perjantai 31. elokuuta 2012

Kohtuullista (kohdullista) ahdistusta

Voi ahdingon päivää :( Eilen puolilta päivin huomasin, että Hipun housuissa on jotain märkää ja kohtutulehdus iski heti mua tajuntaan. Eiliselle ei enää eläinlääkäriaikaa saanut, joten päivä ja ilta meni huolehtiessa likitulkoon itseni hengiltä, että miten pikkumusta tulee selviämään. Korhosen Outin kanssa juttelin eilen illalla sitten vielä naamakirjassa ja se helpotti, kun sai eläinlääkärillistä näkökulmaakin asiaan sen lisäksi, että naamakirjasta löytyi muutenkin monta kohtutulehduskokemusta.

Aamuun selvittiin mun nukkuessa selkäni kipeäksi sohvalla Hipun (ja Oodinkin) kanssa, jotta uskalsin edes silmiä hetkeksi sulkea tietäen, että todennäköisesti heräisin, jos Hipulla olisi joku huonosti. Aamuun selvittiin ja potilas itse oli niin ko aina ennenkin. Jollei oteta lukuun sitä, että sain Hipulta kunnon aamupusut (Hipulta!) ja hieman lisääntynyttä likelläolotarvetta, niin neidistä ei huomaa, että mikään olisi hullusti. Noh, sellanen tiedonpanttaaja me jo tiedetään Hipun olevankin eli tuo ei sinänsä ole mitään uutta :(

Hippu ultrattiin ja kohdussa näkyi nestekertymä. Sterilisaatio sovittiin ens perjantaille eli mun loman alkajaisiksi heti ja nyt sinne asti Hippu on antibioottikuurilla. Vaara ei sinänsä edelleenkään ole ohi eli edelleenkin vahtaan pikkumustaa eläinlääkärin käskystä kuin haukka, jotta ei mitään muutosta käytöksessä, juomisessa tai muuten ala ilmetä. Nyt vaan kaikki peukut pystyyn ja varpaat ristiin, jotta kaikki menisi hyvin ..

Hyvänä muistutuksena tää toimii sille, että narttu, jolla ei pentuja aiota teettää kannattaisi ehdottomasti leikata ennen kuin on liian myöhäistä. Mulla oli suunnitteilla Hipun leikkauttaminen tälle syksylle, mutta (todistetusti) odotin liian pitkään. Tällaista ahdistusta en kellekään kyllä voi suositella, sellanen huoli on toisen olosta ja pärjäämisestä, ettei tosi :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti