lauantai 25. toukokuuta 2013

Paras ystäväni Mato




Mato ei Hipun pyynnöistä huolimatta tullut (vai eikö lie päässyt) lelulaatikon korkean reunan yli, joten Hipun ei auttanut kuin mennä itsekin lelulaatikkoon Madon seuraksi. Sieltä mä Pikkumustan yllätyksekseni löysin, mutta mitäpä sitä ei pieni koira Ystävänsä eteen tekisi .. <3

Andyn hoitokeikan jälkeen lelut olivat jääneet jemmaan enkä ollut muistanut palauttaa edes Matoa ja Nallea takaisin Hipulle :( Kova ikävähän siinä oli jo ennättänyt tulla ja heti nähtyään Madon Hippu nappasi Ystävänsä mukaan ja meni huilille säkkituoliin. Aamulenkille lähtö ei meinannut sujua sitten ollenkaan, koska Hippu ei halunnut jättää Matoa. Hetken aikaa jouduin Hippua eteisessä maanittelemaan, jotta sain neidin ylös säkkituolista ja matkalla olohuoneesta eteiseen Hipun piti vielä moikata ja kirputtaa Nalle <3

Aamulenkin jälkeen koirat jäivät hetkeksi keskenään kotia ja kun tulin takasin oli Hippu molempien Ystäviensä kanssa säkkituolissa aamupäiväkauneusunilla. Aurinko veti mua puoleensa ja menin hetkeksi parvekkeelle istumaan ja lämmöstä nautiskelemaan. Muu kolmikko tuli salamana mukaan, kuka sitä nyt ei auringosta tykkäisi!? Hippua ei vaan näkynyt ..

Hetken päästä Hippu tuli ihan pöllämystyneen näköisenä parvekkeelle, ei ilmeisesti ollut tajunnut, että me muu porukka siellä oltiin. Kirputti mua ja oli niin onnellinen seurasta, mutta ei silti kauan malttanut meidän seurassa olla, kun palasi takaisin olohuoneeseen. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, niin Hippu tuli takaisin ja kukapas muukaan Pikkumustalla olikaan mukana kuin Mato! Niinpä me sit otettiin parvekkeella aurinkoa koko porukka, Alma, Oodi, Myrtti, Hippu ja Mato <3

torstai 23. toukokuuta 2013

Kolmosissa

kuva Essi Saarela

kuva Essi Saarela
Zelda lähti mulle viime sunnuntaina näyttämään, ettei se meno kolmosissa ole ollenkaan niin pelottavaa ja kauhistuttavaa, mitä aina kuvittelen. No, testikokeilu meni juuri niin kuin pitikin eli rataantutustumisessa jo tajusin, ettei se meille Oodin kanssa mikään mahdottomuus ois ollenkaan, ei yhdelläkään kolmella sunnuntaina kokeillusta radasta. Zeldan kanssa mainetta ja kunniaa ei tullut, mutta meillä oli kyllä molemmilla tosi kiva päivä :) Tuolla treenimäärällä (LUE: niin millä treenillä?) olin erittäin tyytyväinen meidän menoon virheistä huolimatta ja tulipahan opittua, ettei kaikki korjaile mun virheitä sitä tahtia mitä Oodi ;)

Eka rata Zeldan kanssa kolmosissa

Kepit oli aivan mahtavat ja alku ylipäänsä tuntui hyvin sujuvan. Sen jälkeen luotin liikaa oodimaiseen tyyliin hakea esteitä ja etenkin putkia ja pakka levisi. Plan B:t ei myöskään toimi samalla lailla kuin Oodilla eli jos homma menee puihin, ni sinne se sit kanssa menee :D Mutta menköön, kivaa oli!

Hyppäri Zeldan kanssa

Tää rata ois ollut suhteellisen sujuvaa kaarroksista ja yhdestä riman tiputuksesta huolimatta, mikäli olisin muistanut valssata ekan putken jälkeiselle esteelle. Se ei paljoa siinä auta seistä töröttää, että mites nyt ja Zelda ei taaskaan lämmennyt mun pelastusyritykselle ;D Kuudes startti samaisena viikonloppuna oli selvästi mulle jo liikaa ..

Iso kiitos Sussulle Zeldan lainasta! <3 Huippua oli liidellä Zeldan kanssa, menen mielelläni toistekin! :) Ja mikä parasta, mun ei enää tarvia pelätä niitä nollia Oodinkaan kanssa. Katsotaan, mitä tulevat kisat tuovatkaan tulleessaan ..

maanantai 20. toukokuuta 2013

Videoo

Oodi Acen kisoissa 3.5, nollavoitto

Oodi Hupun kisoissa 18.5, 5vp

Ja koska illalla oon menossa vetämään taas keppikurssia, on pakko linkittää vielä aikas hieno keppikulma lauantain ekalta radalta:

Oodin kepit

Kerran piti Oodin vilasta, että ihanko oikeasti kepeille (ei varmaan putkeenkaan ihan paras kuuluvuus), mutta sen jälkeen neiti osaa kyllä itse hakea hienosti kulman <3

Meillon nyt tosiaan yhdet omat treenit ja kisat joka viikko tässä useamman viikon. Paljon asiaa löytyisi, mutta koska myös muuta elämää pitää olla, saa nyt tältä erää videot riittää. Lisää sepustusta kisoista kaikkineen tulossa. Sitten, kun ennätän :)

lauantai 4. toukokuuta 2013

Taitava kakkosluokkalainen :)

Olin vähän niin kuin jo unohtanut sen, että kakkosluokkalaisia edes oltiinkaan. Tuntui kisatilanteessa kuin meistä ei olisi mihinkään. Viime kesän kolarikummitukset molempien mielessä ja vaikka ne omasta kotihallista oltiin saatu ajettua pois, tuntuivat ne edelleen tulevan esiin vieraammissa paikoissa.

Kisataukoa heinäkuusta maaliskuulle ja sieltä omien kisojen hyvän fiiliksen hyllyjen kautta tähän päivään. Ehkä tyyliin neljät kisat kokonaisuudessaan kakkosissa. Kisaamista ja vieraissa paikoissa aksaamista ei kuitenkaan voi mitenkään muuten harjoitella kuin menemällä sinne ja tekemällä. Tänään oltiin ACEn kisoissa kahden startin verran, ensi viikolla ACEn epikset sunnuntaina, siitä viikon päästä omat kisat kolme starttia lauantaina, siitä viikon päästä sunnuntaina jokunen startti Varkaudessa, siitä viikon päästä kaksipäiväiset kisat Kajaanissa ja putken lopettaa Iisalmi sitten joskus kesäkuun puolella. Saitte varmaan ideasta kiinni :D

Jokunen kerta käytiin ACElla nyt keväällä treenaamassa, ja omat treenit siirtyvät nyt tulevana keskiviikkona ulos eli saadaan siinäkin taas vaihtelua. Sanoin Hennalle mein lähtiessä, että tuloksilla ei ole sitten mitään väliä niin kauan, ku mulle tulee vaan hyvä fiilis mein tekemisestä ja nään, et Oodilla on kivaa.

Eka rata meni juurikin nuissa puitteissa. Mun mokia, Oodin epävarmuutta, hitautta (joka helpotti loppua kohti, kun alkoi saada menosta kiinni ja tajusi, että kyse on agilitysta) ja kiellot sekä keinulta että puomilta. Treeneissä ACElla Oodi ei niitä kieltänyt, joten selvästi se on kisatilanteeseen ja mun jännittämiseen liittyvä juttu. Mutta mulle jäi hyvä mieli. Oodi lopulta teki kontaktit, otti enemmän vauhtia loppua kohti ja tajusi, että ei ne kummitukset mukaan enää tulleetkaan.

Väliajan mä olin sit se ainoa hullu, joka heilui taustamusiikin mukaan ja yritti saada lihaksia lämpimäksi. Jutut oli jo perinteisesti aikas levottomia ja huomasi, että oma mieli oli suhteellisen rento. Tokaa rataa alettiin rakentaa ja soli kuin meille tehty. Hyppy-putki-putki-hyppy ja jo siinä näin, et nyt muuten lähti se mun Oodi matkaan. Jännitys tippui kokonaan pois ja mä tiesin, että kun meen niiko rataantutustumisessa ajattelin, ei meillä ole hätää. Eikä meillä ollutkaan, sillä Oodi kulki kuin ajatus ja mulla oli olo kuin omissa treeneissä omalla hallilla. Ihan kuin viime keväänä ennen onnettomuutta. Se harmonia on jotain sellasta, ettei sitä ees tajua niin joka solullansa kaipaavansa ennen kuin se on siinä ja me vaan ollaan yhtä. Tuskin mun ohjaaminen mitään maailman kauneinta edelleenkään on, mutta Oodi tietää, mitä tarkoitan ja se riittää. Videoita pääsette sit mun kanssa yhtä aikaa ihmettelemään sunnuntaina, sillä mäkään en ole nähnyt kuin sen toisen. Sen huonomman tottakai, sillä se nollavoittorata edelleen odottaa näkijäänsä.

Niinpä. Nollavoittorata :)