lauantai 27. syyskuuta 2014

Oodin vuoro


Myrtti nyt on tässä viime aikoina kantanut jos jonkinlaista pokaalia ja ruusuketta, niin oli se Oodinkin aika saada oma ruusukkeensa. En vaan tajua tätä karmaa, mikä mein SERTejä vaivaa!? Miksi ne aina tulee sellaisilta radoilta, että niitä ei voi katsoa uudestaan, koska siinä tapauksessa joutuisi häpeästä lopettamaan koko lajin .. Yyh.

Tänään Varkaudessa ensimmäinen agilityrata voisi olla ollut nimeltään Kontatenkin olisit jo perillä. No joo, Oodia en syytä sitten yhtään, koska molin päättänyt tehdä kaksi nössönollaa. Kisaajalista oli sitä tasoa, ettei SM:issä enää kovemmassa seurassa tarviaisi kisata ja mä ajattelin, ettei voittoa tule, vaikka juoksisin kuinka ja tekisin mitä. Tavoite oli siis nössötuplat ja toki nössöys tekee oman osansa ohjauksen kautta myös vauhtiin, mutta silti. Myös Oletko koskaan ennen ohjannut agilitykoiraa olisi ollut  toinen vaihtoehtonimike.

No, ei tullut kuin yksi nössönolla, koska Oodi ilmeisesti päätti kakkosradalla, jotta tuollainen peli saa loppua ja nyt mennään! Mentiin sitten vähän muuallekin kuin piti :O

Ekan radan jälkeen lämppälenkiltä palatessamme Anu huutaa parkkiksella ONNEA! Moon ihan, et mistä!? No SERTistä tietenkin. Eikä!! Tottakai moon iloinen ja onnellinen ja vaikka mitä! :) Oodi on ihan huisa <3 Mutta ohjaaja oli taas jostain toiselta planeetalta. Ihan kuin saadessamme nousuSERTimme ykkösistä. Katsoin sen videon muutama viikko sitten ja pohdin, että puhtaasta radasta huolimatta tuomarilla tulisi olla oikeus evätä SERT, jos rata näyttää kamalalta. Sama fiilis tänään.

Mulla vaan oli ajatus, kuinka tää menee. Me tehdään joku huikealta tuntuva rata (niiko vaiks se Laukaan kakkosrata) ja sit siinä fiiliksessä saadaan SERT. Todellisuus ei ihan vastannut haaveita. Ei ihan. Fiilis on totaalisen järkyttynyt. Jos sitä rataa ei voi edes kutsua agilityksi, miten siitä agilitySERTiä voi edes saada :D

Nyt lähden asettelemaan ruusuketta seinälle omiensa joukkoon. Sinne pääsee vaan ne, joilla oikeasti on arvoa <3 Oli se sitten millä fiiliksellä tahansa saatu, ni ansaittu se silti on :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti