maanantai 29. joulukuuta 2014

Oodi lainassa

video

Moon viime viikkoina harrastanut flunssaa ja nyt myöhemmin poskiontelontulehdusta, niin on tuo oikea harrastaminen jäänyt valitettavan vähälle. Sunnuntaina HuPulla oli kinkunsulatteluepikset ja koska jouluviikko oli taukoa perusharkoistakin, oli kiva päästä pitkästä aikaa käymään hallilla. Mun kunto ei ois kestänyt juoksemista, niin Joni hoiti sen sitten molempien edestä :)

Yllä oleva video yhdistää oikeastaan melkein kaikki tärkeimmät ;) Joni, Oodi ja agility <3 Tosin kyllä mä vähän mietin, et tavallaan kurjaa, et Oodi menee Jonin kanssa kuin vanha tekijä. Kuin mua ei ois ollutkaan ..

No, mun ei tarvinnut kauaa murehtia :D Seuraavalla radalla kaksi estettä ja putki, se minne Oodi ei mennyt (!!). Mä olin sen putken toisella puolen ja Oodin nenä toi sen mun luo. Kerrankin mun, eikä jäniksen <3 Sen jälkeen Oodia ei kovasti huvittanut mennä Jonin kanssa. Ensin höpöili, karkasi railakkaasti A:lle ja muuta mukavaa. Loppu oli kyllä hienosti koottu, varmaan Oodi ajatteli, ettei jää Jonille kuitenkaan paha mieli ;)

Myrtillä oli ekalla radalla vauhtia ja meininkiä vähän liiankin kanssa. On turhan arvostettua suorittaa puomin kontaktia parista rimasta puhumattakaan. Ne ei todellakaan hidastaneet vauhtia eivätkä menoa haitanneet, pieniä kauneusvirheitä siinä matkalla.

Tokalla radalla Myrtti sitten tsemppasi, ei varmaan halunnut hävitä siskolleen ja teki puolestaan nollan. Ei hassummin Joniltakaan, nollaprosentti 50! :) Ottaen vielä huomioon, ettei toinen ollut oma ja toinen oli, no Myrtti :D Ihan kaikella rakkaudella, mutta Myrtistä tuskin koskaan tulee koiraa, joka tekee kolmesta radasta kaksi nollaa :D

tiistai 2. joulukuuta 2014

Viisi vuotta

kuva Iita Sillanpää

Elämämme soopelisiskot täyttävät tänään viisi vuotta. Serkkuni poika, mummuni ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, syntyi samana päivänä viisi vuotta sitten ja se päivä jäi siksi mieleen. Enpä vaan tiennyt silloin, että se päivä olisi ollut myös meidän elämämme konkreettisesti mullistava, mutta se oli. Tuplasti <3

Synttäreitä juhlistamme tämän koko viikon Helsingissä ja viikko kruunaantuu agilitykisoilla Vantaalla. Likoilla ei siis varmasti valittamista ;) Tunnin aamulenkki seikkaillen, päivähuilit mun vieressä mun naputtaessa hurjaa vauhtia luentopäiväkirjaa ja iltaisin ollaan käyty pari tuntia tutkiskelemassa vähän kaukaisempiakin paikkoja ydinkeskustaa ja kauppakeskuksia unohtamatta.

Nää on kyllä niin mahteja reissukavereita. Vaikka ihan maalaisia ollaankin, ei se näissä näy. Oodi on aivan innoissaan. Tuntuu, että se on vakuuttunut siitä, että on syntyperäinen stadilainen. Ýritin muistuttaa Seinäjoen perheestään, mutta henkisesti Oodi kuulemma kuuluu tänne. Paljon tutkittavaa, melua, menoa ja ihmisiä. Ihmiset saa olla niin kauan rauhassa, kunhan eivät katso Oodia. Äskenkin liikennevaloissa Oodi ilahtui niin kovin, kun joku vaan vilkaisi sitä siinä vihreitä odotellessa. Pusujahan siitä sit seuraa. Ehkä ihmiset jo arvaa ja on siksi katsomatta ;)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Viikonloppu kisoissa

Lauantaina oli Oodin vuoro. Mein kuukauden tauon jälkeen homma tuntui olevan hakusassa, mutta se onneksi pääosin vaan tuntui siltä. Kaksi nollaa onnistuttiin silti tekemään, vaikkakin oikeastaan vasta vikalla radalla meno alkoi vasta tuntua taas mun ja Oodin menolta. Siinä sit taas miinuksena oli mun heikko syömistilanne koko päivältä ja kello oli jo kuusi illalla. Niinpä siis jalat veti ihan hapoille, enkä vaan pysynyt Oodin mukana. Hienosti se teki rataa ilman muakin, mutta kurvit venyi, kun en ohjannut ja yhdeltä yhteentörmäykseltäkin vähemmän tyylikkäästi vältyttiin jo heti alkuunsa ennen ekaa putkea (piti persjättää, mutta enpä ennättänyt). Kurjinta viikonlopussa oli Oodin kaatuminen vikassa putkessa :( Just takana tauolla osteopaattia ja urheilukoirahierojaa, joilta molemmilta kehut Oodin hyvästä kunnosta ja tässä sille nyt sit vilkutettiin heippoja. Onneksi kahden viikon päästä on Sannalle ajat. Sentäs. Vaikka kyllä sekin pitkältä ajalta tuntuu odottaa..

video

Myrtti pääsi puolestaan eilen vuorostaan baanalle. Kaikilla radoilla meno oli oikein sujuvaa, eikä Myrttiä juuri jänskättänyt. Vähän se vauhdissa näkyi vieläkin, ettei ihan sama fiilis ole treeneissä, mutta yhtään estekieltoa ei tullut :)

video

Vaikkakaan etenkään loppusuoralla ei vauhti perinteistä Myrttiä ollutkaan, ni ihan kelvollisesti tuolla ajalla ykkösissä pärjää (ajallisesti siis, jos jättäisi ne pari virhettä tekemättä) ;D



Illalla Myntti oli ihan tyytyväinen <3

Vähän jaksoi kuitenkin poseeratakin <3

Poseerata!? Sehän onOodin toinen nimi ja niinpä blondikin tuli paikalle!
 
Tänään otettiin kimppapäikkärit sängyssä. Neljä tuntia oli ihan hyvä aika nukkua kaikki yhdessä. Siis mä ja tytöt. Toisten pitää käydä valitettavasti töissäkin ..

torstai 6. marraskuuta 2014

Raksraks, kun raksuttaa..

.. mikäli sen raksutuksen kaikelta siltä tuhinalta kuulisi.

Eilen likat pääsi pelaamaan älypelejä ihan lautapelien muodossa. Kaksi oli aina kerrallaan Jonin kanssa ulkona ja kaksi mun pelaamassa mun molemmin puolin omaa peliään. Ymmi on kyllä ollut vuoden yllättäjä. Oikeastaan sen jälkeen, kun se itseaktivoi itseään Kajaanissa elokuun alussa hotellissa (avasi laatikon, mikä oli tosi haastava avata ja otti sieltä palkaksi sinne piilotetun vinkopallon) sen aivojenkäyttö on lisääntynyt aivan huimasti. Vaikka monesti edelleen motto tuntuu olevan "puuttuva ajatustyö korvataan sitäkin kovemmalla vauhdilla" on myös se ajatustyö saatu elämään mukaan :)

Vuosi sitten Piira suositti lisäämään entisestään Myrtin aktivointia, koska se tuntui käyvän suhteellisen kovilla kierroksilla välillä, eikä edes kotona rauhottuminen ollut sille helppoa. En mä tiedä, missä kohtaa Myrtti tottui meidän menevään elämään ja siihen, että lepomahdollisuuden tullen, se kannattaa käyttää. Mutta näin pääsi käymään, ja myös agilitykentällä on itseoivaltamista vaadittu ja palkittu naksuttimella eli monessa kohtaa on aivotyötä hyödynnetty. Ja niinpä meillä asuu itse ajatteleva sisko, joka on aika erilainen kuin se, jonka muistan masentuneen aktivointilelusta (Jätin sen kerran töissä takahuoneeseen pelaamaan aktivointipeliä ja löysin sen tauolle mennessäni tunteja myöhemmin edelleen istumasta lelu edessään ja masentunut ilme naamallaan. Selvästi ajatus oli, että ihmisen on oltava itse ilkimys, jotta voi pienelle koiralle tehdä niin väärin, et laittaa namit niin, ettei niitä voi syödä.).

Myrtti pesi Oodin eilen mennen tullen aktivointileluissa ja Oodi on sentäs mein porukasta tähän asti ollut se älykkö. Niinpä tietenkin, blondithan ne on älykkyydestään tunnettuja :D Enemmän yllättynyt olin pelistä, jossa on pystyssä laudalla yhdeksän muovitötsää, joiden alle laitetaan namit ja ne pitää siitä nostaa poies. Sen verran ovat upotettuja, ettei tassulla kaataminen onnistu. Myrtti kokeili hetken ja nosteli sit yksi kerrassaan ne pois ja söi namit. Oodi selvitti palikoista neljä, jonka jälkeen Myrtti oli jo laatikkolelullaan valmis. Hipulla oli tähän ihan oma versionsa ja vaikkei se ehkä ollut se fiksuin, ei mulla kenenkään muun kanssa ollut niin hauskaa :D :D

Hippu pitkän aikaa yritti ensin tassulla huimasti huitomalla saada tötsiä paikoiltaan, kyllähän sen nyt joka koira tiesi, että alla on nami, tuleehan se tuoksukin jo tötsän katossa olevasta reiästä. Mutta siinä kohtaa, kun neiti tajusi, että tötsä lähtee hampailla nostamalla, ei riemulla ollut rajoja (eikä järki pysynyt mukana) ja niinpä Hippu löysi itsensä juoksemasta ympäri kämppää häntä tötteröllä Aarre suussaan. Kukaan ei saanut vilkaistakaan Aarretta päin, kun neiti lähti tohkeissaan luikkimaan pakoon. Juu-u, se nami, minkä takia tätä koko hommaa tehtiin, oli edelleen siinä laudalla. Ei auttanut kutsuminen, maanittelu eikä käskyt, kun Pikkumusta makasi Aarteen kanssa tohkeissaan säkkituolissaan. Tähän kun lisää sen, että Hippu elää syödäkseen. Tiedän vain yhden ahneemman kaverin ja son Zelda-sisko. Ei siis mitään logiikkaa tässä :D Ja tämä tapahtui joka ikisen kerran eli yhdeksän kertaa likka makasi onnessaan Aarteen kanssa säkkituolissa eikä edes se, että lopulta mun ohjeistamana se namikin oli löytynyt laudalta edistänyt tietoisuutta seuraavalle kerralle.

Tänään siivosin broilerin koivista ihmisille kelpaavat osat erilleen ja loput meni koirille piilotusnameiksi. On se vaan siinäkin hauska, miten ne kytkee näön kokonaan pois päältä ja luottaa vaan tuhisevaan nenäänsä. Ei ne nyt huonekaluja päin mene tai mitään, mutta sillä ei ole eroa, onko makupala jonkun näköesteen takana piilossa vai ihan keskellä paljasta lattiaa, yhtä lailla sen voi ohittaa, jos nenä kovasti vinkkaa tuoksuhavainnosta toisessa suunnassa. On se vaan tuo nenä ihmeellinen :D

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mynttinen kävi oikeissa kuvissa

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

kuva: Petra Tiihonen/Alias Studiot Oy

maanantai 3. marraskuuta 2014

Reilun tunnin lenkki

Sellainen käytiin eilen Jonin, Sussun ja likkojen kanssa. Hippu jäi kotiin edelleen parantelemaan tassuaan aktivointilelujen kanssa, mutta muuten oli koko porukka mukana. Lähdettiin jälkeen neljän ja kovin äkkiä se humautti meidän päälle pimeän. Yöllä satanut lumi oli hiekkatien päällä ohjaavana, mutta hieman haasteellista oli, kun ei tiennyt, mikä kuoppa tai lammikko jalan alta milloinkin löytyy.

Mentiin vähän eri reittiä, mitä normaalisti ja yhdessä risteyksessä Sussu sai sit valita suunnan. Siinä kohtaa, kun alettiin olla jo takas autolla ja sportstracker näytti ajaksi 1:56 totesi Sussu, että soli sitten viimeinen kerta, kun hän saa valita reitin :D Joni sentäs ymmärsi asian, sillä olin luvannut, että käydään "sellainen reilun tunnin lenkki". Eihän sitä vielä kahden tunnin lenkiksi voi sanoa, jos aikaa on kulunut tunti ja risat, ei kai sitä kukaan kysy, että kuin vähän minuutteja ois siihen kahteen tuntiin :D

Märistä kengistä huolimatta lenkki meni hyvässä seurassa oikein sujuvasti, mutta tyttöjen osalta kyllä suhteellisen vähällä riehunnalla. Aamulla soopelilikat meinas olla lumesta järjiltään ja juoksivat aamupissityksellä flekseissään ihan reikäpäinä ja sai vahtia, etteivät innossaan juosseet autotielle tai tehneet muuta typerää (muutenkaan en aivan innoissani itse ole tuosta hihnassa riekkumisesta, mutta se tän kerran lumi-innon vuoksi anteeksiannettakoon). Kyllähän sen sitten arvata saattaa, että kun on metsää silmän kantamattomiin, hyvää seuraa ja lupa juosta, niin muutama pieni pyrähdys riittää ja sit voidaankin hiimailla. Tärkeintä on säästää energiaa sille seuraavalle hihnalenkille ;D

Lauantaina illalla pääsin vihdoin hallille. Neljän viikon tauko teki mullekin tehtävänsä ja intoa riittää!Torstain ohjatut treenit Perrolla meni oikein hyvin ja Oodilla oli virtaa. Mutta kyllä sen sen jälkeen väsyttikin, etenkin kun vielä treenattiin keppikulmaa kosketusalustalla, niin joutui ihan ajatellakin ;D Samaa virtaa oli lauantaina ja erehdyin aloittamaan keppikulmilla. Ei ois kannattanut, mutta taas kosketusalustalla saatiin asia toimimaan muutaman hudin jälkeen (Oodi ei ymmärtänyt, ettei se riitä, jos juoksee tuhatta ja sataa vaan pitäs niitä keppejäkin tehdä) ja lopputoistot menikin taas jo ihan nappiin. Keppien lisäksi otettiin kontakteja, eikä niissä mitään valitettavaa. Vauhtia oli ja sitä riitti tällä kertaa myös keinulle. Naksuvahvistusta ja namipalkkausta sit vaan kovasti keinulla, jotta sama fiilis jatkuis.

Jotenkin ihanaa kyllä palata tauolta. Ajatuksiin on kummasti kirkastuneet asiat, joita haluan treenata, koska ne selvästi treenaamista tarviavat. Kisamäärä tulee huimasti laskemaan nyt talven tullen, mutta ei me kisaamista nyt sentäs kokonaan lopeteta. Kisojen vähentyminen antaa kuitenkin tilaa treenille ja sille, että hallin avaimelle on taas käyttöä. Kisaaminen on kyllä kooovin koukuttavaa, mutta jotenkin odotan nyt tätä lisääntyvää treenaamistakin. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä mä vilkuilin ens kevään kisakalenteriakin jo. Ihan vähän vaan ;)

torstai 30. lokakuuta 2014

Innoissaan ruuasta

Miten sitä välillä niin innostuukaan!? Ruuasta. Eikä siis edes omasta, vaan koirien :D

Alkuviikosta mein vakkarilihakaupassa oli taas hevonen alennuksessa. Hamstrattiin ihan vähän, 13 kiloa tais pakastin saada uumeniinsa. Ei meinannut raukka jaksaa enää edes pakastaa. Mutta kun ihmisille tarkoitettua lihaa saa kilohinnaltaan alle kolmen euron, ei oo ihme, että päässä vähän naksahtaa. Normaalistikin siellä on koirille tarkoitettua jauhelihaa kolmella eurolla, mutta heppa on siitä meille niin hyvää, kun rasvapitoisuus saa olla leikatuille likoille alhainen.

Sain Sannalta vinkin, että voitas kokeilla likoille luuosuudeksi Oscarilta saatavia broilerin selkäpaloja. Likat on nyt syöneet aamusin lihaa (+kasvis/pellavansiemenrouhe, öljyt ja lisät) ja iltaisin siivet, mutta siivetkin on suhteellisen isoja pikkukoirille (tai sit aamuruoka jää määrällisesti ihan megapieneksi). Selästä tulee vähän enemmän kalsiumia ja eipähän määrä sit tarvia päätä huimata, kun ovat paloina. Päästään kokeilemaan illalla!

Lisäintoa reissuun toi myöskin Oscarilta löytyneet RAUHin kotimaiset possurullat. Jopa rinsessa söi sen!! Haen kyllä toistekin, jotta saadaan hampaille muutakin työtä kuin iltaruuat (nimimerkillä Oodilta poistettiin hammaskivet jokunen viikko sitten ja edellisen kerran vuosi sitten maaliskuussa, son ongelmatapaus). Meillä ei mitään kiinalaista syödä. Kotimaista sen olla pitää, jotta voi tietää, mitä se oikeasti on. Ja nyt saatiin siihen vaihtelua, perusnautarullat kun ei pelkiltään uppoa, eri asia sit jos sinne on väliin laitettu saparoa tai bull-stickiä. Mut nuo on hyviä nuo possut ja kaiken lisäksi viä paljon halvempia. Tykkään!

Hevoselle tilaa pakkaseen tehtäessä keittelin ja pilkoin 6,5kg broilerin kivipiiraa ja sydäntä nameiksi. Edelleen tässäkin pätee, että kotimaisella mennään. Kuivanameina meillä menee kuivattu naudanmahalastu ja kuivatut kalkkunaherkut (joita äskeisellä kauppareissulla taas ostin ison pussin). Treeneihin ne on kuitenkin musta liian kuivakoita (pian nopeeta hötästynä jää kurkkuun kiinni) ja treeninamin pitää oikeasti olla Namia. Muille meillä nyt taitaa suunnilleen pilkotut pahvinpalat kelvata, mutta Oodi on aina ollut vähän tarkempi. Onneksi tässäkin sterkkaus on auttanut ja nameilla on jo automaattisesti isompi merkitys blondin elämässä palkkana. Noi on kosteina nameina olleet ihan ykkösiä, sekä kivipiira että sydän. Lihakaupasta bongasin edullisesti naudan sydäntä ja sitä tullaan kyllä hyödyntämään, kunhan sinne pakkaseen taas mahtuu ;) Eikä kilohinta kyllä ollut paha Oscarillakaan broiskun sydämille eli hyvänä vaihtoehtona edelleen sekin.

Tullessa vielä noudettiin Nutrolin Sportti -pullo Mustista ja Mirristä. CM:iin Myrtti ei päässyt mukaan pellavansiemenrouhetta hakemaan, mutta muuten likka sai olla mukana. Olipa jo senkin takia kiva kauppareissu, kun oli niin hyvää seuraa. Kuka sitä nyt yksinään shoppaamaan, edes ruokia ;D

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kysyvä ei tieltä eksy.

Ei eksy ei. Ainakaan, jos olisi keltä tietä kysyä. Tai se tie :D

Vaan 15,5km ;)

Tällaisissa mietteissä oltiin Oodin ja Särön kanssa toissa perjantaina. Sain päähäni silloin alkuviikosta, että mun on pakko kiertää Kyrkösjärvi. Ja jostain syystä, kun jotain päähänsä saa, niin son sitten toteutettava. Eihän se ole kuin 15,5km. Niin, jollei ota omaa reittiä ja löydä itseään keskeltä ei mitään molemmat kengät suolammikoihin uponneina nilkkoja myöten. Olin onnellinen, jotta kengät ei olleet gore texit, niissä vesi olisi lillunut sisällä loput 14 kilometriä :D

Kieltämättä vastaranta näytti olevan kooooovin kaukana..

Lenkki oli aivan mahtava kaikkineen. No, ehkä olisin jättänyt ne kengät uittamatta, mutta muuten. Siä moon ollut monta kertaa sukulaisia hoitamassa enkä oo tiennyt, mikä paratiisi siellä toisen puolen odottais!! Miiran puoli on vähän tylsä, mutta me ollaankin totuttu aivan liian hyvään, kun tästä kotoa lähteää irtimetsälenkkejä ihan joka ilmansuuntaan. Miiralla rajoittaa iso tie, asuinalue ja Kyrkkäri valleineen, että aina joutuu kävelemään samoja pätkiä alkuunsa, vaikka kauemmaksi lähtisikin. No, lähdin, ja tuonne olisi päässyt autollakin. Jos siellä taas jonkun kerran lenkkeilen, ei tarvia edes hetkeä miettiä, minne suuntaan. Niin paljon jäi tutkimatta!

Oikein erikseen rakennettu, korotettu (!) hiekkatie. Harmikseni, en muistanut ottaa kuvia niistä pitkospuista. Tai, no soli ennemminkin pitkosterassi, mikä jatkui vaan :D

Jotenkin ei ollut edes alkuunsa intoa mennä. Tai olisi kiinnostanut mennä, mutta vähän väsytti. Oodia ei väsyttänyt ja se yrittikin pyytää Säröä kovasti leikkiin heti, kun vallille päästiin. Särö ei lämmennyt ja Oodi päätti, että lopettaa kyselyn ja toimii sen sijaan. Niinpä Särö sai sitten juosta Oodin kanssa hippaa, Oodi Säröä hihnasta hampaissa vieden. Jossain menee se blondinkin raja siinä, kuinka monta kertaa hipasta voi kieltäytyä :D

Toisella puolen metsään päästyään ei Säröltä tarvinnut toiste kysyä. Oodi oli alkuun jopa hämmentyneen oloinen, että mikä veikkaan oikein iski. En oo ikinä nähnyt Särön juoksevan niin. No kerrankin tyhmä viikkotuuraaja tajusi viedä jonnekkin muualle juoksemaan kuin aina vallille!! Ja niin Särö juoksi koko viikon edestä Oodin kanssa. Oisin niin halunnut sitä videolle, mutta en malttanut kaivaa kameraa esiin. Halusin vaan imeä sen kaiken onnellisuuden omille verkkokalvoille, kun ne hippasi menemään, sisko ja sen veli. 

Loppulenkki olikin sitten yhtä soopelia, kun sisarukset kulkivat kylkimyyryä hiekkatiellä. Kunhan siis sinne ensin päästiin. Kyrkkärin kierto olisi ohjeistetusti mennyt tasaista hiekkatietä. Mä en oo mikään hiekkatieihminen, ainakaan, jos vieressä toiseen suuntaan huutelee houkutteleva polku. No, sinnepä me tietty mentiin!

En tiä, oonko ikinä nähnyt yhteen lenkkiin mahdutettuna niin paljon ihanaa, erilaista maastoa, mutta toden sanoakseni ei mein peruslenkit oo ihan sitä 19 kilometriä, että ehkä matkakin osaltaan selittää. Oodi sai välissä olla Särön kanssa irti ja hipata, mutta heti jos homma lopahti, niin otin Oodin kiinni, sillä ei ois kiva etsiä sitä Seinäjoella. Tosi loogistahan se onkin, että on mukana toinen koira oman lisäksi ja nimenomaan se ei-oma on irti :D



Matkaa takana 4km. Eikäko siis 10km :D


Silta




Silta ylitettyämme matka vei vielä ennen perusvallia metsään. Metsästä polku kääntyi väkisin ison tien viereen. Olotila oli hieman hassuhko, kun vieressä paahtoi rekat täyttä vauhtia menemään ja kaukana edessä näkyi kyltti "Seinäjoki". Missä ihmeessä me sit oikein oltiin!? Kaiken huipuksi edessä näkyi myös hirvivaarakyltti ja mikäli tiellä ajajien piti olla varuillaan hirvistä, niin eikö sama koskisi mua tien vieressä menevällä hiekkatiellä. Hieman vieras kyltti peruslenkeillä :D Vaikka ei tainnut olla kuin vuosi sitten, kun hirvi nähtiin täällä mein omissa metsissä. Ei vaan ollut kylttiä varoittamassa niistä. Päätin silti varoa. Vallille päästessä (vaikka se ei tosiaan ollut siitä kuin muutaman kymmenen metrin päässä) olo oli jo turvallisempi. Jos joku sekopäähirvi ois halunnut yrittää itsemurhaa hukuttautumalla Kyrkkäriin juoksemalla täpöllä järveen mun ohi sieltä metsästä, niin antaa mennä. En pitänyt sitä todennäköisenä, vaikka lenkillä monta kummallista asiaa kohdattiinkin ;D

Vielä vikalla tutulla kotisuoralla Oodi jaksoi pyytää Säröä leikkiin. Hippaoptiot tuli kuitenkin ilmeisesti käytettyä siellä toisella puolella ja niinpä Oodi sai tyytyä kävelyyn.

Ens kerralla sit uusiksi! :)

Kuvan koirat eivät liity juttuun :D

Soli rankkaa elämä tuolla viikolla.. <3


Trickteamin Seinäjoen osasto omalla petillään <3


Repo rankana :D :D

tiistai 28. lokakuuta 2014

PIKA-koe



Alman vuoro oli harrastaa viikonloppuna :) Bongasin Facebookista ilmoituksen, jossa tarjottiin vielä muutamaa vapaata paikkaa Pika-kokeeseen ja niinpä Joni ilmoitti Alman.

Kennelliiton sivuilta kopsattua:

"PIKA - koe on kääpiö- ja kaniinimäyräkoirien käyttötaipumuskoe. Käyttötaipumuskoe järjestetään koirakohtaisena kokeena. PIKA - kokeen voi vastaanottaa ja arvostella tähän kokeeseen oikeutettu pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskokeen ylituomari."

Ilmeisesti porukka ihan treenaakin noihin taippareihin, mutta me oltiin sitä mieltä, että lahjattomat treenaa. Varmaan treenaamalla olisi tässä(kin) tapauksessa asiasta vähän enemmän hyötynyt, mutta on se toisaalta musta vaan typerää treenata, jos ideana on testata taipumusta.

Lauantai 25.10 meni koko päivä parilla metsässä ja tässäpä tulos (tuomari Karla Sohlman):

Etsintä:
"Alma puhkuu intoa ja aloittaa varman jälkityön käyttäen maavainua. Koko matka kuljetaan jäljen päällä hienosti. Kulma mennään tarkasti."

Laukauksensieto:
"Alma kuulee laukauksen, katsoo taakse ja jatkaa samantien nuuskuttelua."

Kolotyöskentely/saaliskäyttäytyminen:
"Kololle tultaessa Alma aloittaa putken tutkimisen ja menee sisälle. Maistelee vähän sorkkaa, mutta aloittaa juoksentelun putken sisälle ja ulos. Tämä olikin mukavaa, mutta aika loppuu. Sorkka kyllä kiinnosti, samoin putki, mutta ajatus sen poistuomisesta sieltä syttyi liian myöhään valitettavasti."

Loppuarvostelu:
"Alma osoitti erittäin hyvää taipumusta jäljellä ja kololla, kun ajatus kirkastui siellä, valitettavasti kello oli tänään liian nopea. PIKA O. HYLÄTTY."

Alma oli ollut jäljellä aivan innoissaan, mutta putkiosio tai lähinnä sorkan tuominen ulos putkesta ei ollut oikein Alman juttu. Sorkan ulostuomista olivat harjoitelleet koeajan päätyttyä ja Alma oli tuonut sen lopulta leikkimisen jälkeen ulos putkesta, niinpä Joni päätti lähteä vielä uudelle yrittämälle sunnuntaina.

Sunnuntai 26.10 (tuomari Karla Sohlman):

Etsintä:
"Alma jäljestää alusta loppuun erinomaisesti käyttäen maavainua. Kulman menee pienellä kaarroksella uudelle osuudelle." (toim. huom. oli ollut tosi tuulista, mikä luonnollisesti vaikuttaa jäljen nuuskutteluun)

Laukauksensieto:
"Alma pysähtyy laukauksen kuultuaan ja katsoo taakse. jatkaa heti nuuskuttelua."

Kolotyöskentely/saaliskäyttäytyminen:
"Kololle tultaessa Alma menee ensin taas putkeen, mutta todettuaan saaliin "kuolleeksi" into sen pois tuomiseen lopahtaa. Alman ilme kertoo ohjaajalle, että ei kiinnosta ja aika tulee täyteen."

Loppuarvostelu:
"Alma oli viikonlopun paras jäljestäjä! Ikä on tuonut sille "oikeuden" näyttää, että teen mitä haluan :) Koirakon työskentelyä oli ilo seurata! Epäilystä ei ole, etteikö Alma tietäisi, mitä tehdä ja taipumusta kyllä on! PIKA O. HYLÄTTY"

Tässä voi nyt sitten pohtia, olisikko harjoittelemalla päässyt mihinkään. Ehkä, ehkä ei. Mutta suorastaan huvitti tuomarin kommentti, että ikä on tuonut Almalle oikeuden näyttää, että tekee mitä haluaa. Näkyy myös meidän arjessa ;) Ja näkyi kyllä jo nuorempana, että onko tässä lie edes iästä kysymys :D

Alman mielestä kulunut viikonloppu oli ehkä se Maailman Parhain! Sai koko takapää hännän mukana viuhtoen jäljestää peuran sorkkaa yhteensä puoli kilometriä! Kyllä siihen malliin sitten sunnuntai-iltana kyllä väsyttikin :D Ehkei tätä koemuotoa enää uusiksi, mutta mejä-kokeisiin sitten seuraavaksi. Siinä Alma on luonnonlahjakkuus..

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Jyväskylän kisat

Kisattiin Jyväskylässä kuun ekana viikonloppuna. Molemmille soopeleille kaksi rataa molempina päivinä.

Oodin kanssa meillä oli tavoitteena tehdä parhaamme. Mulle liikkumista enemmän treenityylillä (en tiä, mikä lahnavaihe muhun aina kisoissa iskee) ja menemisen meininkiä. Eka rata oli muuten sujuva, mutta siellä oli vastapäätä olevan putken kautta putki-puomi-erottelu ja siitä olisi pitänyt mennä putkelle. Puomin alla oleva putki tuli niin pitkälle sivulle, että vaikka kuinka yritin en ennättänyt sen ohi. Puomi-käsky sanallisestikin olisi voinut olla lisäksi vahvempi ja tällä yhdistelmällä Oodi tuli molemmista ohi (!). Sääntöhän meillä on, että putkelle lähetetään vierestä ja puomille mentäessä mä vaan juoksen karkuun. Ei onnistunut kumpikaan ja Oodi ei nöyrästi tehnyt kumpaakaan (missä on mun aina putkeen ampuva koirani!? :D). Yritin palata takaisin puomia liki, mutta koska oltiin luonnollisesti myös putkeaa liki, Oodi vilahti sinne (ihan niiko oon opettanutkin). Hyllyhän siitä tuli. Loppurata oli oikein sujuvaa sen jälkeen, vaikka keinu vähän hidas olikin.

Kakkosradalta otettiin vitonen, kun Oodin jalka lipesi ja se tippui keinulta. Keinu oli ihan katsojia liki ja äippä ja Joni oli siinä vieressä tilannetta todistamassa. Mä vähän radalla ihmettelin, että vaikka keinu vielä usein on hidas, ni ei Oodilla ole ollut (enää) tyylinä siltä pois hyppelehtiä. Onneksi saatiin selitys asialle, ja muussa radassa ei ollut valittamisen vikaa.

Sunnuntaiaamu aloitettiin mulle vaikealla hyppärillä, jossa huomasin koko ajan ajautuvani typeristä ohjausvalinnoistani johtuen Oodin eteen ja blondi veti radalla liinat kiinni useampaankin otteeseen siitä syystä. Nolla se kuitenkin oli, vaikka sillä menolla ei kovasti pääsekään kehumaan ohjaajasta johtuen.



Viimeiselle radalle mä päätin, et nyt muuten mietin, jotta edellisen radan mokat ei uusiudu. Ja se rata oli itse asiassa meille muutenkin sopivampi. Ainoa, mikä jäi harmittamaan siinä, oli tilastokeppivirhe (Päivikki tosin kommentoi, että siinä oli moni muukin ollut bongaamatta eka kellertävän ruskeeta keppiä pohjaa vasten) ja vitonen siitä tuli. Muuten aivan mahtavaa menoa, jopa multa!! :) Kerrankin! Tätä toivottavasti lisää sit ens kuun alussa Jyväskylässä..


Myrtillä ja Jonilla ei tiimityö valitettavasti ollut ihan yhtä sujuvaa tai lähinnä Myrtillä takkusi. Vaikka Jyväskylän halli on normaalisti ollut Myrtille sopiva, oli nyt jostain syystä jänskätystä ilmassa ja jokusen tuloksen lisäksi hyllyjä tuli ilman sen suurempia meriittejä.

Nyt ollaan Oodin kanssa agilitytauolla. Treeneistä neljä viikkoa ja kisoista kuukausi. Perjantaina saavuimme Seinäjoelle. Täällä vietämme rentoutuen (lue: tenttiin lukien) Oodin ja Hipun kanssa viikon nauttien taas vähän erilaisista lenkkimaisemista ja ennen kaikkea ihan parhaasta karvakaveriseurasta, kun Oodin äiti Carro, veli Särö ja Repo-"eno" on taas hetken osa meidän laumaa <3

Tosin Oodille tää ei kyllä ehkä ole lomaa. Son niin rankkaa rakastaa koko ajan ja tauotta, mutta en epäile, etteikö tää olisi paras irtiotto arjesta, treeneistä ja kisoista, kun elämäntehtävänä on viikko kertoa sukulaisille häntää liekuttaen ja kieli koko ajan lipoen, kuinka ihania ne omat sukulaiset onkaan.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kullanmurusia ruskassa

kuva Iita Sillanpää
kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää


kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää


kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää

kuva Iita Sillanpää

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Oodin vuoro. TAAS! :)

Moon ihan sykkyrällä. Ei mun väsyneet aivot edes enää tajua, mutta sydäntä naurattaa. On se vaan Oodi melkoinen tuloskone <3 Kuusi starttia viikonlopussa: kolme nollaa, 5vp, 10vp (joka ennemmin olisi myös ollut se 5vp, mutta tuomari on aina oikeassa ;D) sekä yksi hyl <3 Ihan huisaa mennä sen kanssa!



Eilen aamuna herätyskellon soidessa ajattelin, että päässä on oltava vikaa ja pahasti (eikä kai mikään sitä vastaan edelleenkään todista, etteikö olisi :D). Tuntui niin vaikealta nousta ylös puoli kahdeksalta ja ajatuksena seuraavan päivän herätyksestä puoli kuusi tuntui vielä pahemmalta. Jostain sain silloin aiemmin idean, että kisaan molempina päivinä. Tai no, kai se tuli siitä, etten vaan osannut päättää kummassa kisaisin ja ratkaisin ongelman ilmoamalla molempiin ;D

Eilisen SERTin jälkeen fiilikset oli ihan loistavat ja vaikka illalla kovasti väsyttikin, oli mieli silti valmis jo tähän päivään. Puoli kuusi ei edes tuntunut niin pahalta kuin eilinen puoli kahdeksan (siis mitä ihmettä!?!) ja pian huomasin olevani autossa Sussun ja Sofian kanssa.

Eilen lähdin asioikseni tekemään tuplaa Varkauteen, mutta siitä reissusta olikin kotia tuomisina jotain aivan muuta. Tänään oli ajatuksena, että jospa sitä kävis tekemässä tiimiradat Oodin kanssa sen kummempia miettimättä. Tuskin sitä enempää uskaltaisi tälle viikonlopulle enää toivoa.

Eka agilityrata tyssäsi viidenneksi vikalle esteelle, missä oli puomin jälkeen hyppy samalla lailla kuin Laukaassa oli (ja sielläkin mössittiin). Siitä otettiin kielto, kun Oodi ei ollut varma, saako mennä ja mä olin myöhässä. Sitä ennen oltiin tuomarin mukaan otettu puomin kontaktilta vitonen, mutta sitä se ei kyllä mun eikä muidenkaan mukaan ollut (erikseen tästä tultiin mulle sanomaan, mikä jotenkin niin lämmitti mieltä). Vitonen tai kymppi sinne tänne, mitä siitä, juoksukontakteissa on ilmeisesti edelleen se oma riskinsä.

Onneksi ne molemmat virheet jätettiin kuitenkin sille ekalle radalle, sillä kaksi viimestä tehtiinkin sitten nollana :) Keskimmäisellä radalla sijoituttiin toiseksi häviten sekunnin verran voittajalle. Mä kun jo luulin, et Zili oli jo valio ja SERT siirtyisi meille, mutta se olikin se viimeinen puuttuva. No, ehkä se SERT per viikonloppu ihan riittää ;)

Saatiin sentäs palkinnoksi tuollainen kivenmöhkäre. Möhkäre on täydellinen sana kuvaamaan tuota, sillä son painava. Siis todella painava. Vaikkei iso olekaan. Ihana muisto taas meidän menosta <3

Ihme kyllä, tehtiin nolla hyppäriltä. Hyppärinollia meillä ei juuri ole siunaantunut, vaikka kakkosissa vielä tosiaan luulin, et non meidän juttu. Nytpä tehtiin sellainen toinen tälle kaudelle ja kahdeksalla nollalla, joissa tupla, me ollaan oikeutettuja ensi vuonna kisaamaan SM-kisoissa Oulussa. Nyt sitten sitä nollavoittoa metsästämään mm-karsintoja varten, likellä se oli tänä viikonloppuna jo kahdesti ;D

lauantai 27. syyskuuta 2014

Oodin vuoro


Myrtti nyt on tässä viime aikoina kantanut jos jonkinlaista pokaalia ja ruusuketta, niin oli se Oodinkin aika saada oma ruusukkeensa. En vaan tajua tätä karmaa, mikä mein SERTejä vaivaa!? Miksi ne aina tulee sellaisilta radoilta, että niitä ei voi katsoa uudestaan, koska siinä tapauksessa joutuisi häpeästä lopettamaan koko lajin .. Yyh.

Tänään Varkaudessa ensimmäinen agilityrata voisi olla ollut nimeltään Kontatenkin olisit jo perillä. No joo, Oodia en syytä sitten yhtään, koska molin päättänyt tehdä kaksi nössönollaa. Kisaajalista oli sitä tasoa, ettei SM:issä enää kovemmassa seurassa tarviaisi kisata ja mä ajattelin, ettei voittoa tule, vaikka juoksisin kuinka ja tekisin mitä. Tavoite oli siis nössötuplat ja toki nössöys tekee oman osansa ohjauksen kautta myös vauhtiin, mutta silti. Myös Oletko koskaan ennen ohjannut agilitykoiraa olisi ollut  toinen vaihtoehtonimike.

No, ei tullut kuin yksi nössönolla, koska Oodi ilmeisesti päätti kakkosradalla, jotta tuollainen peli saa loppua ja nyt mennään! Mentiin sitten vähän muuallekin kuin piti :O

Ekan radan jälkeen lämppälenkiltä palatessamme Anu huutaa parkkiksella ONNEA! Moon ihan, et mistä!? No SERTistä tietenkin. Eikä!! Tottakai moon iloinen ja onnellinen ja vaikka mitä! :) Oodi on ihan huisa <3 Mutta ohjaaja oli taas jostain toiselta planeetalta. Ihan kuin saadessamme nousuSERTimme ykkösistä. Katsoin sen videon muutama viikko sitten ja pohdin, että puhtaasta radasta huolimatta tuomarilla tulisi olla oikeus evätä SERT, jos rata näyttää kamalalta. Sama fiilis tänään.

Mulla vaan oli ajatus, kuinka tää menee. Me tehdään joku huikealta tuntuva rata (niiko vaiks se Laukaan kakkosrata) ja sit siinä fiiliksessä saadaan SERT. Todellisuus ei ihan vastannut haaveita. Ei ihan. Fiilis on totaalisen järkyttynyt. Jos sitä rataa ei voi edes kutsua agilityksi, miten siitä agilitySERTiä voi edes saada :D

Nyt lähden asettelemaan ruusuketta seinälle omiensa joukkoon. Sinne pääsee vaan ne, joilla oikeasti on arvoa <3 Oli se sitten millä fiiliksellä tahansa saatu, ni ansaittu se silti on :)

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Nollavoittajat

Ja ihan monikossa, vaikka kyse onkin yhdestä koirakosta <3


Eka nolla tuli Jyväskylässä reilut kaksi viikkoa sitten. Mä itkin. Moneen kertaan itse asiassa sinä päivänä. Jonin mielestä soli hieman liiottelua, mutta en vaan voinut sille mitään. Olin liian onnellinen <3 Vihdoinkin se, mitä katselen treeneissä viikoista toiseen, alkaa näkyä myös kisatilanteessa. Kyllä jänskätys näkyy Myrtillä mm. vauhdissa, mutta se saa varmuuden kasvaessa ajallaan kasvaa treenimittoihin. Ei tässä tuollakaan vauhdilla näytä olevan mitään ongelmaa ykkösissä ;)

Niin monta monituista kertaa se oli jo pienestä kiinni. Ihan niin kuin se agilityssa on. Edellisenä viikonloppunakin ACElla Kurkimäessä Joni ja Myrtti olivat kolmella radalla palkintosijoilla 1, 2 ja 1, mutta pienillä kauneusvirheillä.

Jyväskylässä voittonolla ei ainakaan tullut ratojen helppoudesta. Keppikulmat ja muut ihmeellisyydet pitivät huolen, että yliaikanollia (ykkösissä!!) riitti joka radalta eikä puhtailla nollilla juuri juhlittu.


Pieksämäelle tultaessa nyt viikonloppuna katseeni kiinnittyi heti palkintopöytään. Mä kun niin rakastaisin pokaalia muistona menestymisestä ja Oodi taas rakastaisi ruusuketta ja nyt ois molempia tarjolla limpun (ja kisalahjakortin) lisäksi. Oodi nyt ei päässyt ruusukkeesta nauttimaan (eikä blondi kyllä kisannutkaan), mutta Myrtti sellasen sai. Pokaali on niin iso, ettei se mahdu kirjahyllyyn eli son laitettava koko kämpän sisustus uusiksi :D

Myrtti pisti ekalla radalla parastaan ja sehän riitti ;) Joni sanoi, että Myrtin fiiliksestä huomasi heti, että soli kohdillaan. Edelleen silti toinen rata oli liikaa ja Myrtti kielsi kaikki kontaktit ja ihmetteli maahan upotettuja tikkuja, että mitäs niillä oikein tehdäänkään. Välillä ei tiedä, että itkeäkö vai nauraa (mä nyt yleensä kyllä taidan itkeä tilanteesta riippumatta :D), mutta kyllä se tästä. Reilu kuukausi sitten Myrtti ei vielä pystynyt tekemään yhtään kontaktia kisoissa kieltämättä ja nyt menee jo kokonainen rata. Jatkamme kisafiiliksen treenaamista ensi viikolla Jyväskylässä :)

lauantai 20. syyskuuta 2014

On se vaan ufoa..

.. vetää perjantaina metsässä perässään narussa veristä sientä, joka ei jätä jälkeäkään maahan. Tai siis ainakaan mun aisteilla havaitakseni. Ei veriläikkää, koska se veri on siinä sienessä, hajusta nyt puhumattakaan ;)

Seuraavana päivänä Hipun nenä kertoo jo tiellä, et hei, tuolla metsässähän se homma odottaa. Hirmu rempominen tieltä pusikon kautta metsään ja sieltä se aloitus löytyy. Syvä nuuskaisu ja sit mennään! Hieman ilmavainuisesti hetkittäin, mutta koko ajan liikahtamatta jäljeltä. Siinähän se niin selvästi menee. Häntä ei tosin heilu (niin kuin Almalla), töissähän täällä ollaan. Tosissaan ku mitkä! Lopussa kiitos seisoo ja raa'at broiskunsydämet. Oli se vaan pätevä likka. Niin pätevä <3

Oodilla tilanne oli vähän vaihteleva. Tiesi kyllä tiellä, minne mennään, mutta ekan jäljen ongelmana oli sieni, jossa ei verta vielä ihan kauheasti ollut ja siksi jälki tuntui keskeltä katkeavan. Totta tai ei, mutta mein lisättyä eilen puolessa välissä verta, jatkui matka melkein loppuun asti hyvin varmasti. Kunnes Oodi ajoi sen linnun piilostaan lentoon :D On se varmaan vaikeaa, kun pitää olla kaikki metsästyskoirat, vinttikoirat ja kaikki mahdolliset kerralla. Normikoira on ajokoira, lintukoira tai jotain muuta, Oodi-paran kun pitää olla kaikkea. Tai no paran ja paran, tainnut kyllä ihan itse valita tän roolinsa .. No, loppu löytyi lopulta, mutta ei se Oodia ilahduttanut. Kuka sitä nyt raakoja broiskunsydämiä söisi ..

Myrtti oli päivän yllättäjä. Edellisellä kerralla veren haistaessaan Myrtti oli varma jonkun kuolleen sinne ja oli sitä mieltä, jotta olisi parasta mahdollisimman hiljaa ja vikkelään poistua paikalta ennen kuin kuollaan muutkin. Tänään oli jo aivan eri meininki, vaikkei sitä nyt miksikään ammattilaisen tekemiseksi vielä voi todellakaan kutsua :D Jäljestä löytyi kuitenkin alku, itse jälki ja loppu. Myrtti näytti hieman sille, ettei ollut aivan varma, mitä oli tekemässä, mutta tekipähän nyt sitten kuitenkin. Jos tätä vauhtia kehitys menee, niin ensi vuonnahan sitä ollaan Myrtin kanssakin jo kisoissa ;)

Alman kanssa oikeasti kisoja voisi harkita tosissaan. Hippukaan ei paljoa Alman menossa häviä, vaikkakin homma hoidetaan vähemmän innolla ja enemmän siksi, että työt jotka annetaan, tulee vastuullisen koiran hoitaa. Oli syy, mikä tahansa, oon mä enemmän kuin tyytyväinen, että Pikkumusta keskittyy ja tekee työnsä kunnolla. Oodi taas. No, alkuunsa blondi vaikutti tähän hommaan täydelliseltä, mutta nyt tuntuu nuo muut metsästyskoirien urat häiritsevän keskittymistä (sitä kuulemma on oikeasti ongelmana osalla jälkikoirista, joilla on voimakkaat riistavietit). Mut Oodi tehköön, kuin tykkää. Oodilla on muitakin harrastuksia ja jos jälki alkaa taas kiinnostaa, niin sit mietitään niitä kisoja uudestaan :)

Tähän vielä video muutaman viikon takaa, kun Oodi oli vuorostaan vinttikoira:



P.S Ni, ja jos mietitte, et kuin blogi on taas palannut näin aktiivisesti henkiin, ni se johtuu todennäköisesti hyvin vahvasti siitä, et moon opintovapaalla enkä töissä lainkaan ;)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Fyssarilla


Soopelit kävivät eilen tsekkauksessa fysioterapeutti Susanna Vartiaisella. Edellisestä käynnistä oli kuukausi aikaa ja alunperin suunnittelin ottavani Oodin ja Hipun mukaan. Hippu kun sai kortisonipiikin viime viikolla jalkaansa, niin olikin parempi vaihtaa osallistujaa vielä tässä vaiheessa. Niinpä Myrtti lähti matkaan ja hyvä niin!

Oodilla ei ollut (taaskaan) mitään muuta ongelmaa kuin jumissa olevat sisäreidet. Tämä nyt sinänsä on positiivinen ongelma sillä, että ne saa todella helpolla hoidettua auki. Kurjaa taas se, ettei edelleenkään ole tiedossa, mikä ne jumiin saa. Riippumatta siitä, kuinka usein Oodia hoidetaan on ongelma aina sama. Huikkaskaa ihmeessä joku viisas, jos tähän jotain ideaa ois! Mieluummin toki hoidattaisin aiheuttajaa enkä pelkästään seurausta.

Myrtti oli viimeksi käydessä elokuussa aivan mallikelpoisessa kunnossa, mitään huomautettavaa ei juuri ollut ollut. Nyt tilanne oli aika lailla toinen :( Koko selkä tuntui olevan enemmän tai vähemmän paikasta riippuen jumissa. Heti näkyy, kun uintikausi päättyi, ettei se kunnossa pysyminen olekaan niin helppoa. Myrtti on onneksi aina ollut sellainen, että se reagoi hoitoon tosi hyvin ja koko selkä saatiin takas kuntoon. Nyt sit joka päivä venytyksiä jumppapallolla luvassa. Ja vähän jo mietittiin, et pitäisikö ostaa sarjakortti uimalaan Jyväskylään. NIIN kurjaa, ettei täältä yhtään lähempää uimalaa löydy :(

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kisaamisen autuus

Eilen naamakirjan seinä täyttyi valioitumisuutisista, piirimestaruussijoista ja triplanollista Suomen MM-pronsista puhumattakaan. Mitään niistä ei tullut meille, mutta musta silti tuntui, ettei kukaan olisi voinut olla mua onnellisempi. Taaskaan. Oodin kanssa kisaaminen saa vaan mut niin fiiliksiin. Takana ihan mieletön kesä kaikkine kisareissuineen.

Jokainen startti on ihan mieletön onni. En todellakaan pidä itsestäänselvyytenä yhtään niistä. Vaikka Oodi on nuori koira ja meillä on toivottavasti vielä pitkä yhteinen kisaura edessä, ei mikään ole silti varmaa. Joka kerta istuttaessani Oodin lähtöön riemuitsen siitä, ettei se koskaan varasta (Joni nauroikin, et mun itsevarma koiran lähtöön jättämistyyli tulee vielä joskus jaloille Oodin muodossa :D). Kun kutsun, neiti tulee ja tekee aina parhaansa. Oodi ei koskaan tee virhettä tahallaan (mä olen niihin 100% syypää), ei koskaan kettuile ja pyrkii olemaan mun kanssa tiimi. Ja mä lupasin Oodille, et mä yritän parhaani mukaan olla se yhtä mahtava toinen osapuoli meidän tiimistä.

Eilen ekalta radalta Laukaasta tuli rimavitonen, vauhtisuora takana ja tiukasti hypätty kulmahyppy oli liikaa ja tilastorima tuli alas (tais olla toinen tälle vuodelle). Toisella radalla ohjaaja ei ollut enää vauhdissa mukana suoran toisessa päässä ja Oodi luuli mun paniikkiohjauksesta, että sama hyppy mennään vielä takaspäinkin. No ei oltas tuomarin suunnitelman mukaan menty, mutta muu rata fiilisteltiin silti. Tiiminä. 



Joka radan jälkeen mua tillittää silmiin maailman kaunein blondi naama nauraen. Tietäen olleensa ihan maailman paras. Ja sen mä yritän joka radan jälkeen yrittää kaikin keinoin Oodille kertoa. Meni tuloksellisesti miten meni.



Tottakai mäkin toivon menestystä, se on niitä kisaamisen ja tiimityön lisäetuja, kun oikein onnistuu. Nyt meillä oli eka viikonloppu kuukauteen, kun ei tehty yhtään nollaa. SM-kisoista puuttuu tuplat ja MM-karsinnoista voitto, muuten nollat on meillä kasassa. Mutta ne kyllä tulee sieltä, ja jolleivät tulisikaan, mitä sitten. 

Vaikka meillä onkin jo muutama vuosi harrastusta takana, ollaan me silti vielä kehittyvä koirakko. Vauhtia ja varmuutta on koko ajan tullut lisää, mun ohjauksen kehittymisestä puhumattakaan. Keinu on edelleen vahvistusta kaipaava, mutta viime vuoden ongelmien jälkeen oon edelleen onnellinen siitä, et neiti tekee sen, oli se sit kuin hitaasti tahansa. Kunhan talven kisatauko alkaa, niin otetaan keinu kunnon syyniin. Kaikki aikanaan ja sitä odotellessa nautitaan joka radasta!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kuvaa ja liikkuvaa kuvaa

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

kuva Saara Heiskanen

video
Joni ja Myrtti Mikkelissä 8.6.14, 5/1.

video
Me Oodin kanssa Joensuussa 1.6.14 0/4.

video
Oodin kanssa Joensuussa 1.6.14 0/3. eli tuplathan siitä tuli :)

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kuvia ja filmiä

Kalju-Myrtti toukokuussa 2014



Siskon oli p-a-k-k-o päästä mukaan, kun luvassa oli poseerausta ja kamera ;)



video

Lauantaina kipiteltiin Joensuussa Oodin kanssa neljä rataa. Rutiini on viime kuun sairastelun takia aivan hukassa, mutta hieno likka blondi kyllä on! <3 Kun vaan muistaisi ajoissa kertoa minne mennään, niin ei tarviais Oodin arpoa ja irtoilla ylimääräisiä. Kyllä tää tästä .. Ens viikonloppuna jatketaan!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Wiuf sanoi Oodi ..

.. ja huiskaisi mun ohi suorilla putkilla eilen treeneissä. A:n jälkeinen elämä näytti suunnitellun persjätön sijaan pelastukselta (onneksi onnistuneelta sellaiselta, vaikkakaan ei muuten kovin kauniilta :D), mutta loppujen lopuksi blondi luiskahti ylimääräiseen putkeen (did not see THAT coming! :D). Huisin hauskaa oli silti, ja radan kahdesta ekasta hypystä (tai no ei niiden suorittaminen kyllä mukaan päässyt ;) ) on valokuva. Jatketaan kuvaamisen harjoittelua ja harjoittelua muutenkin! ;D

video

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Wiuf sanoi aika ..

.. ja hujahti. Jonnekin se vaan katosi, ehkä agilitymasennuksen (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua) myötä. Viime vuonna saavutettiin niin kovasti, selätettiin keinuongelma ja löydettiin tiimityö. Marraskuun kisoissa hyllytettiin kolmesti. Varmaan eniten hyllyjä putkeen, mitä koko vuonna missään kohtaa. Se, että vika rata oli hieno, ei pelastanut fiilistä.

Rata, jonka kolme viimeistä estettä hävisi mielestä ..

Jotenkin en vaan voinut kuvitella, että tiimityömme jatkuisi. Treenit olivat syystä tai toisesta vähällä ja tuntui, ettei me oltu samalla lailla me kuin viime vuonna. Ikään kuin vuosiluvun muuttuminen olisi muutanut jotain. Väärässä olin, lälläslää.

Tänään aamupäivällä nautittiin äipän ja mummun seurasta ja iltapäivästä korkattiin vuoden ekat kisat. Liki kahden viikon influenssa ei meidän yhteistyötä saanut tuhottua, vaikkakin muutama ylimääräinen mutka ja kieppi matkaan osuikin. 1,5s tai yksi osallistumaton koirakko, miten sen nyt ottaa, erottivat meidät ekasta SERTistämme. Hetken harmitti, mutta sitten tajusin, että puolikuntoisena, viimeksi 3kk sitten kisanneena ja viime aikoina hyvin vähän treenanneena on aikas huisin hyvin olla neljänsiä 39 koirakosta. Vastahan me kolmoset korkattiin, kyllä tässä ennätetään ;) Alla videota ylimäärämutkineen.

video

Koska loput videot ovat ylösalaisin, jää näkemättä tältä erää kaksi nollaa seurannutta huisin hienoa hyllyä, joissa toisessa yksi hyppy väärinpäin ja toisessa väärä putkenpää koituivat kohtaloksemme. Ylösalaisin katsottuna radat näyttivät itse asiassa hyvinkin mielenkiintoisilta, mutta toisen kerran sitten .. :D

Oodi pukeutui jo osaltaan BoT:iin ja nautiskeli perinteisestä pihvistään. Mä taidan jatkaa loimeen pukeutumista vuorostani, kun niskoja jomottaa. Sellaista sunnuntai-iltaa tänne :)