Voihan väsymys!

Hieman on ollut hiljaista täällä, mutta niinpä on ollut meillä kotonakin. Moon nimittäin nukkunut. Ei oo ollenkaan haastavaa nukkua yöllä 11 tuntia ja mennä kahden tunnin hereilläolon jälkeen kolmen tunnin päikkäreille. Ja ottaa toiset vaikka vielä illalla ennen kuin menee takas yöunille. Ai, et muitakin väsyttää tää (onneksi väistyvä) pimeys ;) Yhtään kenenkään väsymystä väheksymättä tää kokemus on ollut jotain, mitä ei voi kuvitella. En edes mä, joka oon aina ollut hyvä nukkumaan. Ei mua ennenkään ole päikkärit yöunia häirinneet, mutta nukkuminen alkaa käydä työstä, kun nukkuu päivässä 15 tuntia. Ja ei, se ei ole mikään valittava vaihtoehto, vaan sitä vaan sammuu. Oon nukkunut istualleen kesken lauseen, saunassa pitää varoa, ettei paahdu kokoon, koska myös siellä voi nukkua. Istuen.

Myrtti oli latauksessa alkuviikosta viikonlopun kisojen jälkeen :D

Eipä Oopikaan millekään maailman pirteimmälle näytä ;) Huomaa ristissä olevat etutassut <3

Päätin siis taas valita tällasen "koirataudin" :D Ei sillä, kilpirauhasen vajaatoiminta on kovin yleistyvä ongelma myös ihan ihmisillä ja onneksi suhteellisen helppo hoitaa (kunhan hoitotasapainon vaan löytää). Mutta tunnen taas, kuinka mun SI-nivel on lukossa (veikkaan, et Hilulla on myös, onneksi osteopaatti on kahden viikon päästä, Hipulla siis ;D) ja kahden ystäväni koirat syövät tyroksiinia kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pysytään siis samoissa diileissä, niin ei tarvia opetella uutta ;D

Kaksi viikkoa tyroksiinia vasta takana ja valitettavaa on, että se alkaa vaikuttaa hitaasti. Ehkä parin viikon päästä saattaisin tuntea taas olevani oma itseni. Mutta pienen pieniä jaksamisen murusia tuntuu elämä välillä tiputtelevan eteen ja päiväunien määrää oon onnistunut jo tiputtamaan, vaikkakin yöunet onkin sitten sitä 12h luokkaa. Eikä asiaa yhtään haittaa, että joudun tässä kirjoittaessani siristelemään silmiäni, kun aurinko niin kovasti paistaa ulkona <3 Kyllä tää siis tästä .. :)

Mitä meille siis kuuluu? Tytöille hyvää, kaikesta huolimatta :) Ne on olleet ne, mistä en ole tinkinyt. Pitkät lenkit, kaveritreffit, treenit, kisat, dobo ja mitä vielä lie, ne kaikki on koko ajan kuuluneet mun väsyneeseen arkeen. Muuta siihen ei ole paljoa mahtunutkaan, mutta mitäpä sitä ei tärkeimpiensä eteen tekisi. Nyt vielä uusimpana oltiin viime viikolla Pro Perron Urheilevan koiran huolto- ja kotihierontaluennolla ja soli aivan huisa. Entisiin siis saadaan lisätä vielä se, että osataan nyt itse edes vähän huoltaa omiamme. Ei se tokikaan korvaa ammattilaisten huoltoja, mutta on se mahtavaa osata edes vähän rentouttaa koiraa treenien ja kisojen jälkeen. Nyt neljännen kerran hierottuani äsken Oodin huomasin, että reidet ovat rennommat ja sunnuntaina kisojen jälkeen jostain syystä hieman nykinyt selkä (tuntui siinä pieni jumi) oli taas entisellään. Eihän se ihmeitä ole, mutta uskaltaa sentäs tehdä jotain, kun tietää tekevänsä oikein. Ja tekemällähän sitä oppii. Niin huisaa!