torstai 17. lokakuuta 2013

Rentoo

Nyt ollaan kyllä vedetty niin rentoillen kuin olla ja voi! :) Alan epäillä, että muutun vähitellen osaksi Oodia ja Hippua, koska ne viettävät ison osan päivästä mun päällä nukkuen. Sen lisäksi, että neidit varmasti kasvavat yhteen (niin tiivistä on kimppanukunta), on mullakin vaarana jäädä samaan, etenkin kun myös yöt nukutaan yhdessä.

Zelda on viime päivinä keksinyt, kuinka portista pääsee läpi, jollei se ole aivan kunnolla kiinni. Niinpä isomman mustan on useasti voinut löytää nukkumasta mun sängystä pää tyynyllä, hyvä, ettei ole vetänyt peittoakin päälleen :D

Muut nukkuvat tyytyväisenä mun kanssa olkkarin puolella ja suuri suosikki on tuo säkkituolin tapainen alusta. Siihen mahdun mä monta koiraa sylissä tai vaan monta koiraa vierekkäin tai ihan miten vaan milloinkin kenestäkin tuntuu. Asentoja on monia. Nukkukavereita on monia. Yhteistä kaikille on onnellisen tyytyväinen ilme siitä, että saa rauhassa huilia <3

Eilinen aamu aloitettiin pitkällä lenkillä vallin kautta, josta itse hölkkäsin puolet eli vauhtia riitti vielä vähän normaalia enemmän. Särö, Oodi ja Zelda pääsivät vauhtilenkille, koska muiden kanssa en välttämättä lähtisi juoksemaan. Kävellen (tosin myös irti) pääsi sit seuraava porukka Hippu, Repo ja Carro lenkille. Eilen käytiin reippaat tunnit molempien porukoiden kanssa, tänään vielä mietin, josko meisin toisen porukan kanssa Mustille ja Mirrille täydentämään ruokavarastoja. Siinä tapauksessa taidan tosin ottaa koko soopelinelikon, niin jää sit mustat enää lenkittämättä. Matkaa on sen verran, että aikaa tuis siihen reissuun menemään, niin voi olla, että mustien lenkki ois sit lyhkäsempi. Mutta ehkä kaverit yhden päivän asian kanssa selviäis ;)

On se jotenkin huvittavaa, miten näitä sekoittelemalla saa parhaat lenkkitiimit. Esim. Zeldaa ja Hippua ei kannata laittaa samaan porukkaan, sillä Zelda ei ole ihan kotonaan tässä laumassa ja se puolestaan sit heti heijastuu herkkis-Hippuun, jollei Zelda ole oma itsensä (esim. haukkui lenkillä vaan huvikseen ja Hippu siihen tietty lähti sit mukaan). Carrolla ei taas ylipäänsä ole oikein tassu kulkenut, mutta rauhallisuutensa puolesta Cajjo K. Kojootti sopii hyvin Hipun kanssa samaan porukkaan. Enkä kyllä juoksis Hipunkaan kanssa, koska se heti nostaa siitä kierrokset. Repo sopi tämän parin lisäksi lenkkitiimiin hyvin ja mikä suloisinta, Hippu ja Repo hippasivat eilen <3 Repo onkin spessutyyppi, sillä Hippu ei tosiaan helpolla hippaile muiden kun omalaumalaisten kanssa (tähän nyt lasketaan kyllä sekä Sussun että Hennan laumat, kun niiden kanssa lenkkeillään niin paljon, et ovat kuin omia). Mun sydän suli tätä paria katsellessa <3

Lisää sydämen sulatusta oli luvassa illalla, kun Särmä the Kova Jätkä hammasmiekkaili ja paini äitinsä kanssa <3 Ei pystynyt sillä hetkellä muuta tekemään, kun katsomaan tätä suloisuutta ja mikä hauskinta, kaikki muutkin koirat vaan seisoi ja katsoi, mitä Carro ja Särö teki :D Oodi vielä nuoli nukkumaan mennessä sängyssä Hipun korvia ja Hippu oli silmät onnesta sirrillään. Tän porukan kanssa eläminen vaan saa sydämen sulamaan <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti