Ymmi-aksaa

Ja vielä lisää huiseja kuvia HuPun kisoista!! :) Ihan mieletöntä, että saa nauttia näin runsain mitoin omista koirista otetuista mahtikuvista, kiitos!

kuva Suvi Pitkänen

kuva Suvi Pitkänen

kuva Suvi Pitkänen

kuva Suvi Pitkänen

kuva Suvi Pitkänen

Hilpikeppaa, kelpihippaa

Yoshi pääsi kuluneella viikolla hippaamaan Sinni-kelpien (4kk) kanssa. Olipa muuten muksaa!

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

HuPun kisat kuvin

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

kuva Marjo Pitkänen

kuva Juha Saastamoinen

kuva Juha Saastamoinen

kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää

Menneitä kisoja

Jyväskylässä pääsiäisenä Joni tuurasi mua Oodin kanssa, kun flunssasin ja tekivät Oodin kanssa nollan sijoittuen kolmansiksi ja häviten tokaksi tulleille 0,2 sekuntia. Joni nauroi, että laita paremmaksi, joten tultiin Oodin kanssa seuraavalla radalla toisiksi häviten voittajalle 0,2 sekuntia. On se tarkkaa tää :D



Kolmannella radalla hyllytettiin, kun en ennättänyt suunnittelemaani persjättöön putkelle ja päätin olla ottamatta riskiä, että juoksisin koiran yli. Neljänneltä radalta vitonen keinulta (noo, oliko tuo nyt niin paha ;D) häviten voittajalle 0,08 sekuntia. Menoa ja meininkiä riitti kaikille neljälle radalle ja asenne oli meillä molemmilla kohdillaan. Tykkäsin!



Kisoista viikon päästä koko lauma pääsi Piiralle ja otettiin Oodin kanssa samalla kuukauden tauko, mikä lopeteltiin viikonloppuna ACEn kisoissa. Oodilla meinasi vähän olla sokka irti, mutta hauskaa oli. Nollilla ei kyllä tällä kertaa juhlittu ;D



Jotta koiraharrastus ei olisi turhan yksipuolista, korkkasi Yoshi rallykisauransa, joskin epävirallisesti. Teinijätkä veti huisan tuloksen ekoista rallykisoistaan viiden treenikerran historialla ekaa kertaa rataa ilman nameja testaten:

Jatkamme tällä viikolla rallytreenien, agilitytreenien, näyttelyn (!!) ja agilitykisojen merkeissä :)

Arvokisanollat kasassa

Kun sunnuntai-ilta päättyy eilisillan kaltaisiin fiiliksiin, ei voi maanantaitakaan pilata mikään! :)

Ekalla radalla meni putkeen liiankin kanssa ;)




Tokalla radalla tehtiin suht kelvollinen nolla, vaikka ois ohjaaja voinut kyllä kovempaakin painella ..




Kolmannelle radalle lähdettäessä sanoin Oodille, että nyt ois ihan vaan tärkeintä tehdä nolla. Pyysin anteeksi jo etukäteen, etten tule ennättämään ja Oodi joutuu hidastelemaan ja antamaan mulle anteeksi hidasteluni, mutta just nyt en parempaan pysty. Oodi oli ihana ja kuunteli <3 Ei tullut kaunista rataa (vaan aika kauhea :D), mutta tuli nolla ja soli just se, mikä tarvittiinkin! SM-kisat ja karsinnat, here we come!




Vikasta radasta en laita kuin pätkän, mutta siitä sen olennaisimman. Siellä sössittiin jostain aivan kummallisesta syystä kepeillä (Oodi katsoi ihan eri suuntaan ja meni väärään väliin, vaikka niistin) ja lopulta hyllytettiin väärään putken päähän, jota ei saatu oikein edes uudestaan yrittämällä :D Mutta olennaisinta tässä radassa oli tuo hyppy kolme, joka me suoritettiin siltä puolelta, miltä tuomari Sari Mikkilä oli sen itse ajatellut. Kaksi meistä kisaajista (25 kisaajasta) suoritti sen siltä puolen ja kisan jälkeen kuulutettiin, että saadaan tuomarin erityismaininta hyvästä ja rohkeasta ohjausvalinnasta ja vapaavalintaiset karkkipussit siitä hyvästä. Just vielä radalle lähtiessä ajattelin, että nyt ei nynnyillä enää, kun nollat on koossa vaan nyt aletaan harjoitella samaa rohkeutta kisoissa, millä treeneissä tehdään. Heti kannatti ja saatiin karkkia matkaan! :D Olipa hauskaa!

Välillä meno on päätöntä ..

.. niin kotona ..

Parhaat painikaverit <3

.. kuin kisoissakin ..




Omissa kisoissa tehtiin tuplanollat. Silloin meno oli enemmän päällistä :D




Tääkään Iisalmen rata ei ois ollut ollenkaan paha, jos se ei alkais tuolla tuomarin näyttämällä X-merkillä ja sillä, että leikkasin kepeillä jankkaamiset siitä alusta pois (Oodi tuli kolmesti kesken kepeiltä) ;D



Toivomme lisää vähemmän päätöntä menoa seuraaviin kisoihin reilun viikon päästä ;) Toiset tuplat meille vielä kelpaisi ja tarkennuksena Oodille, että tarkoitan nyt tuplanollia, en -hyllyjä!

H-U-I-K-E-E-T-A!!

Eläinlääkäri sanoi Yoshia kuvatessaan vajaa pari viikkoa sitten, että jätkä on täydellinen. Vaikka sanat sai mut toooosi hyvälle mielelle, en silti uskaltanut edes haaveilla tällaisesta rivistä! Tärkeintä mulle oli kuitenkin tietää, ettei mitään suurempaa ongelmaa ole ja mulle ois riittäneet B/B-lonkatkin tai selkä LTV1:senä, kun niistä ei kuitenkaan koiralle haittaa ole.

Huh, kyllä vetää nöyräksi ja sanattomaksi. Vielä, kun jätkä on luonteeltaan just sitä, mitä Eralta tilattiinkin, ni ei tässä voi onneaan edes uskoa! Kiitos Era! <3

Illalla aloitetaan agilitykurssi, kun ei kai tässä enää oikein ole syytä olla treenaamattakaan ;D

Hra A. Lonkkanen :D

Maili kilahti perjantai-iltana tuoden vallan mukavaa postia! :) Yoshi on mun eka A-lonkkainen (Myrttiä en laske tähän, koska en ollut jännittämässä sen tuloksia tuolloin aikanaan ;D) ja kieltämättä noiden kahden ihanan kirjaimen lukeminen tuntui k-i-v-a-l-l-e!! A on aina A, vaikka ei B-lonkat oo likkojen elämää luonnollisestikaan haitanneet.

Selkää jäämme vielä jännittämään, mutta siinä ei suurempia yllätyksiä pitäisi olla kuvanneen eläinlääkärin mukaan luvassa.

Eläinlääkäri totesi viime viikolla Yoshin tutkittuaan, että jätkä on täydellinen <3 Aika vaikea on olla eri mieltä, kun katsoo tuota listaa :D

Pakkaspukemisgallup

Pakkasärsytyspukemisgallup:

1) Puetko koiraasi? Jos puet, mikä on pakkasraja? Entä vaikuttaako ulkoilun/lenkin pituus pukemiseen? Tai joku muu asia?

2) Käytätkö koirallasi tossuja, manttelia, villapaitaa, mitä?

3) Näyttääkö koirasi palelevansa? Jos näyttää, miten?

Kyselin samaa Facessa, mutta laitetaanpa tännekin, jos joku jaksaisi vastata ;) Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen, sillä pukemiseen löytyy aikas monenlaista näkökantaa ja perustelua. Meillä siis puetaan, kyllästymiseen asti. Laskin just, että päivässä tulee pujotettua vähintään 60 tossua (!!). Siihen päälle manttelit, villapaidat (kun mennään yli 30 pakkasasteen) ja itsellekin ois hyvä laittaa jotain päälle ;)

Osa ei pue. Tässä koneella gradun kanssa istuessa tulee välillä vilkuiltua ulos auringon suuntaan. Suurin osa koirista kävelee ulkona ilman minkäänlaisia lisiä. Tällä hetkellä mittari näyttää -24. Myös Facessa on paljon kuvia koirista paljon pohjoisempaakin, joita ei ole puettu. Meillä ei ainakaan edes kyetä tottumaan noihin paukkupakkasiin, niin, että uskaltas olla pukematta. En mä, eikä koirat. Ja onhan se nyt huimaa, jos sisältä ulos siirryttäessä ero on tyyliin 50 astetta. Ei ihan samoilla vaatteilla/turkilla kykene.

Missä menee pennun raja?

Rikkoutuuko oikeus olla pentu, kun syntymästä tulee vuosi? Vai menikö se siinä, kun Penku sai mustan kiiltävän turkin ja alkoi nostaa jalkaa? Odotetaanko vielä massaa (ja järkeäkin :D) ja leimataan jätkä sitten vasta aikuiseksi?

Penku, Penks ja sitä myöten myös pentu. Ei taida ihan hevillä sanavarastostamme nuo sanat katoamaan. Vaikka täytyy myöntää, että mustamies on välillä jo Yoshikin, itse asiassa jopa aika usein. Penks on joka tapauksessa porukan nuorin ja veikkaan, et pentu pysyy nimikkeenä helposti siihen asti, kun seuraava kakara taloomme saapuu :D Ja asuuhan meillä myös 6-v OoPee, joka ei suinkaan viittaa Olli-Pekkaan, vaan Miiran kehittämään Oodi-pentuun :D

Yy, Penks, Penku, Yoshi, Musta jätkä/mies, mitähän vielä. Yoshin kautta tutustuttiin Eraan paremmin ja yllytettyäni Marian porukkaa ottamaan Redin (sepä olikin todella vaativa homma :D) veljekset vahvisti meidän ihanaa ystävyyttä entisestään. Arjessa Penks on helppo kaveri, joka todella tykkää kaikista. Tokokaverina sellainen, että vaikka välillä itse mein menoa (kotona) epäilen, todistaa Yoshi itsensä loistoharrastuskaveriksi treeneissä kerta toisensa jälkeen. Agilityn suhteen jäämme odottelemaan ensi viikon terveystarkkeja ja niiden salliessa sitä maagista ruksia kisakirjassa oikealla paikallaan ja treenaillaankin ehkä tässä välissä jo sitäkin ;)

Penks jatkaa uskollisesti iästä riippumattomasti tyylillään, kantaa pihalla Aarteitaan suussaan ja loikkii totaalisen holtittomasti Aarteen kanssa, joten veikkaan, ettei Penkulle ole iällä mitään merkitystä suuntaan vai toiseen :D Otetaan mekin mallia! Sehän on vaan numero!

Töppönenä <3

Onnea Yoshi! <3

Joo, kiitos talvi, tää jo riittää.

Kevät! Moon ihan valmis! Tule jo!!

Jo lenkille lähtö saa hien pintaan. Ja toisaalta itse lenkki sitten taas ei. On kylmä, eikä noita pakkopyörähdyksiä ulkona melkein -30 asteessa voi hyvällä tahdollakaan kutsua edes lenkiksi.

Käytiin Yoshin ja tyttöjen kanssa torstaina Jerryllä ja Yoshin tuomio oli, että son kauttaaltaan sellasessa jumijäkissä (joka kyllä aukeni tosi helposti, huh!), minkä Jerry epäili johtuvan siitä, että Yoshi palelee. Itsekin tunnustan sortuvani tuohon lihasten jännittämiseen palellessa ja sitäpä tuo Penkukin siis vaikuttaa tekevän. Yoshista ei millään muotoa nää, että sillä ois kylmä. Se vaan painattaa menemään, mikä tassuista lähtee. Lumi: ihanaa. Pakkanen: juu, ihan sama. Pitkä lenkki: kyyyyllä kiitos, säästä viis! Onni on koira, joka ei välitä, vaikka sen pukee Michelin-mieheksi. Niinpä Hurtan uusia puolijoukkuetelttamallia (jotta meis ens vuonnakin) oleva takki sai alleen Rukan villapaidan. Äipällä on Yoshille villapaita työn alla, mutta mun mittaamattomuuksien vuoksi työ ei ole edennyt. No, parempi ollakin kaksi, niin saa välillä toista pesuun. Eikä se toisaalta ihme ole, jos palelee. Sisä- ja ulkolämpötilan ero melkein 50 (!!) astetta, teinipoikanen on kovin hoikka (vaikka saa syödä kuin hevonen, öljyjä menee molemmilla ruuilla ja rasvalisät päälle), eikä kovin karvainen (mallia sportti), niin ehkä tuohon jotain todella tarviaa lämmikkeeksi. Ymmärrettävästi.

Eikä tytötkään pukemisilta välty. Myrtti on niiiiin innoissaan uusista tossuistaan (NOT), mutta kävelee niillä onneksi kuitenkin ok ulkona. Penkua ei voi vähempää tossut kiinnostaa. Oodi taas on tossujen ystävä. Pakkaset hellitti muutamaksi päiväksi ja kun mittari näytti -12, päätin käydä Oodin ja Yoshin kanssa pitkän lenkin ilman vaatteita. Viisi minuuttia meni ja Oodi pysähtyi, katsoi mua reppanailme naamallaan ja nostaa etutassua mua kohti, et pelasta! Pelastin etutassut ja 5 min myöhemmin saman toistuessa myös takatassut. Selvisimme muun lenkin kunnialla :D

Useampi viikko noita pukien riittää mulle. Riittäisi ihan perustalvi ja -5 astetta, jotta ei tarvis pukea. Ehkä sen kanssa selviäisin kevääseen. Tai vois se kevät tulla jo. HETI.

Yksi elämäni parhaista askelista

Facebook muistutti tällaisesta:

"Tasan vuosi sitten oli aikas lailla elämäni mullistava lauantai-ilta. En kyllä tiennyt, mihin astuin, kun jalkani Trickteamin pentulaatikkoon laitoin. Yksi viime vuoden parhaista askelista tosin .. <3"

Tuosta päivityksestä on siis viisi vuotta. Me vietetään Oodin kanssa tänään siis mein kuusivuotispäivää. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä <3

kuva Miira Häggblom

Täältä löytyy tuolloin kuusi vuotta sitten tammikuussa kirjoitettu tarina meidän kohtaamisesta :)

Ihmiskoe

Ei ikävään kuole. Testasin. Olin ihan varma, että siihen voi kuolla. Ja sille se kyllä tuntuu edelleen välillä. Itse asiassa edelleen joka päivä jonakin hetkenä, jos rehellisiä ollaan. Mutta hengissä mä olen, keuhkot tekee töitä edelleen ja aivoissakin toivottavasti liikkuu jotain. Toivon sitä vähintään tällä hetkellä 30-sivuisen graduni puolesta, mikä on valmistunut tuolle mallilleen tai ylipäänsä olemaan tässä kuluneen kuukauden aikana.

Tiistai viisi viikkoa sitten mullisti mun elämän. Sen jälkeen mikään ei enää palannut ennalleen. Oodi on alkanut tosin vähitellen palata normaalimmaksi tai ainakaan se ei ole ihan niin sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että katoan sohvatyynyjen väliin enkä koskaan palaa. Yoshista puolestaan on kuoriutunut maailman kaikkeuden paras lohduttaja. Aina, kun itken, musta mies ilmestyy kuin tyhjästä, tunkee syliin ja nojaa. Nojaa tasan niin kauan kuin itken. Herra 10kk, se joka tuntuu olevan välillä Niin Aikuista, että! Joka on niin iso jätkä jo, ettei mutsia mihkään tarvita. Tarvitaan oikeasti muissakin tilanteissa (niin sulkkua <3), mutta mikään ei saa mun sydäntä niin rullalle kuin tuo lohduttaminen. Tänäänkään en vaan voinut enää itkeä, kun toinen lohdutti niin tosissaan. En tiedä oikeasti, mikä Yoshin saa mun itkuun reagoimaan. Muita ei vois vähempää kiinnostaa. Mutta me nojaillaan <3

Oodi on ollut agilitytauolla lokakuun puolesta välistä lähtien, Myrtti on treenannut lukuun ottamatta murtuneesta hampaasta ja sen poistosta johtunutta sairaslomaa ja Yoshi aloitti DOBOn. Soopelilikat sai terveen paperit selkäkuvistaan lukuun ottamatta LTV1:siä. Ei nekään onneksi maailmaa kaada. Yoshi kävi mätsärissä viikonloppuna ollen pen sin3. Marraskuuhun mahtui kaksi osteopaattireissua. Marraskuun eka viikonloppu oltiin Marialla viettämässä rento viikonloppu ja veljekset niin nautti siitä. Siinä varmaan kuluneesta kuukaudesta olennaisimmat.

Vauvakoira <3

Yhtenä iltana mustia oli MONTA.

Oopi <3

Ja pakastimen päältähän näkee!

Jesse muutti takaisin meille <3

Prinsessalla riittävän paljon pehmusteita :D

Veljekset <3

Selkänojalla <3

Montako koiraa sohvalla? (vastaus on 4 :D)

Torstain treenaajat <3

Lisää sohvaa, sohva on pop!

Hippu vähän itsekin ihmettelee, kuinka päätyi Alman päälle :D

Vain häkin seinä meidät erottaa ..

Siskoilla sama tyyli <3

Olipa kerran pihlaja ..

Olipa kerran myös aurinko ..

.. ja sama aurinko edelleen.

Mätsäripalkintoja.

Selkänojailija <3

Kerrosfiiliksellä :D

<3

Kirjahyllynkoriste. Arvo: korvaamaton <3

Surua, ikävää ja maailman epäreiluutta

Viikko sitten tiistaina menetin hymyn, ilon ja toivon, sunnuntaina me menetettiin mummu. Mummu, jonka Oodi yritti joka tapaamisella pussata hengiltä. Mummu, joka oli Hipun vakkaripäiväunikaveri ja the maharapsuttaja. Mummu, joka oli mulle niin paljon enemmän kuin mummo. Mummu, joka otti hoiviinsa teini-ikäisen ja koiran, kun allergia ajoi pois kotoa.

Henkisesti hukassa olo näkyy. Ilmeisesti myös koirille, sillä Oodi on ollut sunnuntaista lähtien vakuuttunut, että joudun ihan konkreettisesti hukkaan. Maailman itsenäisin prinsessa makaa mun päällä, kulkee kaikkialle mukana ja tulee kutsusta luo, vaikka jänis istuu nenän edessä. Mun maailman mullistuminen mullistaa Oodinkin maailman.

Edelleen olen samaa mieltä kuin kirjoittaessani Jessestä aikanaan. Mun mielestä maailma on epäreilu. Ja tiedän, että kaikki ovat siitä eri mieltä. Olen onnellinen maailman ihanimmasta mummosta. Onnellinen siitä, että saatiin niin pitkä aika yhdessä. Onnellinen ihan kaikesta mummun kanssa. Mutta silti en voi sille ajatukselle mitään, että maailma on epäreilu. Kaikkia faktoja vastaan olisin halunnut pitää mummun pidempään. Koko elämän niin, että oltaisiin yhtä aikaa henkäisty vanhoina se viimeinen huokaus. Niin mä olisin halunnut. Ja siksi maailma on epäreilu.

FI AVA Oodi

Facebook piippaa. Se pitää nykyään ihan ihmeellistä ääntä ilmoittaessaan, että jotain tapahtuu. Nyt just tapahtuu paljon, eikä se todellakaan auta näitä silmänurkkiin pyrkiviä kyyneileitä pysymään silmissä. Tänään oli meille Oodin kanssa ikimuistoinen päivä ja niin moni ihana ihminen ottaa siihen osaa nyt Facebookissa, aiemmin hallilla halaten ja onnitellen. Nyyh :')

Kahdet kisat ennätettiin tässä välissä kisata sen jälkeen, kun lupa kolmanteen SERTiin saatiin ja koska kolmas kerta toden sanoo, niin tänään saadaan Oodin nimen eteen lisätä FI AVA <3

kuva Jaana Rautio
Tuo katse <3 En vaan tiedä mitään kauniimpaa koskaan nähneeni <3

Tästä se lähti:

Jospa sitä joskus ykkösissä uskallettas kisata. Oishan se ihan kiva kakkosiinkin nousta. Mutta kolmosiin ei. Ei ehkä koskaan. Ei kai se ole edes mahdollista osata tällasen aloittelijan. Muutama kisa myöhemmin kakkosissa vannoin, että potkin rimat alas itse, jos alkaa nollia kolista. Mä en niin ole valmis (Oodiinhan tää ei liittynyt sanallakaan). No, kohtalo hoiti asian mein puolesta ja 15kk Oodia pelotti keinu. Sen jälkeen mäkin olin jo kyllääntynyt kakkosten ratoihin ja tajunnut, että kyllä me ehkä kolmosiin kehdattas mennä. Ekoissa kolmosen kisoissa (vitosella) palkintopallilla ja muutama kisa myöhemmin eka nolla. Ja sitten toinen. Ja kolmas. Mitä ne näillä tehdään!? Ei ainakaan SM-kisoihin mennä. No mentiin silti. Menneenä kesänä oltiin ekaa kertaa myös karsinnoissa. Koko ajan tavoite on ollut, että haluaisin Oodin valioksi. Tavoite, joka oli kaiken yllä, SM:t ja karsinnat on kivoja tapahtumina, mutta ei mulla niiden suhteen ole suurempia ajatuksia.

Mitäs siis sitten seuraavaksi? ;D En tiedä. Se ei ainakaan muutu, että rakastan tehdä tuon blondin kanssa maailman eniten ja nautitaan joka radasta yhdessä <3