maanantai 10. marraskuuta 2014

Viikonloppu kisoissa

Lauantaina oli Oodin vuoro. Mein kuukauden tauon jälkeen homma tuntui olevan hakusassa, mutta se onneksi pääosin vaan tuntui siltä. Kaksi nollaa onnistuttiin silti tekemään, vaikkakin oikeastaan vasta vikalla radalla meno alkoi vasta tuntua taas mun ja Oodin menolta. Siinä sit taas miinuksena oli mun heikko syömistilanne koko päivältä ja kello oli jo kuusi illalla. Niinpä siis jalat veti ihan hapoille, enkä vaan pysynyt Oodin mukana. Hienosti se teki rataa ilman muakin, mutta kurvit venyi, kun en ohjannut ja yhdeltä yhteentörmäykseltäkin vähemmän tyylikkäästi vältyttiin jo heti alkuunsa ennen ekaa putkea (piti persjättää, mutta enpä ennättänyt). Kurjinta viikonlopussa oli Oodin kaatuminen vikassa putkessa :( Just takana tauolla osteopaattia ja urheilukoirahierojaa, joilta molemmilta kehut Oodin hyvästä kunnosta ja tässä sille nyt sit vilkutettiin heippoja. Onneksi kahden viikon päästä on Sannalle ajat. Sentäs. Vaikka kyllä sekin pitkältä ajalta tuntuu odottaa..


Myrtti pääsi puolestaan eilen vuorostaan baanalle. Kaikilla radoilla meno oli oikein sujuvaa, eikä Myrttiä juuri jänskättänyt. Vähän se vauhdissa näkyi vieläkin, ettei ihan sama fiilis ole treeneissä, mutta yhtään estekieltoa ei tullut :)


Vaikkakaan etenkään loppusuoralla ei vauhti perinteistä Myrttiä ollutkaan, ni ihan kelvollisesti tuolla ajalla ykkösissä pärjää (ajallisesti siis, jos jättäisi ne pari virhettä tekemättä) ;D



Illalla Myntti oli ihan tyytyväinen <3

Vähän jaksoi kuitenkin poseeratakin <3

Poseerata!? Sehän onOodin toinen nimi ja niinpä blondikin tuli paikalle!
 
Tänään otettiin kimppapäikkärit sängyssä. Neljä tuntia oli ihan hyvä aika nukkua kaikki yhdessä. Siis mä ja tytöt. Toisten pitää käydä valitettavasti töissäkin ..

1 kommentti:

  1. Mia, Mia..(heristän sormea!) neljä tuntia!? :D Mites ne..ne, mitkä alkaa O:lla.. ? ;) Noh, ehkä mie en oo paras neuvomaan... hih hih! Ollaan yhteyksissä ja kuulolla! Rapsuja tytöille!! :)

    VastaaPoista