sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Maailmankirjat sekaisin

Käytiin äsken koirien kanssa kolmetuntinen metsässä etsimässä puolukoita ja sieniä. Itse saalis jäi hyvinkin vähäiseksi, mutta kyllä se vaan aina on niin ilo nuitten karvaisten menoa katsella, ne kun tuntuvat nauttivan mein sienireissuista viä enemmän kuin ihmiset itse :)

Oman porukan lisäksi matkassa oli Fanny, joka toimi oikein hyvin porukan hipattajana. Selvästi niillon eniten yhteistä Oodin kanssa, välillä juoksivat kylki kyljessä pitkällä kaukana edessä (kohti auringonlaskua :D) ja muut jäivät ihmettelemään mein ihmisten kanssa, et minnehän se matka tällä kertaa on. Pääosin kuitenkin rallasivat kaikki yhdessä kuka ketäkin jahdaten ja Myrttikin lähti hippoihin mukaan, vaikka usein piti käydäkin mun luona tsekkaamassa, etten oo mihkään hävinnyt.

Yllärit lenkillä teki Hippu, mistä en kyllä oo itse toipunut edelleenkään :D Me oltiin itse reilusti kymmeniä metrejä metsän puolella ja siellä kauempana meni hiekkatie. Näin, että joku pariskunta siellä käveli ja lähdin hissukseen kävelemään vähän syvemmälle, jotta ei tarvitsisi koiria ottaa kiinni tai edes kutsua luo. Koirat hyvin reagoikin mun suunnanvaihdokseen Hippua lukuun ottamatta, joka suuntasi tielle mun huudoista huolimatta. Hippu, pikkumustani, joka ei muista ihmisistä välitä tai suhtautuu heihin ainakin vähintään hyvin epäilevästi, sinkosi tielle moikkamaan siellä kävelemään pariskuntaa ja kuulin ihmisten jotain Hipulle juttelevankin. Pariskunnan jatkaessa matkaa Himpe palasi meidän luokse tyytyväisen oloisena ja koko tällä reissulla ei yhtä ainutta haukahdusta. En edelleenkään käsitä mitä tapahtui, Hipulla kun ei oo koskaan ollut mitään vetoa vieraita ihmisiä kohtaa ulkona. Ja ketään tuttuja he ei kyllä myöskään olleet :D Oodi sitten kruunasi vielä järkytyksen syömällä puolukan. Tänään on siis koettu kaikki aiemmin mahdottomilta tuntuneet asiat :D

Nyt kotona sit väsyjä koiria ja vielä väsympi mä. Mun flunssani ei kai oikein pitänyt märillä kengillä lenkkeilystä tuntitolkulla ja nyt sit särkee päätä ja palelee. Sohva kutsuu siis ja onneksi tällä kertaa sentäs ansaitusti :)

Tässä vielä lenkkiporukkamme perjantailta:
kuva Marjo Uimi




Kuvassa siis vasemmalta Hippu, Fiona, Zelda (ei tää "mein" Zelda kuitenkaan :D), Oodi ja Myrtti.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Sairasta

Siinäpä lomaviikko numero kolme tiivistetysti. Vieläkin räkää riittää niin päässä kuin keuhkoissakin, mutta tänään silti jo Marjon kanssa ulkoilutettiin veristä sientä :)

Maanantaina aloitettiin viikko tehokkaasti, kun 6.15 heräsin Jonin kelloon, tein viimeiset pakkaamiset, ruokin ja ulkoilutin koirat ja suuntasin auton nokan kohti Seinäjokea. Vähän kurkussa kaihersi jo siinä vaiheessa, mutta kovasti vielä elin toivossa, että reissaamiset ilmastointeineen olisi sen aiheuttaneet, mitään muita oireita kun ei ollut.

Vastassa meitä odotti koko Trickteamin lauma sekä Miira, Hulda ja perheen uusin tulokas Miio. Oodin kieli ei taas suussa pysynyt ja hännälläkin oli tekemistä pysyä kiinni kropassa kaikessa siinä liekutuksessa. Oodi käytti lasten kanssa kaikki pusutilanteet hyväkseen ja pussaili, minkä ennätti. Välillä Huldan touhut kaikkine hyppimisineen ei menneet blondilla ymmärrykseen, mutta ongelmitta silti selvittiin. Hippu suhtautui varovammin Huldaan, mutta pienellä pöh-pöh-pöhinällä siitäkin selvittiin. Miioon Hippu ei ottanut ollenkaan kantaa, Oodi taas käytti kieltään ainakin korvakäytävässä estoyrityksistä huolimatta.

Maanantai kului pääosin vaan ollessa. Iltalenkille lähdimme isommalla porukalla, kun Miiran ja lasten lisäksi saatiin seuraksi viä Anu Tujun ja Tällin kanssa eli shelttejä oli yhteensä kahdeksan :) Tiistaiaamuna lenkittelinkin sitten yksin kaikki kuusi shelttiä, yhdellä kädellä ja vielä kakkapussi samassa kädessä. Henna puhelimessa mulle siinä nauroikin, että rullaluistimet enää puuttuu, niin Cesar Millan on lähellä ;D Itse oon kyllä sitä mieltä, että useampi menee helpommin kuin vähempi, varsinkin, kun on niin ihana lauma <3

Tiistaina sitten heitettiinkin jo hyvästit ja vuorostaan suunnattiin kohti Jyväskylää. Erona menomatkaan oli tosin se, että takapenkillä oli yhden tricolourin ja soopelin lisäksi toinenkin soopeli, siskokoira Myrtti <3 Myrtti on tässä kuluneen viikon ihmetellyt meidän aikas kovin erilaista elämää ja hyvin on kyllä sujunut. Täällä on puoli sukua jo ihastunut tuohon ihastuttavaan persoonaan, enkä tosiaan vähiten mä itse ;) Ihmettelyt hurmurineidin kanssa jatkuvat ennalta määrittelemättömän ajan :)

Alkuviikko on kulunut vain ja ainoastaan lenkkeillen, kun ei musta sairastaessa oo ollut oikein mihinkään. Lenkit oon hoitanut, mutta muuten muu aktiviteetti on ollut kyllä vähissä. Äipän luona kyläiltiin, ja Hippu ja Oodi kävi Penttisen Marialla hierottavina (kiitos! <3) ja lenkkiseuraa meillä on ollut Elmosta, Zeldasta ja Fionasta. Yhdet makupalat ollaan piiloteltu sisällä ja huomenna tosiaan sit vuorossa verijälkeä heti aamusta, että ehkä tää tästä taas vähitellen normaalimpaan päin .. :)

Huomenna matkaamme sitten tyttöjen kanssa Kuopioon ihmettelemään elämää siellä vielä yhden lomaviikon verran ennen paluuta arkeen. Maanantaille on ostettu ACElta aksaa, tiistaina ois Savon shelttien näyttelytreenit ja keskiviikkona sit omat treenit. Lisäksi tilaukseen on menossa Flyball -masiina, että vähän taas erilaistakin ihmeteltävää on luvassa myös meidän koirille. Maanantaille ja torstaille on sovittu jo lenkit Rosie-whipun ja Riimi-sheltin kanssa ja tottakai ainakin Sussun porukkaa pitää taas pian nähdä, varmaan jo viikonloppuna :) Viimeisestä lomaviikosta siis tuskin vauhtia tulee puuttumaan ;D

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kultatricolour

Eilen piipahdin pikaseen mummulla äipältä lähdettyäni ja matkalla kohti kotia. Mummu näytti mulle lehdestä leikattua ilmoitusta, jossa etsittiin kadonnutta shetlanninlammaskoiraa. Roduksi oli tarkennettu sulkuihin minilassie, jonka perässä luki sitten määritelmänä vaan soopeli. Reilut 16 vuotta tätä mun shelttiharrastusta seuranneena ei mummulle silti tullut mieleen varmaksi, mihin sillä soopelilla viitattiin. Niinpä mä sit lyhyesti selitin, että Oodi on soopeli eli ruskea, mutta sitä voi myös kutsua kultasoopeliksi. Mummu siihen sit ihanasti totesi, et niinhän se Oodi onkin, kulta :) Niinpä sit pohdittiin, että Hipullekin on tällä periaatteella olemassa oma määritelmänsä: kultatricolour :)

Reissu oli kyllä kaikin puolin ihana irtiotto arjesta, vaikka tätä arkea kone sylissä Hippu jalkojen vieressä sohvalla maaten kyllä taas rakastaakin ihan erilailla, kun ennätti jo ikävä olla. Eka oltiin Jonin kanssa lauantaista maanantaihin Helsingissä, kierrettiin kauppoja, käytiin syömässä ja sunnuntai-iltana sit päästiin Nickelbackin keikalle <3 Vasta päivällä Joni luki netistä, että siellon lämppärinä Daughtry, mikä oli kyllä positiivinen ylläri (ja se tässä koneella nytkin soi tätä kirjoittaessani) :)

Maanantaina sitten matka jatkui äipän kanssa kohti Pariisia. Aurinko ja parissakympissä pyörivä lämpötila loivat loisto-olosuhteet reissulle ja hotellin loistosijainnin takia tuli käveltyä viimekertaista enemmän. Nyt tuntuu, että tuntee Pariisin kuin omat taskunsa ;) Menisin kyllä toistekin .. Taas.

Ainoa miinuspuoli koko reissussa oli se, että mulla oli välillä aivan älytön ikävä tyttöjä <3 Viime reissuni oli reilut viisi vuotta sitten myöskin Pariisissa ja silloin Hippu ei ollut vielä syntynyt, vaikka oli mun mieleeni jo haaveen pilkkeenä eksynytkin. Niinpä tää oli eka reissu ikinä, et olin tytöistä näin kauan erossa enkä mä ole kyllä siin hyvä. En mä ollut hyvä olemaan Jessestä erossa, enkä oo nyt näistäkään <3 Mut sen verran harvoin sitä tulee matkustettua, että kyllä sen kestää ;D

Tyttöjen viikko Sussulla oli mennyt hyvin. Oodi oli ollut oma itsensä, keksinyt ainoana, et kuin portti alakertaan aukeaa (ei uteliaalta voi reittejä estää) ja kiipeillyt ikkunalaudalla naapurustoa vahtien (naapuri kanteli ja joku ketunnäköinen koira siellä oli seisonut), että olivat olleet enemmänkin kuin kotonaan. Oodi oli päässyt keskiviikkona Sussun kanssa treeneihin (olivat olleet päteviä) ja viikko sitten sunnuntaina olivat Sussun kanssa juosseet kaksi rataa ACEn kisoissa. Mainetta ja menestystä ei ollut tullut, mutta blondilla oli ollut hauskaa (ja sehän son tärkeintä)! :)

Hauskuudella on kuitenkin hintansa ja niinpä täällä makaa kaksi karvaista ruumista. Hippu venyttelee välillä, önisee onnellisena ja häntä heiluu, jos katseemme sattuvat kohtaan. Oodia en oo nähnyt nyt hetkeen sen jälkeen, kun neiti siirtyi muualle tästä sohvalta nukkumaan. Sohvalla nukkumatyylinä oli kieli hampaiden väliin unohtuneena, silmät auki nukkuva ja jalat unesta sätkivä blondi eli mikään ihan pikkuväsy tässä ei ole iskenyt ;D

PeeÄs. Äsken käytiin kirjuroinnin välissä eka metsälenkki koko porukalla sitten Hipun sairastumisen. Ravilenkkejä hihnassa on vaan sen jälkeen ollut, niin ei meinannut mustien ja blondin riemulla olla rajoja, kun ravilämpän päälle pääsivätkin metsään kirmaamaan. Fanny oli tosiaan ekaa kertaa palattuaan myös porukan mukana ja niinpä meno oli kyllä sen mukaista. Hippu väsähti riehumiseen aikas nopsahti ja lönkötteli tyytyväisenä ravilla polkua pitkin. Tai no, olisi lönkötellyt, jolleivät ilkeät junnut olisi keksineet kiusata tyyppiä urakalla. Oodi innosti ja Fanny lähti ideaan mukaan, niin siinä sitten kaksi idioottia laittoivat "viisaat" päät yhteen. Me sit saatiin ihmiset ihan tosissaan Hippua puolustaa ennen kuin alkoi mennä perille, ettei heikompia kiusata. Oodi varsinkin tuntui olevan sellanen jästipää, että saa nähdä käydäänkö me asiasta keskusteluja viä myöhemminkin. Meitä oli kolme ihmistä laittamassa Oodille kova kovaa vastaan, mutta silti kesti ennen kuin viesti meni perille. Kaukana ei meinaa ollut, ettei blondi joutunut hihnaan. Siinä oli kyllä alussa puhuttu kulta blondista kaukana :(

lauantai 15. syyskuuta 2012

Lomalla viimeinkin :)

Istun parhaillani junassa ja itse tarinoitavat viettävät laatuaikaa Sussun porukan kanssa :) Tytöt lähti eilen iltapäivällä Sussulle hoitoon ja näemmekin tyttöjen kanssa sitten seuraavan kerran vasta ensi viikon lauantaina. Hui! Oikeasti tooosi pitkä aika, varmasti pisin, mitä oon nuista flikoista ikin ollutkaan erossa ..

Hipun sairausstoori sai vielä valitettavasti jatkoa, kun antibiootit nro 2 ei nekään oikein neidille sopineet. Useamman päivän selvittiin niitten kanssa ruokien ja Stomaxin kanssa taiteillen, mutta tiistai-iltana tuli stoppi ja niinpä sit tiistai-keskiviikko välinen yö meni Hipun oksentaessa ja mun siivotessa plus kärsiessä toisen tuskasta siin vieressä. Aamuun emme kovin pirteinä heränneet kumpikaan ja kun Hipun olo ei alkanut tasoittua, niin päätettiin sitten suunnata eläinlääkärin kautta.

K-S eläinklinikalla oli kyllä aivan hirmu mukava lääkäri, joka tutki Hipun tosi tarkkaan. Haava oli parantunut aivan yli odotusten ottaen huomioon, että leikkauksesta oli vasta viikko eikä muutenkaan suurempaa huomautettavaa ollut. Hieman nestevajeesta Pikkumusta kärsi, mutta eläinlääkärin kanssa tultiin siihen tulokseen, että pahoinvoinnin estolääkkeen jälkeen Hippu alkaa varmasti juoda itsekin ja näin siinä kävikin :) Hippu sai pahoinvoinnin estolääkkeen lääkärissä pistoksena ja vielä kahdelle päivälle kotia varmuudeksi tabletteina. Lisäksi kävin hakemassa Promaxia apteekista, siihen kun mulla on viä kovempi luotto kuin Stomaxiin näissä maha-asioissa.

Jo kotimatkalla Pikkumusta oli selkeästi paremmin voiva ja niinpä me alettiin taas opetella syömään, pienissä erissä ja usein. Eilen Hippu oli jo ihan normaali ja kun ei leikkauksestakaan ole tytöllä enää mitään kipuja, niin meno alkoi olla jo suhteellisen normaalia. Hippu osaa onneksi tosi hyvin kotona rauhoittua, niin energia ja voimat varmasti palailevat hyvinkin äkkiä. Kohta alkaa ennemmin ongelmana olla, et miten estetään kengurulasta loikkimasta, kun vaikkei leikkauksesta sinänsä mitään jäljkiä enää olekaan, niin sairasloma silti jatkuu viä jokusen viikon loikkien ja hillunnan osalta.

Oodin kanssa me suunnattiinkin sit heti samaisena iltana treeneihin, joissa vetäjänä meillä on tällä kaudella Pika-pikkusiskon Essi :) Treeni oli aikas pyöritystä, mutta suhteellisen kunnialla me siittä selvittiin, varsinkin kun laskee mukaan mun univajeeni ja sen, et olin juonut energiajuomia sen verran, ettei pää tuntunut toimivan olleskaan :D Muutama viikko sitten oltiin tuuraamassa Sussua treeneissä, niin Susku opetti meille rytmitystä. Siellä mä koin oivalluksen ja lakkasin olemasta putkikammoinen!! :) Osaan erityisesti töksäyttämällä (juu, agilityihmisten ammattitermi, tai sit ei :D) saada Oodille aivan älyttömän tiukat kurvit ja siihen päälle saan Oodin tulemaan mun mukana, vaiks putki ois miten hollilla. Uskomatonta, mutta totta! :) Ja sitä kikkaa nyt käytin sit Essinkin treeneissä ja kyllä blondi vaan oli pätevä. Mulla on ohjaajana olo kuin uudestisyntyneellä. Ja juu, ihan rauhassa voitte leimata mut jälkeenjääneeksi, mutta kukaan ei vaan oo koskaan kertonut mulle tällasista asioista :D

Torstaina me saatiin sit nauttia Hennan, Eddyn ja Andy-lapsen (12 vk) seurasta. Andylle oli sitten viime kerran tullut roimasti järkeä lisää, mutta on se silti vaan aina yhtä hellyttävää seurata tuollasen kakaran järjenjuoksua (-juoksemattomuutta) ja myös liikehdintää, joku kun on antanut tyypille kroppaan sopimattomat tassut :D Oodin suhteen pennulla oli selkeästi enemmän kunnioitusta, Oodin jutellessa Andy heitti monesti selälleen. Alkaako lienee jo poika tajuta, että tytöt on tyttöjä ja niitä ei kannata suututtaa, mutta vähän ehkä liian vakavasti pentu otti Oodin tarinat. Noh, oppiipahan ainakin pienestä pitäen, että blondilla tarinaa riittää :D

Eilinen menikin sitten pakatessa ja siivoillessa, koirat veteli vaan tyytyväisenä sikeitä. Ja hyvä varmasti olikin, keräilivät energiaa tulevaan. Tulevan viikon tytöt viettääkin siis Sussulla ja siellä kun monenmoista menoa ja meininkiä tuntuu riittävän,ettei tylsää tule :) Mä itse taidan puolestani luopua tietokoneesta ja tarinoinnista ja alkaa keskittämään ajatuksia tähän ihanaan viikonloppuun ja ensi viikon Pariisiin .. :)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Toipumaan päin :)

Jokohan sitä uskaltais huokaista ..? :) Pikkumusta makaa tuossa vieressä sohvalla, aamuruoka ja lääkkeet (antibiootti ja viä ainakin tänä aamuna tulehduskipulääke) syöty ja kohta sit aamu-ulkoilulle. Ilman kauluria on selvitty koko aika sillon, kun ollaan itse paikalla. Yöt ja töissäolot Pikkumusta viettää lampunvarjostimen kanssa, kun ei kuitenkaan ihan uskalla luottaa neitiin. Kolmisen päivää kuulemma riittää, joten varmaan sit huomenna päästään pysyvästi kaulurista eroon :)

Hippu leikattiin keskiviikkoaamuna ja sain reilun tunnin kuluttua puhelun eläinlääkäriltä, että kaikki oli mennyt hyvin :) Lauri sanoi pientä paksuuntumista olleen kohdunsarvessa (olikohan se tää sana), mut selkeästi ei kohtutulehdus ollut ennättänyt märkäkohduksi edetä ollenkaan. Aamulla toimittamani pissanäyte todisti Outin epäilyt oikeiksi eli ekaksi määrätty antibiootti oli aiheuttanut Hipulle virtsakiteitä. Antibiootti meni siis vielä vaihtoon ja taivas alkoi näyttää aurinkoiselta niin ko mun mielikin. En ois uskaltanut uskoa tähän vielä maanantaina, että kaikki vois mennä hyvin, kun Hipun pissaamisongelman huomattuani istuin Pikkumusta sylissä töiden takahuoneessa ja itkin.

Eka yö meni aamuyöhön asti sujuvasti, keskiviikkona saadut lääkkeet varmasti edesauttoivat asiaa. 5.47 heräsin siihen, että Hippu vinkui hengittäessään ja niinpä mä heräsin käyttään tytön pikapissalla, annoin ruokaa ja sit hetken päästä kipulääkkeen. Ollaan yritetty koko antibioottikuuri (+nyt kipulääkkeet) pitää huolta, et ruoka tulee eka ja lääkkeet vasta sit, sillä tähän kaikkeen ei kyllä sekaista mahaa enää Hippu tarviis. Näin son nyt viikon toiminut, toivomme samaa jatkumoa .. Tunnin verran ennätin valvoa, kun kipulääke alkoi ilmeisesti vaikuttaa, otin Himpen kainaloon ja sit nukuttiin viä yhdessä vierekkäin puoli yhteentoista asti.

Kyllä sitä eilen taas kerran oli kiitollinen työpaikastaan, ettei tosikaan. Iltavuoroon suuntasin pikkupotilaan kanssa tyttöjen sänky kainalossa. Hippu asettui sängylle nukkumaan ja nukkui siinä koko kolmituntisen ennen kuin Joni tuli hakemaan Maaritin välillä käyden ruokataukonsa Hilun seurana. Nukkuessa koko aika kuitenkin meni kertaakaan sängystä nousematta ja meitä odottikin ihan eri Hippu siinä kohtaa, kun Joni tuli hakemaan :) Häntä! Mä en muistanut (miten sen voi niin hetkessä unohtaa), miltä se näyttää, kun Himpen koko takapää heiluu hännän kanssa sen moikatessa meitä <3  Muutenkin neiti vaikutti tosi paljon pirteämmältä eli unet tekivät tehtävänsä :)

Illalla tulin yhdeksän jälkeen kotia eli taas viime näkemisestä oli reilusti tunteja. Hippu oli taas ison harppauksen hypännyt eteenpäin ja tuli pirteänä mua vastaan. Illalla neiti ei kovin kivuliaalta vaikuttanut (onneksi, sillä särkylääkemaksimi on se 1 tbl/vrk), mutta annoin vielä yöksi Arnica Montanaa ja yö meni tosi sujuvasti tällä kertaa (oli homeopaattisilla aineilla sitten vaikutusta tai ei).

Tänä aamuna Hippu oli siihen asti rauhallinen, kun itse heräilin, jatkoi vaan makoilua sohvalla. Ruokakuppi sai aikas vauhdikkaan ylösnousemuksen säkkituolin kautta alas lattialle (viritelmä, ettei Hipun tarvia divaanilta hypätä alas, vaiks se matala onkin) ja syömisen jälkeen neidillä oli selkeästi epämukava olla. Niinpä tosiaan särkylääke (minkä olin kyllä päättänyt jo eilen, et neiti saa viä tänään anyways) ja nyt sit ollaan odoteltu, et se alkaa vaikuttaa niin sois sit taas aamu-ulkoilun aika.

Alkaa tosiaan tuntua, et ehk voisin jo huokaistakin ja päästää tän kaiken huolen haihtumaan pois vihdoin. Tällaista huolta en kyllä suosittele kenellekään, olo on kuin rekan alle jääneellä. Tänään on onneksi vika päivä töitä tälle viikolle (ja tälle kuulle! :D), kun mun 4vk kesälomani alkaa. Tässä on nyt hyvin aikaa kuntoutella Hippu agilitykuntoon takas ja itsekin käydä vähän rentoutumassa Eiffeltornia ihaillen ;) Sunnuntaina suunnataan mummun luo, jossa kaiken parantava maharapsu on varmasti Hipun toipumisessa erityisen tärkeässä osassa (Hipusta on tulossa ihan Jesse kovaa vauhtia tuon mummun maharapsupakkonsa kanssa <3), ja Oodi jatkaa agilityharrastamistaan myös ilman mua käyden yhdet treenit Jonin kanssa ja kisaamaankin neiti on menossa ilman mua! :D

Pakko viä tätäkin kautta kiittää Outia, jolta oon saanut aina tarvittaessa (eli joka ilta :D) neuvoja ja tukea Hipun sairastaessa ja toipuessa! :) Samoin ilman Sussua ja Sofiaa ois elämä ollut kovin paljon hankalampaa, kiitos Oodin hyvästä hoidosta taas kerran! <3 On se ollut niin paljon helpompaa, kun on saanut keskittyä toipilaaseen nää alkupäivät, koska nehän ne vaikeimmat on. Tänä iltana me saadaan pussaava blondikin kotia, eikä Sofian taas muutamaan hetkeen tarvia herätä blondin kieli nenässään :D Ens viikolla vasta sit! ;D