maanantai 22. lokakuuta 2012

Vinkupallorakkaus

Myrtti rakastui. Sussu oli tuonut tuliaisina vinkuvan pallon Tsekeistä MM-kisoista ja Myrtti pääsi sitä lainaksi kokeilemaan. Soli rakkautta ensipuraisulla. Sopivan kokoinen pallo, jämäkkä, mutta silti vinkuva, elämä ei tuo pallo suussa voi enää paremmaksi muuttua.

Valitettava fakta kuitenkin oli se, ettei se ollut tuliainen Myrtille. Niinpä me suuntasimme treenien jälkeen M&M:in etsimään vastaavaa palloa. Tiesinhän mä jo valikoiman ulkoa, ettei sellaista olekaan, mutta yritettiin. Kongin Airdog vinkuva tennispallo se sit voitti vastaavimman tittelin, vaikka hyvä se ei oikein ole sekään (tai mun mieleen ehk inan liian iso). Sillä me nyt sit ollaan treeneissä leikitty ja Myrtti r-a-k-a-s-t-a-a!

Äsken käytiin iltatreeneissä Hipun ja Myrtin kanssa. Välistä vetoja keskiviikon treenin malliin (jossa Hippu ja Joni ei olleetkaan) ja Myrtin kanssa uusintoja. Myrtti veti päheesti ja sai palkaksi pallon. Tokalla kiekalla päätin, et vaihtelun vuoksi revitään kettua. Myrtti oli eri mieltä. Kettu lensi palkaksi ja Myrtti juoksi mun luo, seisoi mun edessä ja NYYHKI ääneen. Toisella kerralla sama juttu, joten ohjaajan oli nöyrryttävä ja käytävä vaihtamaan kettu palloon. Lapsi oli taas onnellinen :)

Oli kyllä hyvän mielen treenit! :) Jonin ja Hipun menoa ei voi katsoa hymyilemättä, tuntuu ettei niiden menon aiheuttama hyvänolontunne edes mahdu mun naamaan, hymy korvissa tuntuu vähättelyltä. Myrtti taas. No, me oltiin taas enemmän pari. Vitsit, mitä irtoomisia!! :) Moon lovena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti