sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Loppuviikko

Tänään on vaan huilattu. Aamupäivästä lähdettiin Sussun kanssa Lostin (ihan on se paikka ko siin sarjassa :D) metsään shelttien kanssa ja sen jälkeen otinkin piiiitkän huilin sohvalla kera koirien, kun Joni oli vaihtamassa autoon talvirenkaita. Nyt äsken sen verran ryhdistäydyin, et hoidin viikottaiset kynsienleikkuut koko porukalta ja shelttityttöjen tassut trimmasin vähemmän hiekan sisällekantautumisen toivossa.

Keskiviikkona mulla oli töissä täysi päivä ja illalla treenit. Apua lenkityksiin ja yksinoloon toi onneksi Tomi, joka haki multa Hipun, Oodin ja Myrtin töistä (kahdessa osassa kun aamulenkittelin, ni nää pääty mukana töihin) ja päästi kotia jääneetkin pihalle sen lisäksi, että oli vielä nelisen tuntia tyttöjen seurana (KIITOS Tomi! :)). Illalla vähän tuntui pahalta jättää loppuporukka ja suunnata Oodin ja Myrtin kanssa lämpän kautta viä treeneihin, mutta se kyllä kannatti ja takas tulin pirteempänä ja iloisin mielin. Kyllä non vaan siskot tooosi erilaisia, mutta silti molemmat niin omalla tavallaan mahtavia aksassa, ettei tosi <3

Eka treeni oli välistävetoja, ne kun ei oikein oo kuuluneet mein bravuureihin (siis koskee kyllä aikas lailla koko ryhmää :D) ja Essi on saattanut sen bongata ;D Ekan kerran Oodin kanssa etsin viä touchia, mutta se löytyi toiselle ja kolmannelle kerralle ja me vedettiin Oodin kanssa niin tiiminä, ettei pitkään aikaan ole tuntunut samalta. Oodi kulki kuin ajatus ja ei siin voinut olla nollaa tekemättä <3 Tokalla radalla ideana oli juosta itsensä (ohjaaja) henkiviemäriin ja siin kyllä onnistuin. Itsessään suht suoraa rataa esteitä vähän vinoon ripoteltuna muutamalla käännöksellä höystettynä ja siin sit etsin oikeita ohjauslinjoja ja -ratkaisuja, jotta saatiin nopein rata tehtyä. Vikalla kertaa sujui jo niiden suhteen oikein, vaikka ohjaajan kunto ei meinannutkaan tätä treenimuotoa kestää :D

Radan alku (kolme putkea putkeen) sai Myrtin kanssa naurut aikaan, en kyllä tiedä toista koiraa, joka suorittaisi putkia tuolla tyylillä :D Ei kyllä järjenhäivääkään mukaan ja kovaa on kivaa -motolla sitä mentiin niin, ettei vauhtia voinut kyllä olla enempää. Vikasta putkesta sain huomion suhisemalla, mutta sai siin olla tosi tarkkana, että sai tarkasti ohjattua välistä vedot, mutta kyllä me vaan siinä onnistuttiinkin :) Ei joka kerta täydellisesti tosiaankaan, mutta monen monta onnistunutta suoritusta saatiin tehtyä ja paljon opittiin. Parhaiten mentiin, mitä kaikista ehk neljästä kerrasta, mitä radanpätkää ollaan menty ja fiilis oli loistava :) Tokalla radalla saatiin sit jo juostakin ja opettelin Essin muistutuksilla oikeanlaista terävyyttä Myrtin ohjaukseen, Myrtti kun lähtee kurveissa Oodia herkemmin ohittamaan estettä, jos en pidä ohjausta tiukkana. Aivan mielettömän hienosti me vedettiin yhteen ja rataa nollana, kun yhteinen sävel löytyi ja oikeat ohjauskuviot oikeisiin kohtiin :) Loppuun otettiin viä keppitreeniä ja Myrtti oivalsi, et mikä mein muuttuneen keppiopettelun pointti oikein olikaan! Aikamoisiin fiiliksiin sitä pääsee ihan molempien siskojen kanssa! <3

Torstaina pidettiin taas vaihteeksi metsälenkkipäivä, Almakin pääsi mukaan, kun Tomi lähti sille vahtijaksi. Parituntinen siellä taas perinteisesti venähti eikä Zeldakaan ainoana tuntunut mein metsäänlähtöä vastustavan, kun jätin hammasluun aktivointiluun sisään ratkottavaksi ;) Lenkiltä palattuamme koirat herkutteli viä lokakuun synttärijuhlijoiden (Alma 10.10 ja Hippu 23.10) kunniaksi siankorvilla :P

Perjantaina olikin sitten aika luopua rivitaloasumisen ihanuudesta ja suunta oli taas kohti kotia. Illalla oli suunnitelmana mennä Myrtin ja Hipun kanssa treenaamaan, mutta ei vaan yksinkertaisesti jaksa riittänyt. Itse olin ihan poikki eikä nuo koiratkaan paljoa korviaan lotkautelleet, kun kotia pääsivät nukkumaan Jonin töistä päästessään hakiessa ne kotia.

Lauantaiaamuna herätessä kämppä oli täynnä väsyä jengiä, mutta silti sheltit oli vaan väkisin mukaan tunkemassa, kun tein lähtöä töihin. Niinpä ne lähti sit aiemmista suunnitelmista huolimatta tyttölauma mukaan ja töissä seuraan liittyi viä pitkästä aikaa Pika-pikkusisko <3 Jottei shelttiseura olisi jäänyt lauantailta vähäiseksi, niin suunnattiin töiden ja kaupassakäynnin jälkeen viä Lauran ja Riimin kanssa Neulamäkeen. Ei kai siis ihme, että tänäänkin uni on likoille maittanut ;D

Huomenna illalla sit sitä suunniteltua aksaa Hipulla ja Myrtillä, ja Oodi puolestaan lähtee Lauran porukan luokse yökylään. Tiistaina Oodi lähtee Lauran ja Riimin mukaan Joensuuhun silmätarkkiin Aholle (KIITOS Laura! :)), niin on helpompaa, et blondi siirtyy heidän seuraansa jo huomenna. Perusaksaa sit viä keskiviikkona ja perjantaina suunnataan piiitkäksi viikonlopuksi Jyväskylään. Siin siis sitä kulunutta ja vähän jo enskin viikon loppuviikkoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti