Sanaton

Se on sana, mikä kuvaa kuluneita viimeisiä kuukausia. Ne, jotka on seuranneet mein blogia jo vuodatuksen aikana, ovat varmaan huomanneet, ettei juttua tule tosiaankaan entiseen malliin. No, osaltaan elämä on aikas vauhdikasta kolmen aktiivisen harrastuskoiran kanssa töineen ja on sitä ystävät, perhe ja vielä häätkin järjestettävänä eli ei sinänsä ihme, ettei joka hetki ole tänne kirjoittamassa, mutta on mulla ollut syykin. Moon ollut aivan henkisesti lukossa ja on tuntunut, ettei juttu vaan kulje. Eilen ja toissapäivänä oltuani Seinäjoella mulle tuli tuo otsikon sana mieleen ja musta tuntui, että mun sormien tekee taas mieli naputtaa. Toivon taas kovasti, että sanattomuudesta on toivottu ja elämän tallentaminen muistojen lisäksi ihan kirjallisestikin olisi taas mahdollista ilman totaalista lukkoon menemistä nähdessäni tämän tyhjän ruudun.

Lokakuun tokavikalla viikolla oli meidän koirilla rokotukset. Normikäynti Laurilla muuttuikin mun elämäni painajaiseksi ja jätti mut sanattomaksi. Mun Elämäni Koiralla, sillä jonka piti muutaman viikon päästä alkavista juoksuista tehdä mulle ekat Wiuf-pennut ja toimia mun kasvatustyöni kantanarttuna, kuului sivuääni. Mun pää lamaantui. Eläinlääkärin sanat siitä, ettei se tule Oodin elämään vaikuttamaan, tuntuivat vaan laimeasti lohduttavan. Olin salaa varma, että meidän yhteinen elämä on lyhentynyt merkittävästi (vaikkei kukaan voi tulevaisuuteen ennustaakaan) puhumattakaan meidän harrastamisista.

Ajan kuluessa mieli rauhoittui ja tajusin, ettei lievä sivuääni ole maailmanloppu. Jollei se koiran elämää haittaa, niin mikäs meidän ollessa. Ne syntymättömät pennut harmittivat yllättävän paljon, en tiennyt, että jotain syntymätöntä ja kokonaisuudessaan muutenkin niin epävarmaa voi surra niin paljon. Joulukuulle sain ajan Palokkaan sydänspesialistille ja Oodin (ja varuiksi myös Myrtin) sydämet ultrattiin. Oodin (eikä Myrtinkään) sydämestä ei löytynyt fysiologista vikaa, mutta eläinlääkäri kuuli stetareilla Oodilla saman äänen, minkä Lauri oli reilu kuukausi aiemmin kuullut ja laitoin paperit liittoon: "sivuääni kuuluu", mikä kumosi aiemman sinne lähetetyn lausunnon "terve, ei sivuääniä". Eläinlääkäri suositteli uutta ultraa ensi syksylle, mutta muuten tuli ohje elää niin kuin aina ennenkin. Syytä äänelle ei siis löytynyt, joten sydäntä voisi kuulemma ajatella terveenä.

Jalostussuunnitelmat tuntuivat kuitenkin valuneen vessanpöntöstä. Palokan, Oulun sekä Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan sydänspessut keskustelivat Oodin tilanteesta ja olivat sitä mieltä, että jollei ensi syksynäkään ultralla mitään löydy, ei tämä kuultu sivuääni olisi pennuille esteenä. Nykyään kuulemma ultra on niin tarkka, että jollei sillä löydy sydämestä vikaa, ei siellä vikaa ole. Ääni voisi esimerkiksi tulla, jos koiralla on normaalia tiheämpää veri, niin se voisi kuulemma jotenkin aiheuttaa äänen (ja ell:ien tästä tietämättä: Oodilla on verikokeissa todettu veri normaalia sakeammaksi).

Varasin Oodille ajan sterilisaatioon, mutta peruin sen saatuani sydänspessuilta mailia. Jotenkin kuitenkin se olo vain pysyi, ettei Oodista sitten jalostuskoiraksi ole. On sitä paljon pahempaakin shelteillä kuin selittämätön sivuääni, kaikkia ei niin tarkkaan edes tutkita ja kaikki tiedot tuskin tulevat edes julkisuuteen. Mulla oli vaikka kuinka paljon tietoa paperilla, mutta silti olo oli epävarma. Varasin Oodille uuden sterkka-ajan perjantaille 15.3 ja tällä kertaa päästiin perille asti ilman epäröintiä. Tai no, miten sen nyt ottaa.

Oodi on nyt siis liki kaksi viikkoa sitten steriloitu ja on parantunut aivan mielettömän hyvin. Kohta päästään takaisin mein normi irtilenkeille ja parin viikon päästä sit taas agilitykentillekin. Samalla on tullut hyvin pidettyä Piiran hoitojen jälkeistä taukoa ja kohta ollaan valmiita baanalle koko kesä edessämme. Laurin kysyessä ennen sterilointia, että onko jotain, mitä hänen pitäisi tietää, kerroin Oodin sivuäänestä. Pieni mutka meinasi tulla matkaan, sillä sitä ei enää löytynyt. Suunnitelmassa kuitenkin pysyttiin ja niinpä Maailman Ihanin Harrastuskoirani nukkuu tuossa jalkojeni vieressä terveellä sydämellään ilman kohtutulehdusten riskiä ja hormoniviirauksista vapaana. Myös mun mieleni on vapaa taas. Ei ne asiat menneet niin kuin suunnittelin pitkän aikaa, mutta näin sen kuuluu mennä. Kyllä sen tuntee silloin, kun se menee oikein, vaikkei sitä järjellä osaisikaan selittää :)