Jessen kanssa podin pentukuumetta melkein jatkuvaan, mutta melkein aina oli elämässä (muka) joku syy, ettei pentua vaan tullut. Keväällä 2007 vihdoin pääsin siitä viimeisemmästäkin syystä eroon ja päätin, että oikean pennun tullessa kohdalle, se kanssa tulee. Syksyyn siinä meni ja lokakuussa odotus toden teolla alkoi. Hippu muutti meille joulukuussa 2007 ja pentukuumeeni parantui. Itse asiassa vuosiksi.
Hippu oli todella työläs pentu. Herätti öisin JOKA YÖ ja piti huolen, ettei kukaan muukaan nukkunut. Muutama viikko Hipun tulosta äippä tuli meille käymään ja äipän tiskatessa (kun en ollut jaksanut), nukahdin keittiön muovimatolle. Näin jälkikäteen tulee mieleen, että joko kilpirauhasen vajaatoiminta iski, mutta se saattoi olla vain Hippukin :D Vielä kaksi syksyä myöhemmin mietin, että koskakohan tulisinko jo vuoden päästä syksyllä olemaan valmis seuraavalle pennulle ..
Ei sitä sitten kyselty. (Teksti vanhasta blogistamme 21.1.10)
Se tapahtui ensimmäisen kerran marraskuussa 2007. Menin ensimmäistä kertaa tapaamaan sovitusti Hippua Kirstille. Istuin lattialle ja pikkuneiti mönki heti tutkimaan, että kukas tyyppi toi nyt oikein on. Pakko oli saada kokeilla palleroista, pennuntuoksuista pientä nyyttiä ja otin Hipun syliin. Hippu vähän aikaa napitti silmiin ja nuolaisi nenästä. Mä olin niin myytyä miestä (tai no siis naista) <3
Se tapahtui taas .. Ei ollut mikään sovittu ja suunniteltu tapaaminen. Tai no en mä nyt kenenkään kotiin kutsumatta tunkenut, mutta menin tutustumaan pentuihin, joilla jo kaikilla oli koti katsottuna. Jaanan mukaan lähdin siis Iisan kanssa Särö -sulhoa tapaamaan (kyllä Iisa ihastui, mutta niin kyllä minäkin, siis myös Säröön, aivan todella upea mies <3) ja tottakai piti pentusiakin ihastella. Omissa suunnitelmissa oli pentu joskus sit loppuvuodemmasta ja pennut tosiaan varattuja, niin kuin jo kerroin, niin hommanhan piti olla ihan turvallista .. Pentulaatikon vieressä vaalea tyttö kiinnitti heti huomion. Upea. Siis just mun näköinen. Ajattelin, että jos mulle joskus soopeli tulee, niin se on just tuollainen tasaisen vaalea. Astuin sisään pentujen aitaukseen ja istuin alas. Kaikki syöksyi salamana paikalle, että kukas tää nyt sit on !? Otin pienen, vaalean syliin ja hetken aikaa tuijoteltiin toisiamme silmiin. Sit mä sain pusun, pikkunenäpusun .. Noh, voisitte kai arvata tän lopun jo kertomattakin, mutta kerron nyt silti :) Seurailin siin sit pentujen puuhia ja vaalea oli tosi ihana luonteeltaan. Tuli avoimesti luo, taisteli lelusta ja antoi tosi hyvin käsitellä (ja pussaili aina vaan lisää) :) Miira ja Tonykin oli vähän yllättyneitä, ei ollut neiti kuulemma aiemmin vieraita pussaillut .. Siinä sitten tuli juteltua, että millaista pentua olen etsimässä jne. ja pieni jotenkin vaan koko ajan enemmän ihastutti <3
Sunnuntaina kotimatkalla tuli sitten soitto. Kohtalo puuttui peliin ja vaalea tyttö olikin vapaana. Miira ja Tony halusivat tarjota neitiä mulle :) Olin ihan äimänä! Pari päivää sitä sitten pähkättiin ja mietittiin lopulta päätyen siihen, ettei tuollaista neitiä voi päästää käsistään. Mä vaan niin tykkään kaikesta pienessä! :) Mä oon jo vuosikaudet ihaillut blogia seuraillen Miiran ja Tonyn puuhia koirien kanssa, ensimmäisten pentujen kasvua ja kehitystä, kaikkea mitä siellä vaan kerrottiin. Ja mä tykkään! Mä tykkään pennusta, sen luonteesta, ulkonäöstä, vanhemmista, vanhempien ja täyssisarten terveystuloksista, kasvattajista, kaikesta, mä vaan tykkään koko paketista! Ja paljon! Ei siinä siis ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin myöntyä siihen, että pikkunenäpusut ovat tämän ihmisen kannalta vaarallistakin vaarallisempia :D Tai no oikeastaan vaan niit parhaita .. Se oli rakkautta ensi nenäpusulla niin kuin pari vuotta aiemmin Hipunkin kanssa <3
Uskon, että sen oikean koiran vaan tuntee .. Että se tuntuu heti, että kolahtaa, vähän niin kuin ihmistenkin kanssa, että toisten kanssa se nyt vaan on heti selvää, että ollaan ystäviä :) Syksyn pentusuunnitelmat siis vähän aikaistuvat, mutta ajattelin, ettei se ole kuukaudesta kiinni, kun kuitenkin suunnitelmia jo oli pää täynnä. Nyt siis meillä on harrastuskoirien paikat täytetty tältä erää :) Jesse saa vanheta rauhassa ja leikkiä innostuneesti uudella aktivointilelulla, se on selkeästi sen juttu <3 Hipun kanssa jatkamme entiseen malliin ja Oodin kanssa kunhan alkuun tutustutaan paremmin tähän uuteen, avaraan maailmaan ja sen sisältämiin juttuihin, aletaan sitten vähän myöhemmin ihmetellä agilityn ja tokon perusteita sekä käymme varmasti vähän vilkuilemassa lampaitakin ihan vaan mielenkiinnosta :)
Saanen siis esitellä, uusi perheenjäsenemme Oodi (Trickteam Chamber of Secrets) :)
 |
| kuva Miira Häggblom |
Oodi-ipana viettää vielä tämän viikon ja suurimman osan seuraavastakin Miiran ja Tonyn & koirien ilona, mutta ensi viikon viikonloppuna neiti muuttaa sitten meille :) Helmikuun alusta lähtien meillä siis avoimet ovet, joten tervetuloa pikkuneitiin tutustumaan (ihan ei taka-ajatuksetonta ole tämä, saadaan hyvää sosiaalistusta samalla :D)!
______________________________________________________________________________
Oodi oli helppo pentu, jollei oteta lukuun sisäsiisteysharjoittelua, mihin oli paaaaaaljon sääntöjä ja etenkin kevät ja puhtaan lumen väheneminen toi vakavia ongelmia mukanaan. Oodista ei kuitenkaan jäänyt pentukuumetta ilmaan (mutten myöskään saanut immuniteettia Oodin myötä), jotenkin tuntui, että lauma oli just sellaisenaan hyvä. Kovasti toivotut Oodin pennut olisivat varmasti vakavan kuumeen aiheuttaneet ja niistä toki olisi meille jäänyt kakara kasvamaan, mutta jo ennen kuin tiedettiin, miten asian kanssa tulee käymään, muutti Myrtti meille. Myrtti siirsi kuumetta ja toisaalta oli ihana saada sisäsiisti, peruskoulutettu koira valmiina agilitykentälle ;)
Pari vuotta sitten mulla oli tosi kova ikävä Jesseä (tai no millonpa mulla ei olisi ..). Jostain sain päähäni, että tuntuisi oikealta, jos seuraava olisi trikkipoika. Joni ei asiasta lämmennyt, Jonin sydämen kun vei Myrtti ja vasta sen jälkeen tämä rotu on tuntunut myös Jonille oikealle. Annoin asian olla, eipä meillä mikään kiire ollut.
Viime syksynä se sitten iski kunnolla. Yhtäkkiä päähän iski ajatus, että NYT! Mistä lie olinkaan bongannut, että Eralle on tulossa pentuja. Niinpä laitoin heti viestiä. Ja mua jännitti! Vaikka kuinka yritin uskotella itselleni, että kunhan tässä kyselen, taisi olla kyse jo jostain muusta ;) Koska mulla ei niin paljoa ollut värillä väliä (kunhan se ei ole merle ;D), niin ajattelin, että olkoon soopelityttö. Ei mulla sellasiakaan vastaan oo mitään ;)
Priiman pentueeseen syntyi kaksi soopelinarttua ja ajateltiin, katsellaan, mitä niistä kasvaa. Niille löytyi kuitenkin sopivammat kodit muualta ja niinpä hyvin lyhyen harkinnan jälkeen ajatus kääntyi Myyn poikiin. Eihän meille poikaa kuitenkaan .. Sovittiin, että jos joku tuntuisi omalta, niin sitten. Mutta pentua ei vaan pennun takia oteta.
Pojat tais olla 3-viikkoisia, kun puhuttiin Eran kanssa ja Era kertoi trikin olevan elämäänsä vallan tyytyväinen jätkä. Makasi syötyään mahansa vieressä ja oli tyytyväinen. Istuin Niiralan ABCn pihassa auringon paistaessa ja ajattelin ekaa kertaa, et niin mein pentu. Sellanen Yoshi oli pari viikkoa myöhemminkin, kun nähtiin ekan kerran. Vaikka Jonin takia yritin olla avoin, olin ihan mennyttä naista. Silmät seurasi naulittuina trikkiä, eikä päästäneet irti.
Kotona keksin miljoona syytä miksei. Ja samalla vain yksi syy riitti, miksi. Penkukenkuru muutti meille ja ei ole Jonikaan kertaakaan harmitellut, ettei tullut tyttöä tai soopelia :D Eikä sillä, että värillä olisi oikeasti väliä, mutta tuon kanssa sillä ei todellakaan ole.
Yoshi sai ekan kerran hihnan kaulaansa Heinolan ABCin pihassa, eikä tuo näyttänyt menoa haittaavan. Ei me olla tähän päivään mennessä sen kanssa kulkemista sen enempää harjoiteltu (niiko ei olla kyllä Oodinkaan kanssa ja son sentäs vähän vanhempi :D). Yoshi kulkee mukana, tykkää ihmisistä ja koirista eikä aiheuta missään tilanteessa ongelmia. On lunki tyyppi, kulkee mukana itse asiassa vähän huomaamatta. Ei se istua osaa käskystä, mutta tulee suhteellisen varmasti luo, osaa ohittaa koiria myös irti ja puhuu hyvin koiraa. Leikkii paikassa kuin paikassa tosissaan, eikä leikkiessään huomaa, vaikka vähän ohikulkeva meinaisikin pistää pennun suuhunsa. Oppinee varmaan tokoon liittyvät asiat pentutokossa, joka alkaa ensi viikolla.
8 viikkoa Yoshin meille tulosta olo on kummallinen. Kuumemittari ei taida tätä oloa rekisteröidä, vaikka kuumeeksi sitä taidetaan kutsuakin :D Huomaan katselevani kuvia Yoshin pentuajalta (HAH!) ja kaipaan sitä, kun pikkujätkä oli vielä pieni ja palleroinen. Ja se tuoksu!! En mä todellakaan oo tähän tilanteeseen ole pentua ottamassa. Ihmetellään nyt eka onnellisina meidän tonttia ja ihmetellään sitten, mitä siihen ens vuonna voisi kehitellä. Mutta mä en ole immuuni, en lainkaan. Monet sanovat, että pennun jälkeen ei ihan heti tee mieli toista pentua ottaa. En mäkään ottais, mutta ne syyt ei mitenkään liity Yoshiin. Kummallista kyllä, mutta Yoshi saa mut ennemminkin haluamaan taas jo seuraavaa pentua. Ei pidä kuitenkaan ehkä tuudittautua ajatukseen, että kaikki pennut ois näin helppoja .. ;D
