Eka nolla tuli Jyväskylässä reilut kaksi viikkoa sitten. Mä itkin. Moneen kertaan itse asiassa sinä päivänä. Jonin mielestä soli hieman liiottelua, mutta en vaan voinut sille mitään. Olin liian onnellinen <3 Vihdoinkin se, mitä katselen treeneissä viikoista toiseen, alkaa näkyä myös kisatilanteessa. Kyllä jänskätys näkyy Myrtillä mm. vauhdissa, mutta se saa varmuuden kasvaessa ajallaan kasvaa treenimittoihin. Ei tässä tuollakaan vauhdilla näytä olevan mitään ongelmaa ykkösissä ;)
Niin monta monituista kertaa se oli jo pienestä kiinni. Ihan niin kuin se agilityssa on. Edellisenä viikonloppunakin ACElla Kurkimäessä Joni ja Myrtti olivat kolmella radalla palkintosijoilla 1, 2 ja 1, mutta pienillä kauneusvirheillä.
Jyväskylässä voittonolla ei ainakaan tullut ratojen helppoudesta. Keppikulmat ja muut ihmeellisyydet pitivät huolen, että yliaikanollia (ykkösissä!!) riitti joka radalta eikä puhtailla nollilla juuri juhlittu.
Pieksämäelle tultaessa nyt viikonloppuna katseeni kiinnittyi heti palkintopöytään. Mä kun niin rakastaisin pokaalia muistona menestymisestä ja Oodi taas rakastaisi ruusuketta ja nyt ois molempia tarjolla limpun (ja kisalahjakortin) lisäksi. Oodi nyt ei päässyt ruusukkeesta nauttimaan (eikä blondi kyllä kisannutkaan), mutta Myrtti sellasen sai. Pokaali on niin iso, ettei se mahdu kirjahyllyyn eli son laitettava koko kämpän sisustus uusiksi :D
Myrtti pisti ekalla radalla parastaan ja sehän riitti ;) Joni sanoi, että Myrtin fiiliksestä huomasi heti, että soli kohdillaan. Edelleen silti toinen rata oli liikaa ja Myrtti kielsi kaikki kontaktit ja ihmetteli maahan upotettuja tikkuja, että mitäs niillä oikein tehdäänkään. Välillä ei tiedä, että itkeäkö vai nauraa (mä nyt yleensä kyllä taidan itkeä tilanteesta riippumatta :D), mutta kyllä se tästä. Reilu kuukausi sitten Myrtti ei vielä pystynyt tekemään yhtään kontaktia kisoissa kieltämättä ja nyt menee jo kokonainen rata. Jatkamme kisafiiliksen treenaamista ensi viikolla Jyväskylässä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti