Kuluneet melkein kaksi viikkoa lomaa on tehneet niin hyvää ja kelit on olleet aivan mielettömän hienot lenkkeilyyn ja kaikkeen tekemiseen :) Nyt pääsiäisenä mun loppuloma kruunattiin vielä neljällä yhteisellä päivällä Jonin kanssa <3 En oikeasti muista edes, koska meillä olisi ollut pidempään kuin yksi yhteinen vapaapäivä. Vapaa viikonloput on tosi vähissä ja sit kun niitä harvoin on, niin melkein se Jyväskylä sit mahdollisuuden tullessa kutsuu. Nyt sit kerrankin ollaan oltu porukalla kotona, nautittu vapaasta, harrastettu ja tehty koirien kanssa ja vaan maattu kaikki läjässä sohvalla telkkua katsellen.
Vaikka fiilikset kuluneesta pitkästä viikonlopusta on suorastaan hymyilyttävät, mua on koko päivän kalvanut. Heräsin aamulla painajaiseen siitä, että Jesse elikin edelleen ja se oli aivan tosi huonossa kunnossa. Mun kaverit siinä unessa koko ajan hoki, ettei Jessen aika vielä ole ja musta tuntui, etten pysty edes katsomaan Jesseä, kun soli niin huonona. Ei se onneksi mikään oikea muisto ollut, mutta siitä unesta oli silti ihan kauhea herätä :( Kunnolla herätessäni mä sit sen tajusinkin. Vaikka itse joskus viime viikolla ajattelin, että 5. päivä tulee Jessen kuolemasta kolme vuotta, tiesi alitajunta paremmin tänä aamuna ja muistutti siitä, että se oli 2. pääsiäispäivä, jolloin me Jessestä jouduttiin luopumaan :´(
Vaikka kevättä rakastankin enemmän kuin mitään (kesä ja kaikki ihana vielä edessä ja saa odottaa), kuuluu tähän vaan valitettavasti myös surulliseksi tekeviä muistoja. Vaikka mä kuinka vaalin muistoja Jessestä, tuntuu ne vaan häviävän mun päästä. Hitaasti, mutta varmasti. Kyllä ne sitten taas välillä pulpahtaa tietoisuuteen ilman, että sitä edes niin ajattelee. Niin kuin tänäänkin mietittiin Jonin kanssa ollessamme soopeleiden kanssa juoksemassa, että olisi tosi hyvä opettaa tytöille oikea ja vasen (ja mene -tarkottaisi suoraan niin kuin se nyt viittaa lähtiessä etenemiseen), niin saisi varmuutta risteyksissä tytöille edelleen pysyä edellä ja olla vilkuilematta taakse, kun tietäisivät käskyillä, minne jatkamme. Oikein ääneen ihmettelin Jonille, että mitenköhän sitä oikein koiralle lähtisi opettamaan, kunnes tajusin, että meidän Jessehän osasi oikean ja vasemman :)
Tänään aamu tosiaan alkoi kevään ensimmäisellä juoksulenkillä ja sillä tiellä on tarkoitus jatkaa koko kesä tähän terveellisemmän elämän päälle, jotta elokuussa ollaan sit huippukunnossa molemmat ;) Mein juoksijatytöt saavat siis tava- ja irtilenkkien lisäksi useamman kerran viikossa myös lenkit juosten. Hippu on selkänsä puolesta pois hihnassa juostuista lenkeistä, mutta pääsee kyllä sitten mukaan, kun vihdoin päästään umpimetsään juoksemaan koirat irti. Hihnassa juostessa Hipun ei saa kuin jumiin, koska se ei osaa juosta rauhassa ravaten vaan tykittää täysillä ja se ei ole lihaksille se ideaalein vaihtoehto. Nyt vielä kun olemme jumissa hihnojen ja aurattujen teiden varassa, juoksevat soopelit kanssamme ja mä Jonille sanoinkin, että kesämmällä Oodin saatua tukkansa takas (ja miksei Myrtinkin, jos se innostus sellasen kunnollisen tekemään) ei näyttelyissä tarvia miettiä, kellä on pisin askel ja mageimmat liikkeet. Tuntuu, että henkeä saa haukkoa muutenkin kuin hapen puutteessa juostessaan katsellessaan siskojen maatavoittavaa, kevyttä ravia siinä vierellä. Harva noinkin pieni koira kuin Oodi vetää tuolla tyylillä ravia. Mutta siihenhän ne on jalostettu. Ravaamaan pitkiä matkoja kevyesti ja helposti. Aah! <3
Iltapäivällä nautittuamme anopin seurasta, herkullisesta ruuasta ja saunasta pääsi Myrtti vielä minitreeneihin hallille, koska tasokoe viikonloppu tekee tuloaan (19 päivää, mutta kuka sitä laskee :D). Ekaa kertaa tänään, Myrtti meni Jonin ohjatessa kaikki 12 keppiä ja mikä tyyli!! Lauantain treeneissä ei tehty kuin kuutta keppiä ja silloin kokeiltiin, osaako Myrtti hakea kepit itse oikein ja osasi!! Ja nyt osaa siis myös kaikki kepit :) Oikein kylmät väreet meni ja mun oli vaikea olla kiljumatta. Moon "vähän" liiottelevampi kehuissa kuin Joni (tottunut raukka, ettei Hippua voi kehua tai keittää yli) ja pari kertaa kiljahtelin onnessani parin menoa katsoessa niin, että Myrtti juoksi mun luo, että olinpa varmasti hieno, ku sä kiljuit! :D Mutta en voi kuin olla onnessani, sillä kepit ei oo Myrtille todellakaan olleet mikään helpoin este ja välillä tuntui, että tuleeko hallin seinät enää kestämään yhtään kertaa mun päätä niitä vasten, mutta niin siitä vaan selvittiin ja nyt oli se kerta, kun sai taputella itseään tyytyväisenä olkapäälle hyvin tehdystä työstä. Tottakai matkaa vielä on tehtävänä keppejen(kin) kanssa, mutta silti. 12 keppiä!!
Myös puomin tilanne alkaa vaikuttaa erittäin hyvältä eli ainoastaan keinu on todella kesken tällä hetkellä. Sen kanssa ei kuitenkaan ole missään kohtaa ole ollut mitään ongelmaa (se on palasista rakennettu) eli nyt vaan kootaan loput palaset yhteen ja voilá! Kohtapa me kirmataan kilpaa siskojen kanssa! :) Oikeasti, eikä enää vaan mun päässä!!
On se vaan ylipäänsä jotenkin hassu tunne tehdä Jonin ja soopeleiden kanssa, kun se on jotenkin niin samista ja toisaalta niin yksinkertaista verrattuna siihen, että Hippu on mukana. Ja Hippu vaikuttaa tällä hetkellä tosi onnelliselta :) Jäi tänäänkin anopille odottamaan Alman kanssa, kun mentiin Jonin kanssa juoksemaan ja päivälenkillä ravaili tyytyväisen rauhallisesti (edelleenkin mulle jotain ihan käsittämätöntä). Ehkä Pikkumustalle tekee tosi hyvää nyt tämä stressittömämpi elämä ja ennen kaikkea jumittomalla selällä :)
Irtilenkeille Himpekin pääsee kuitenkin mukaan. Huomenna mennään aamulenkiksi mun vimosen talvilomapäiväni kunniaksi Sussun porukan kanssa lenkille metsään eikä tuis kyllä mieleen jättää Hilua kotiin. Kunnon lämpät tehdään kuitenkin jäähyjä unohtamatta ja kotia tuomisina on väsynyt musta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti