanut vilkaistakaan Aarretta päin, kun neiti lähti tohkeissaan luikkimaan pakoon. Juu-u, se nami, minkä takia tätä koko hommaa tehtiin, oli edelleen siinä laudalla. Ei auttanut kutsuminen, maanittelu eikä käskyt, kun Pikkumusta makasi Aarteen kanssa tohkeissaan säkkituolissaan. Tähän kun lisää sen, että Hippu elää syödäkseen. Tiedän vain yhden ahneemman kaverin ja son Zelda-sisko. Ei siis mitään logiikkaa tässä :D Ja tämä tapahtui joka ikisen kerran eli yhdeksän kertaa likka makasi onnessaan Aarteen kanssa säkkituolissa eikä edes se, että lopulta mun ohjeistamana se namikin oli löytynyt laudalta edistänyt tietoisuutta seuraavalle kerralle.
Tänään siivosin broilerin koivista ihmisille kelpaavat osat erilleen ja loput meni koirille piilotusnameiksi. On se vaan siinäkin hauska, miten ne kytkee näön kokonaan pois päältä ja luottaa vaan tuhisevaan nenäänsä. Ei ne nyt huonekaluja päin mene tai mitään, mutta sillä ei ole eroa, onko makupala jonkun näköesteen takana piilossa vai ihan keskellä paljasta lattiaa, yhtä lailla sen voi ohittaa, jos nenä kovasti vinkkaa tuoksuhavainnosta toisessa suunnassa. On se vaan tuo nenä ihmeellinen :D
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Mynttinen kävi oikeissa kuvissa
 |
| kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy |
 |
| kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy |
 |
| kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy |
 |
| kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy |
maanantai 3. marraskuuta 2014
Reilun tunnin lenkki
Sellainen käytiin eilen Jonin, Sussun ja likkojen kanssa. Hippu jäi kotiin edelleen parantelemaan tassuaan aktivointilelujen kanssa, mutta muuten oli koko porukka mukana. Lähdettiin jälkeen neljän ja kovin äkkiä se humautti meidän päälle pimeän. Yöllä satanut lumi oli hiekkatien päällä ohjaavana, mutta hieman haasteellista oli, kun ei tiennyt, mikä kuoppa tai lammikko jalan alta milloinkin löytyy.
Mentiin vähän eri reittiä, mitä normaalisti ja yhdessä risteyksessä Sussu sai sit valita suunnan. Siinä kohtaa, kun alettiin olla jo takas autolla ja sportstracker näytti ajaksi 1:56 totesi Sussu, että soli sitten viimeinen kerta, kun hän saa valita reitin :D Joni sentäs ymmärsi asian, sillä olin luvannut, että käydään "sellainen reilun tunnin lenkki". Eihän sitä vielä kahden tunnin lenkiksi voi sanoa, jos aikaa on kulunut tunti ja risat, ei kai sitä kukaan kysy, että kuin vähän minuutteja ois siihen kahteen tuntiin :D
Märistä kengistä huolimatta lenkki meni hyvässä seurassa oikein sujuvasti, mutta tyttöjen osalta kyllä suhteellisen vähällä riehunnalla. Aamulla soopelilikat meinas olla lumesta järjiltään ja juoksivat aamupissityksellä flekseissään ihan reikäpäinä ja sai vahtia, etteivät innossaan juosseet autotielle tai tehneet muuta typerää (muutenkaan en aivan innoissani itse ole tuosta hihnassa riekkumisesta, mutta se tän kerran lumi-innon vuoksi anteeksiannettakoon). Kyllähän sen sitten arvata saattaa, että kun on metsää silmän kantamattomiin, hyvää seuraa ja lupa juosta, niin muutama pieni pyrähdys riittää ja sit voidaankin hiimailla. Tärkeintä on säästää energiaa sille seuraavalle hihnalenkille ;D
Lauantaina illalla pääsin vihdoin hallille. Neljän viikon tauko teki mullekin tehtävänsä ja intoa riittää!Torstain ohjatut treenit Perrolla meni oikein hyvin ja Oodilla oli virtaa. Mutta kyllä sen sen jälkeen väsyttikin, etenkin kun vielä treenattiin keppikulmaa kosketusalustalla, niin joutui ihan ajatellakin ;D Samaa virtaa oli lauantaina ja erehdyin aloittamaan keppikulmilla. Ei ois kannattanut, mutta taas kosketusalustalla saatiin asia toimimaan muutaman hudin jälkeen (Oodi ei ymmärtänyt, ettei se riitä, jos juoksee tuhatta ja sataa vaan pitäs niitä keppejäkin tehdä) ja lopputoistot menikin taas jo ihan nappiin. Keppien lisäksi otettiin kontakteja, eikä niissä mitään valitettavaa. Vauhtia oli ja sitä riitti tällä kertaa myös keinulle. Naksuvahvistusta ja namipalkkausta sit vaan kovasti keinulla, jotta sama fiilis jatkuis.
Jotenkin ihanaa kyllä palata tauolta. Ajatuksiin on kummasti kirkastuneet asiat, joita haluan treenata, koska ne selvästi treenaamista tarviavat. Kisamäärä tulee huimasti laskemaan nyt talven tullen, mutta ei me kisaamista nyt sentäs kokonaan lopeteta. Kisojen vähentyminen antaa kuitenkin tilaa treenille ja sille, että hallin avaimelle on taas käyttöä. Kisaaminen on kyllä kooovin koukuttavaa, mutta jotenkin odotan nyt tätä lisääntyvää treenaamistakin. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä mä vilkuilin ens kevään kisakalenteriakin jo. Ihan vähän vaan ;)
Mentiin vähän eri reittiä, mitä normaalisti ja yhdessä risteyksessä Sussu sai sit valita suunnan. Siinä kohtaa, kun alettiin olla jo takas autolla ja sportstracker näytti ajaksi 1:56 totesi Sussu, että soli sitten viimeinen kerta, kun hän saa valita reitin :D Joni sentäs ymmärsi asian, sillä olin luvannut, että käydään "sellainen reilun tunnin lenkki". Eihän sitä vielä kahden tunnin lenkiksi voi sanoa, jos aikaa on kulunut tunti ja risat, ei kai sitä kukaan kysy, että kuin vähän minuutteja ois siihen kahteen tuntiin :D
Märistä kengistä huolimatta lenkki meni hyvässä seurassa oikein sujuvasti, mutta tyttöjen osalta kyllä suhteellisen vähällä riehunnalla. Aamulla soopelilikat meinas olla lumesta järjiltään ja juoksivat aamupissityksellä flekseissään ihan reikäpäinä ja sai vahtia, etteivät innossaan juosseet autotielle tai tehneet muuta typerää (muutenkaan en aivan innoissani itse ole tuosta hihnassa riekkumisesta, mutta se tän kerran lumi-innon vuoksi anteeksiannettakoon). Kyllähän sen sitten arvata saattaa, että kun on metsää silmän kantamattomiin, hyvää seuraa ja lupa juosta, niin muutama pieni pyrähdys riittää ja sit voidaankin hiimailla. Tärkeintä on säästää energiaa sille seuraavalle hihnalenkille ;D
Lauantaina illalla pääsin vihdoin hallille. Neljän viikon tauko teki mullekin tehtävänsä ja intoa riittää!Torstain ohjatut treenit Perrolla meni oikein hyvin ja Oodilla oli virtaa. Mutta kyllä sen sen jälkeen väsyttikin, etenkin kun vielä treenattiin keppikulmaa kosketusalustalla, niin joutui ihan ajatellakin ;D Samaa virtaa oli lauantaina ja erehdyin aloittamaan keppikulmilla. Ei ois kannattanut, mutta taas kosketusalustalla saatiin asia toimimaan muutaman hudin jälkeen (Oodi ei ymmärtänyt, ettei se riitä, jos juoksee tuhatta ja sataa vaan pitäs niitä keppejäkin tehdä) ja lopputoistot menikin taas jo ihan nappiin. Keppien lisäksi otettiin kontakteja, eikä niissä mitään valitettavaa. Vauhtia oli ja sitä riitti tällä kertaa myös keinulle. Naksuvahvistusta ja namipalkkausta sit vaan kovasti keinulla, jotta sama fiilis jatkuis.
Jotenkin ihanaa kyllä palata tauolta. Ajatuksiin on kummasti kirkastuneet asiat, joita haluan treenata, koska ne selvästi treenaamista tarviavat. Kisamäärä tulee huimasti laskemaan nyt talven tullen, mutta ei me kisaamista nyt sentäs kokonaan lopeteta. Kisojen vähentyminen antaa kuitenkin tilaa treenille ja sille, että hallin avaimelle on taas käyttöä. Kisaaminen on kyllä kooovin koukuttavaa, mutta jotenkin odotan nyt tätä lisääntyvää treenaamistakin. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä mä vilkuilin ens kevään kisakalenteriakin jo. Ihan vähän vaan ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)