lauantai 28. helmikuuta 2015

Kuvin ja videoin mennyttä

Porukat kävi kylässä ja Hippu sai tuliaisiksi rusetin :D
Myrtti puolestaan villasukat :D

video


Tammi-helmikuun vaihteessa nautiskeltiin hotellissa <3

Pwinsessat pitää tassunsa ristissä, ihan ko äitinsä <3

Hippu ei valitettavasti ollut reissulla mukana. Muuten olisi toki Pikkumustalle pitänyt tarjota nimikkoburgeri :D

Hippu jakautui, jotta pystyy olemaan sekä Madon kanssa että muualla samanaikaisesti. Ei tarvia varmaan sanoa, ettei karvaa itse koiraan enää juuri jäänyt. Erikoinen sterkattu tyyppi, Oodilta ei tukka irtoa enää millään ..
Onni on oma säkkituoli. Myrtin ilmeestä tosin näkee, ettei värit menneet ihan oikeinpäin :D
Ei mitenkään epätoivoista, mutta auringon kaipuussa on kuvattava pientä palasta sinistä taivasta. Ei se auta, jollei muuta saa ..
Kaveri sammui Batman -asussaan Jyväskylän kisojen jälkeen mein äipän luona <3 Huomatkaa, kuka on näytönsäästäjän kuvana just samalla ;)
 
Myrtti söpisteli Seinäjoella hotellissa. Lähetin Jonille kuvan, sain takas kuvan Oodista muuttuneena kettuhatuksi :D Sitä kuvaa ei valitettavasti ole tähän :D :D
 
Oodi odotti innoissaan joulupukkia :D
Matkalla Jyväskylään näkyi taivaanrannassa ihmeellinen valoilmiö <3
Joululahjamukit <3 Ilmiselvät Hippu ja Myrtti :D


Joulukuun alussa seikkailtiin Helsingissä ..

.. vaikkei sitä ehkä nurmikon vihreydestä uskoisikaan :D

Lenkkeiltiin neljässä päivässä yli 60 km, monen moista ennätettiin nähdä. Suurin ihailunkohteeni taisi silti olla meri <3

Välillä meno oli tosi väsynyttä ..

.. eikä toisaalta niillä kilometreillä ihme ;D

Kolmiyhteys auttaa tenttiinluvussa. Ja niissä päikkäreissä, joita tuli muutamat itsekin otettua tuossa aiemmin ..

Koita siinä keskittyä, kun nenä on liki <3

Nokan väri vaan vaihtui <3








torstai 26. helmikuuta 2015

Omat kisat koiranvaihtoviikonloppuna (shelttejä kaikkiin tarpeisiin! :D)

Viikonloppuna kisattiin kotikisoissa. Myrtti ja Joni taisivat tehdä kolme hyllyä, mutta joka radalla kepit meni ykkösellä oikein! :) Pikkuvikoja siellä täällä, mutta ei mitään yhtä ongelmaa ja meni näytti kovasti agilitylta eli suunta on taas oikeaan. Tai no, on se lähtö edelleen ongelma. Siitä ei tunnuta pääsevän mihinkään :( Myrtti-raukalla ei vaan pää kestä jäädä odottamaan kisatilanteessa ilman Jonia yhtään. Treeneissä ollaan päästy lähtötreeneissä pitkälle ja siellä Myrtti osaa istua kiltisti lähdössä (viimeistään parin muistutuksen jälkeen), mutta kisatilanteessa ei auta mikään. Paitsi ehkä se aika. Tässä tapauksessa onni, että Joni on niin vikkelä jaloistaan. Musta ei olisi Myrtin kanssa kilpajuoksemaan ;D



Oodin kanssa meillä oli ekat kisat ties miten pitkään aikaan, ettei tehty yhtään nollaa. Tavallaan se järkyttää mua, tavallaan soli jollain lailla rentouttavaa. Mitä me niillä nollilla edes, 18 SM-nollaa (joista taisi kuusissa kisoissa olla nollia kaksi kolmesta) takaa pääsyn SM-kisoihin ja sitä voittonollaa ei tällä mun edelleen puuroilevalla päällä todellakaan lähdetä hakemaan ;D Nautittiin siis ihan vaan kisaamisesta tällä kertaa ilman tulospaineita. Ekalla radalla Oodi jostain syystä ei mennyt putkeen (haki kai suoraan edessä ollutta rengasta, kun putki oli linjasta sivussa ja ei ollut aivan varma, kumpaa tarkoitin) ja päästiin vitosen ollessa alla treenaamaan keppejä. Oodilla on hieman kisatilanteessa lähtenyt homma lipsumaan ja esimerkiksi kepit suorittaa luonnollisesti nopeammin niin, että jättää loput tekemättä :D Niinpä treenattiin vikan välin jäätyä tekemättä ihan koko keppejä. Ekasta radasta jäi silti hyvä mieli ja etenkin keinun takia teki ihan mieli tuulettaa. Oodi kun pitkästä aikaa Seinäjoen kisoissa tammikuun alussa kielsi keinun! :O Sen jälkeen ongelmaa ei ole näkynyt, mutta kyllä se mulle taas asian mieleen palautti.

Tokalla radalla oli niin hieno niisto kepeille, jotka oli toisena esteenä, mutta Oodi liukastui kepeillä ja siinä meni tsänssit nollaan. Sitten ei osattukaan enää ollenkaan mennä kepeille, vaikka tokihan sitä agilitykoira vaatii vauhtia kepeille päästääkseen :D Homma levisi muurillä myöhemmin, kun ei enää omat jalat jaksaneet ja toinen hyl otettiin sen jälkeiseltä hypyltä, joka jäi ohjaamatta (=tekemättä). Kolmannella hylyllä kruunattiin sitten rata, kun Oodi vikalla putkella nykäs mun selän takaa putkeen. On se vaan epeli! <3 A:n jälkeistä kolmen hypyn pyörityshässäkkää muistelen kyllä lämmöllä, vaikka se tuntui olevan todella haastava monelle ja monenmoista sluibailua nähtiin, niin Oodi veti sen kyllä tyylillä ja heti perään viä keinu hienosti. Tykkäsin!



Vikalla radalta tehtiin ihan oikea tuloskin: 5vp. Taas oli putki sivussa ja hyppy suoraan edessä. Hieman vallatonta menoa meinaa olla blondilla, mutta mua kyllä vaan naurattaa sen puuhat :D Ei ehkä naurata enää toukokuussa, kun isot kisat lähestyy, mutta nyt katselen sen juttuja hymyssä suin. Oodin kanssa agility on vaan parasta <3



Sunnuntaina kisojen jälkeen tehtiin koirien vaihdot takaisin omiin. Meillä oli taas Sussun kanssa koiranvaihtoviikot (no oikeammin viikonloppu), kyllä se taas vaan tää yhteishuoltajuus on huippua! <3 Hippu oli edustanut oikein mallikkaasti lauantaina kahteen kertaan, kun Sussulla oli käynyt vieraita. Fanny ei ollut kovin ollut rapsutuksista innostunut, mutta meidän ennen-ei-niin-sosiaalinen neiti seiskavee oli sit sohvalla tunkenut viereen senkin edestä. Pikkumusta osaa siis yllättää, vaikkakin sunnuntaina kotia tullessa taisi väsyttää ihan kaiken seurustelun edestä. Myrtti oli myös yötä Sussulla, jotta päästiin lauantaina vähän viihteelle juhlimaan kaverin kolmekymppisiä. Olisi ollut vähän haastavaa kesken illan tulla Myrttiä ruokkimaan, pissittämään ja jälkijäähkäämään. Kiitos siis miljoonasti loistaville taustajoukoille! <3 Meillä oli vaihdossa Zelda, joka palvoo mua ihan ihmeellisellä innolla :O Kukaan meidän koirista ei heiluta mulle aamulla pimeässä häntää, niin että napse kuuluu säkkituolia vasten vain siksi, että palaan takas makkariin. Mutta Zelda tekee niin <3 Ja Zelda myös haluaa nukkua (Hipun) säkkituolissa, muu paikka ei käy. Kulkeekohan tuo säkkituoliriippuvuus geeneissä .. <3

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Voihan väsymys!

Hieman on ollut hiljaista täällä, mutta niinpä on ollut meillä kotonakin. Moon nimittäin nukkunut. Ei oo ollenkaan haastavaa nukkua yöllä 11 tuntia ja mennä kahden tunnin hereilläolon jälkeen kolmen tunnin päikkäreille. Ja ottaa toiset vaikka vielä illalla ennen kuin menee takas yöunille. Ai, et muitakin väsyttää tää (onneksi väistyvä) pimeys ;) Yhtään kenenkään väsymystä väheksymättä tää kokemus on ollut jotain, mitä ei voi kuvitella. En edes mä, joka oon aina ollut hyvä nukkumaan. Ei mua ennenkään ole päikkärit yöunia häirinneet, mutta nukkuminen alkaa käydä työstä, kun nukkuu päivässä 15 tuntia. Ja ei, se ei ole mikään valittava vaihtoehto, vaan sitä vaan sammuu. Oon nukkunut istualleen kesken lauseen, saunassa pitää varoa, ettei paahdu kokoon, koska myös siellä voi nukkua. Istuen.

Myrtti oli latauksessa alkuviikosta viikonlopun kisojen jälkeen :D



Eipä Oopikaan millekään maailman pirteimmälle näytä ;) Huomaa ristissä olevat etutassut <3

Päätin siis taas valita tällasen "koirataudin" :D Ei sillä, kilpirauhasen vajaatoiminta on kovin yleistyvä ongelma myös ihan ihmisillä ja onneksi suhteellisen helppo hoitaa (kunhan hoitotasapainon vaan löytää). Mutta tunnen taas, kuinka mun SI-nivel on lukossa (veikkaan, et Hilulla on myös, onneksi osteopaatti on kahden viikon päästä, Hipulla siis ;D) ja kahden ystäväni koirat syövät tyroksiinia kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pysytään siis samoissa diileissä, niin ei tarvia opetella uutta ;D

Kaksi viikkoa tyroksiinia vasta takana ja valitettavaa on, että se alkaa vaikuttaa hitaasti. Ehkä parin viikon päästä saattaisin tuntea taas olevani oma itseni. Mutta pienen pieniä jaksamisen murusia tuntuu elämä välillä tiputtelevan eteen ja päiväunien määrää oon onnistunut jo tiputtamaan, vaikkakin yöunet onkin sitten sitä 12h luokkaa. Eikä asiaa yhtään haittaa, että joudun tässä kirjoittaessani siristelemään silmiäni, kun aurinko niin kovasti paistaa ulkona <3 Kyllä tää siis tästä .. :)

Mitä meille siis kuuluu? Tytöille hyvää, kaikesta huolimatta :) Ne on olleet ne, mistä en ole tinkinyt. Pitkät lenkit, kaveritreffit, treenit, kisat, dobo ja mitä vielä lie, ne kaikki on koko ajan kuuluneet mun väsyneeseen arkeen. Muuta siihen ei ole paljoa mahtunutkaan, mutta mitäpä sitä ei tärkeimpiensä eteen tekisi. Nyt vielä uusimpana oltiin viime viikolla Pro Perron Urheilevan koiran huolto- ja kotihierontaluennolla ja soli aivan huisa. Entisiin siis saadaan lisätä vielä se, että osataan nyt itse edes vähän huoltaa omiamme. Ei se tokikaan korvaa ammattilaisten huoltoja, mutta on se mahtavaa osata edes vähän rentouttaa koiraa treenien ja kisojen jälkeen. Nyt neljännen kerran hierottuani äsken Oodin huomasin, että reidet ovat rennommat ja sunnuntaina kisojen jälkeen jostain syystä hieman nykinyt selkä (tuntui siinä pieni jumi) oli taas entisellään. Eihän se ihmeitä ole, mutta uskaltaa sentäs tehdä jotain, kun tietää tekevänsä oikein. Ja tekemällähän sitä oppii. Niin huisaa!